Joulu 24.-26.12.

Vielä ennen vuoden 1772 kalenteriuudistusta kalenteriimme oli merkitty kaksi muutakin joulupäivää: 3. joulupäivä eli Apostoli Johanneksen päivä (myös Johannes Evankelistan päivä) sekä 4. joulupäivä eli Viattomien lasten päivä. Nämä päivät olivat myös virallisia vapaapäiviä. Maininta apostoli Johanneksesta säilyi kalenterissa 1920-luvulle saakka, kunnes sekin poistettiin.

Täysin kadonneita nämä kaksi poistettua joulupäivää eivät kuitenkaan ole. Apostoli Johanneksen päivä merkitään kalenteriin, jos päivä osuu sunnuntaille. Viattomien lasten päivä puolestaan monissa kalentereissa lukee edelleen, tosin joulupäiväksi sitä ei enää lasketa.

Tämä artikkeli käsittelee kolmea ensimmäistä joulun ajan päivää eli jouluaattoa (24.12.), joulupäivää (25.12.) ja 2. joulupäivää eli tapaninpäivää. Apostoli Johanneksen päivästä ja Viattomien lasten päivästä voit lukea niiden omista artikkeleista.

Artikkeliin on kasattu paljon tietoa jouluun liittyen. Jos etsit tietoa tietystä asiasta, käytä alla olevaa sisällysluetteloa hypätäksesi haluamaasi otsikkoon.

• Joulu juhlista jaloin
• Joulun perinteitä
  • Joulupukki
  • Joulutontut
  • Petteri Punakuono
  • Joulun ruoat ja juomat
  • Pikkujoulut
  • Joulusauna
  • Joulurauhan julistus
  • Joulukuusi
  • Joulun koristeet
  • Joulun kukat
  • Joululahjat
  • Joulukortit
  • Joulukalenteri
  • Joululaulut
  • Joulun kynttilät
  • Tiernapojat
• Joulun etymologia
• Kristillinen joulu
  • Joulukirkko
• Joulupäivä 25.12. 
• Tapaninpäivä 26.12.
• Muinaiset keskitalvenjuhlat
  • Saturnalia
  • Kalendae
  • Dionysia
  • Viikinkien jól

Joulu juhlista jaloin

Joulu on juhlista jaloin. Tai ainakin näin sanoo sanonta. Useimmat suomalaisetkin ovat kuitenkin samaa mieltä sanonnan kanssa, sillä joulu keikkuu useissa juhlapyhien kyselyissä aina kärkisijalla.

Vaikka virallisesti joulu ajoittuu päivämäärälle 25.12., Suomessa, kuten esimerkiksi muissakin Pohjoismaissa, joulu ajan tärkein päivä on jouluaatto eli 24.12. Tämä aattojuhlinta käy Suomessa yksiin muutamien muidenkin suurempien juhlapäivien osalta, kuten vappu, juhannus ja uusivuosi.

Suomessa kekri oli pitkään huomattavasti tärkeämpi juhla kuin joulu. Itä-Suomen ja Karjalan alueella kekri oli vielä 1900-luvun alussa juhlitumpi kuin joulu. Pikkuhiljaa joulu kuitenkin vei voiton.

Joulun perinteitä

Joulu on yksi perinteisimmistä suomalaisista juhlapyhistä. Kukapa ei liittäisi jouluun joulupukkia, tiettyjä ruokia, koristeita, lauluja ja muita perinteitä.

Alle on listattuna muutamia yleisiä jouluun liitettyjä asioita sekä kerrottu niiden historiasta. Jouluun liittyviä perinteitä on valtavat määrät, joten ihan kaikkea ei yhteen artikkeliin pysty laittamaan.

Joulupukki

Joulupukki, valkoparta, vanha ukki…

Joulupukki on varmastikin joulun syvimmälle iskostunut symboli. Suurin osa ihmisistä kuulee tästä valkopartaisesta lahjojen tuojasta jo lapsena ja on päässyt joulupukin polvelle istumaan jouluaaton kunniaksi.

Ehkä pienenä tätä pukkia vähän jännitetään ja ujoimmat saattavat mennä piiloonkin pukin kolkuttaessa jouluaattona kodin oveen. Silti tämä punanuttuinen mies on varsinkin lapsille hyvin odotettu vieras; tuohan hän sentään lahjoja tullessaan.

Kaikki suomalaiset tietävät, että joulupukki asuu Korvatunturilla. Mutta maasta riippuen, pukin kotipaikka saattaa olla myös Pohjoisnapa tai Grönlanti.

Joulupukin esi-isä on kuitenkin kotoisin etelän lämmöstä, pienestä Myran kaupungista, joka sijaitsi aikoinaan nykyisen Turkin alueella. Tämä esi-isä oli nimeltään Nikolaus (Nikolaos).

Pyhä Nikolaus

Nikolaus syntyi noin vuonna 270 pienessä Pataran kaupungissa nykyisen Turkin alueella. Hänen äitinsä ja isänsä kuolivat Nikolauksen ollessa vasta pieni lapsi, joten hän muutti kristityn piispa-setänsä luokse asumaan. Myöhemmällä iällä Nikolaus seurasi setänsä kirkollisia jalanjälkiä ja sai piispanistuimen Myran kaupungista.

Nikolaus omisti koko elämänsä kirkolle ja kertomuksien mukaan teki paljon hyviä töitä kansalaisten eteen. Kun Nikolaus kuoli 6. joulukuuta 343, hänestä ja hänen ihmeteoistaan alkoi pian liikkua erilaisia puheita ja huhuja. Nikolauksen kerrotaan muun muassa pelastaneen nuoren pojan orjuudelta sekä suostutteli erään laivaston kapteenin antamaan laivan lastissa olleen viljan kansalaisille, kun nälänhätä iski Myraan. Kapteenin luovuttaessa viljaa kansalaisille, laiva täyttyi kuin ihmeen kaupalla uudelleen viljasta.

Ehkä tunnetuimpia tarinoita Nikolauksesta on, kun hän auttoi kolmea nuorta naista. Näiden naisten isä oli niin köyhä, ettei pystynyt maksamaan heidän myötäjäisiään. Uhkana oli, että tytöt olisivat päätyneet prostituoiduiksi. Nikolaus kuuli perheen ahdingosta ja päätti auttaa heitä, mutta kuitenkin salaa, ettei hän nolaisi tyttäriä ja heidän isäänsä. Niinpä kolmena peräkkäisenä yönä Nikolaus kävi salaa heittämässä kolme pussillista kultaa tyttärien talon ikkunasta sisään.

Näiden ihmetekojensa ansiosta Nikolaus julistettiin pyhimykseksi. Erityisesti häntä pidettiin lasten ja merenkävijöiden suojeluspyhimyksenä, johtuen edellä mainituista tarinoista nuoresta pojasta ja laivaston kapteenista.

500-luvulle tultaessa Pyhän Nikolauksen palvonta oli levinnyt jo laajalle. Esimerkiksi pelkästään Konstantinopolissa hänelle oli omistettu 25 kirkkoa. 800-luvulla ainoastaan Neitsyt Maria oli kunnioitetumpi pyhimys kristittyjen keskuudessa. Pyhästä Nikolauksesta on mainintoja pohjoismaisissakin annaaleissa ja Turussa mainitaan olleen Nikolauksen kilta vuonna 1355.

1000-luvun alkupuolella sota iski Myran kaupungin alueelle. Pyhän Nikolauksen jäännöksiä lähdettiin pelastamaan niin Barin (vuonna 1087) kuin Venetsiankin (vuonna 1099) toimesta. Barilaiset saivat mukaansa suurimman osan luurankoa ja venetsialaiset kolme lippaallista luunsirpaleita.

Tapahtuneen vuoksi syntyi pitkällinen kiista siitä, kumpi omistaa Pyhän Nikolauksen pyhäinjäännökset. Asiaan saatiin selvyys vasta satoja vuosia myöhemmin, kun Barin yliopiston professori Luigi Martino pääsi 1990-luvulla vertailemaan näitä pyhäinjäännöksiä. Pitkällisen tutkimustyön jälkeen vuonna 1992 hän julkaisi tulokset: Barin luuranko ja Venetsian luunsirpaleet kuuluvat samalle henkilölle. Nykyään Pyhän Nikolauksen jäännökset löytyvät kahdesta paikasta: Barin Basilica de san Nicola kirkosta ja Venetsian Lidon San Nicolò kirkosta.

Palataan kuitenkin hetkeksi ajassa taaksepäin 1500-luvulle, jolloin Euroopassa oli käynnissä laaja uskonpuhdistus. Katolinen kirkko sekä uskonpuhdistaja Martti Luther eivät pitäneet siitä, miten paljon Pyhää Nikolausta palvottiin Euroopan alueella, joten katolisten pyhimysten palvonta kiellettiin. Martti Luther alkoi omalta osaltaan levittämään sanaa, että lahjat tuo jouluna ihmisten keskuuteen saapunut Jeesus-lapsi.

Kristinuskon levitessä laajemmalle, hollantilaiset nappasivat kopin näistä tarinoista ja syntyi Sinterklaas. Ovia koputtelee edelleenkin vanhempi Pyhän Nikolauksen tyylinen vanha mies, mutta lahjat jakaa enkelimäinen pieni lapsi keskiyöllä perheiden nukkuessa. Lahjat jaetaan Pyhän Nikolauksen kuolinpäivänä eli 6. joulukuuta.

1600-luvulla hollantilaisia lähti siirtolaisiksi Atlantin tuolle puolen eli Pohjois-Amerikkaan. He veivät Sinterklaas-perinteen mukanaan. Perinne alkoi uudella mantereella elämään omaa elämäänsä ja vuosisatojen saatossa syntyi pikkuhiljaa Santa Claus.

Nykyisen ulkomuotonsa Santa Claus sai vuonna 1823, kun kirjailija Clement Clarke Moore kirjoitti runonsa A visit from St. Nicholas, jossa kuvailee porojen vetämällä reellä saapuvaa iloista ja tukevaa herraa, joka jouluaattona tuo lahjoja. Punavalkoiset vaatteet joulupukki sai hieman myöhemmin.

Vuonna 1885 amerikkalainen taiteilija Louis Prang maalasi erääseen joulukorttiin punanuttuisen joulupukin. Tämä on ilmeisesti kaikkien aikojen ensimmäinen punanuttuinen joulupukki. Tunnetuksi joulupukin vaatteet teki kuitenkin Haddon Sundblom vuonna 1931, kun Coca-Cola pyysi häntä maalaamaan joulupukin kuvan yhteen heidän joulumainoksistaan.

Vuonna 1866 joulupukki sai, vahingossa tai tahallisesti, myös kotiosoitteen. Pilapiirtäjä Thomas Nast nimittäin kirjoitti erääseen piirrokseensa joulupukin osoitteen: ”Santasville, N. P.” (N. P. = North Pole, pohjoisnapa).

Suomen joulupukki

Suomessa on ollut liikkeellä eri juhlien yhteyksissä erilaisia pukkeja, esimerkiksi kekrin yhteydessä liikkui oma kekripukki ja nuutinpäivän yhteydessä nuuttipukki. Nämä pukit poikkesivat suuresti nykyään yleisesti hyväksytyn joulupukin ulkonäöstä. Näillä pukeilla oli yleensä päällään nurinpäin käännetty nuttu, joka oli väriltään harmaa. Tämän lisäksi heillä oli vuohen sarvet ja tuohinaamari. Tämä pukki jätti ihan oikeasti tuhmat lapset ilman lahjoja.

Kekripukkiin liitetään taloissa kiertely ja talon antimien kärttäminen. Jos isäntäväki ei suostunut antamaan tälle pukille mitään syötävää tai juotavaa, uhkasi pukki hajottaa talon uunin.

Pikkuhiljaa nykyisen kaltainen pukki alkoi kuitenkin leviämään Ruotsin kautta tänne Suomenmaalle. Pukin tamineiden väri muuttui täälläkin nykyiseen punavalkoiseen, eikä pukki yleensä henno jättää edes tuhmia lapsia ilman lahjoja. Suomen pukilla on kuitenkin eräs useasta maasta poikkeava tapa: hän tulee tervehtimään lapsia (ja aikuisia) ihan sisälle asti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa pukki pudottaa joululahjat savupiipusta ja Ruotsissa puolestaan lahjat heitetään vain nopeasti oven raosta sisään.

Joulupukin kotipaikka paljastettiin vuonna 1927. Markus-setä (Markus Rautio) kertoi radion lastentunnilla pukin lelupajan sijaitsevan Korvatunturilla, koska tunturi auttoi pukkia kuulemaan lasten lahjatoiveet. Nykyään joulupukin pajakylä sijaitsee Rovaniemellä, jonne pukki saakin vuosittain satojatuhansia kirjeitä.

Vuonna 2018 joulupukki sai 502 000 kirjettä ympäri maailman. Eniten kirjeitä tuli Puolasta (100 000), Italiasta (95 000) ja Kiinasta (90 000). Suomalaiset eivät ihan näihin lukemiin päässeet; suomalaiset lapset lähettivät joulupukille 25 000 kirjettä. Yhteensä joulupukki on saanut kirjeitä vuodesta 1985 lähtien 20 miljoonaa kappaletta yhteensä 199 maasta.

Krampus

Muun muassa Itävallassa, Kroatiassa ja Sloveniassa kerrotaan joulun alla usein joulupukin pahasta versiosta, Krampuksesta. Tämä hahmo asuu Alpeilla Itävallassa ja lähtee kerran vuodessa joulun alla kotoaan rankaisemaan ilkeitä ja huonosti käyttäytyviä lapsia. Krampus liikkuu joko yksin tai yhdessä Nikolauksen kanssa.

Krampuksen sanottiin muistuttavan paholaista, minkä vuoksi Itävallan hallitus on pyrkinyt estämään tai edes rajoittamaan tämän hahmon juhlintaa. Asiaan liittyen 1950-luvulla jaettiin jopa tiedotteita koteihin. Kansalaisiin nämä kampanjoinnit eivät kuitenkaan ole tehonneet, vaan Krampusta juhlitaan edelleen. Itävallassa Krampukselle on jopa omistettu pubeja.

Joulutontut

Hei, tonttu-ukot, hyppikää, nyt on riemu raikkahin aika…

Suomalaiset perinteet ovat täynnä erilaisia haltijoita eli tonttuja. Nämä pikkuveijarit ovat rantautuneet Suomeen naapurimaastamme Ruotsista.

Tonttuja on liikkeellä moneen lähtöön: on ollut kodin haltijatonttuja, kekritonttuja, riihitonttuja, saunatonttuja jne. Nämä kaverit ovat toimineet kodin suojelijoina, joita pitää aina välillä (varsinkin juhlien yhteydessä) muistaa. Esimerkiksi kekrinä kodin tontuille täytyi jättää kupillinen puuroa, muuten tonttu suuttui eikä enää suostunut suojelemaan taloa. Ruoan lisäksi tontulle täytyi muun muassa olla oma saunavuoro.

Kodin hengiksi tontut käyvätkin hyvin, koska ruotsin sana tonttu, tomten, tarkoittaa myös tonttia.

Näiden perinnekuvauksien pohjalta ruotsalainen taiteilija Jenny Nyström piirsi 1800-luvun puolivälin paikkeilla jouluaiheisen tontun. Tällä tontulla oli päässään punainen hiippalakki sekä yllään harmaat housut ja takki. Näin tonttu sai Suomessa ja monessa muussakin maassa tunnetun ulkomuotonsa ja vaatetuksensa. Nämä joulutontut toimivat joulupukin pikkuapulaisina ja kurkkivat talon ikkunoista sisään kuulostellen onko talossa kilttejä lapsia.

Tonttuja on kuitenkin Suomessa seikkaillut jo reippaasti ennen 1800-lukua. Esimerkiksi Mikael Agricolan Psalttarissa kerrotaan tontusta, joka ”hallitsi huoneen menoa”.

Petteri Punakuono

Muistat Tuhkimon, Lumikin, Ruususen varmaan…

Näin alkaa tunnettu joululaulu, joka kertoo joulupukin tunnetuimmasta porosta, Petteri Punakuonosta (engl. Rudolph the Red-nosed Reindeer).

Alun perin joulupukilla oli kahdeksan poroa, joille nimet antoi amerikkalainen kirjailija Clement Clarke Moore tarinassa A Visit from St. Nicholas (1823). Petteri ei vielä tässä joukossa ollut.

Vuonna 1939 chicagolainen tavaratalo Montgomery Ward pyysi yhtä työntekijöistään, Robert Lewis Mayta, piirtämään seuraavaksi jouluksi värityskirjan. Tavaratalolla oli siis ollut jouluisin tapana lahjoittaa ilmaisia värityskirjoja asiakkaidensa lapsille, mutta vuosi 1939 oli taloudellisesti vaikea eikä tavaratalolla ollut varaa palkata piirtäjää.

Inspiraationa May käytti H. C. Andersenin satua Ruma Ankanpoikanen. Näin syntyi Petteri-poro, jota muut porot hyljeksivät sen punaisen nenänpään vuoksi.

Tästä värityskirjasta tuli huikea menestys ja tavaratalo jakoi kaikkiaan 2,4 miljoonaa värityskirjaa. Vuoteen 1946 värityskirjoja oli jaettu jo 6 miljoonaa kappaletta.

Ehkä kuitenkin Robert L. Mayn onneksi, hän oli ottanut tekijänoikeuden suojan piirroksilleen. Vuosien saatossa hänestä siis tuli hyvin rikas mies…

Entäs alkuun mainittu laulu sitten? Se syntyi vuonna 1949 lauluntekijä Johnny Marksin kynästä nimellä Rudolph the Red-Nosed Reindeer. Alkuperäisessä englanninkielisessä laulussa mainitaan myös joulupukin ensimmäiset kahdeksan poroa Dasher, Dancer, Prancer, Vixen, Comet, Cupid, Donner ja Blitzen. Suomenkielisen version alussa esiintyvät puolestaan monista saduista tuttuja hahmoja.

Joulun ruoat ja juomat

Herkkua on siinä monenlaista…

Suurin osa suomalaisista nauttii edelleen hyvin perinteisiä jouluruokia. Joulun ruokapöytään kuuluu erilaiset laatikot, kinkku, rosolli ja kala. Nykyään rinnalle on noussut perhekohtaisesti muitakin ei-niin-perinteisiä ruokia. Joulun kattaukseenkin panostetaan enemmän kuin muina aikoina; joulun värit näkyvät aina pöytäliinasta servietteihin. Pöytätapojakin noudatetaan huomattavasti tarkemmin jouluaterian yhteydessä kuin yleensä.

Joulun ateriaan liittyi aikoinaan uskomus (kuten monen muunkin merkittävän juhlan kohdalla), että mitä enemmän söi, sitä parempi olisi tulevan vuoden sato. Aikoinaan jouluruoka myös jätettiin koko yöksi pöytään. Näin osansa jouluruoasta saivat niin kodin tontut kuin kuolleet omaisetkin. Jälkimmäinen traditio oli aikoinaan yleistä kekrin aikaan.

Ennen vanhaan joulun alla paastottiin, aivan kuten pääsiäisenkin aikaan. Joissakin uskonnoissa, esimerkiksi ortodoksikirkossa, paastoaminen on vielä nykyäänkin yleinen tapa.

Vuonna 2018 suomalaiset käyttivät jouluruokiin keskimäärin 161 € per talous. Budjetit vaihtelivat perheittäin, kun osa käytti ruokaostoksiin yli 300 € ja joidenkin budjetti oli alle 100 €. Perinneruoat pitävät muutenkin edelleen pintansa. 48 % suomalaisista arvostaa joulun perinneruokia, mutta kertoo lisäävänsä myös jotain uutta joulupöytään. 40 % puolestaan haluaa täysin perinteisen joulupöydän ja 11 % kansalaisista on täysin kyllästynyt jouluruokiin tai ne eivät muuten vaan maistu.

Joulukinkku

Kinkku on monen joulupöydän kunkku. Se kuuluu edelleen tiiviisti joulun ehdottomiin ykkösiin, vaikkakin sen tilalle on tullut joissakin perheissä esimerkiksi ulkomailla perinteinen jouluruoka kalkkuna. Nykyään on myös useita vaihtoehtoja kasvisruokavaliota noudattaville, esimerkiksi seitanista tehtyjä ”kinkkurullia”.

Kinkku ilmestyi joulupöytään 1800-luvun puolivälin paikkeilla, tosin tällöin siihen oli varaa vain rikkailla perheillä. Maaseudulla toki saatiin kasvatettua omasta karjasta oma joulusika, jota lihotettiin omassa karsinassaan ennen joulua. Kinkku yleistyi vasta 1930-luvulla, kun myös työläiskodeissa oli varaa ostaa oma joulukinkku.

Kinkun päätymisestä joulupöytään on muutamia uskomuksia. Eräs tarina kertoo, että sika ei antanut Jeesus-lapsen nukkua jouluyönä, joten rangaistukseksi se joutui ruoaksi joulupöytään. Toinen ääripää tarinoista kertoo, että sika oli ystävällinen Jeesus-lasta kohtaan ja yritti suojella sitä. Palkinnoksi tästä se sai kunnian olla siunattu jouluruoka.

Tilastot kertovat, että vuoden 2019 jouluna syötiin yli 6 miljoonaa kiloa kinkkua. Suomalaisista 74 %:lla oli tarjolla kinkkua joulupöydässä. Ahkerampia kinkun kuluttajia olivat 45—54-vuotiaat miehet ja vähiten sitä söi 18—30-vuotiaat naiset. 2 % suomalaisista korvasi kinkun kasviperäisellä tuotteella.

Joulun laatikkoruoat

Joulun laatikkoruoista lanttu- ja perunalaatikkoa syötiin juhlaruokina jo 1700-luvulla ja 1800-luvulla ne yleistyivät erityisesti joulupöydän ruokina. Uusin laatikkoruokien tulokas on porkkanalaatikko, joka yhdistettiin jouluruokiin vasta 1930-luvun paikkeilla. Nykyään näitä jouluun liitettäviä laatikkoruokia saa vuoden ympäri ostettua kätevästi kaupan hyllyiltä.

Rosolli

Rosollin ainesosat listattuna saattavat kuulostaa hieman oudolta yhdistelmältä, mutta kummasti tämäkin sekoitus on löytänyt tiensä joulupöytään. Tähän ruokaisaan salaattiin sekoitetaan yleensä perunaa, porkkanaa, suolakurkkua, punajuurta, sipulia, omenaa ja silliä.

Rosollia on syöty Lounais-Suomen säätyläisperheissä jo 1700-luvulla. Seuraavalla vuosisadalla se levisi kotikouluihin ja sitä kautta muun kansan tietoisuuteen.

Joulun kalaruoat

Alun perin joulun kalaruokana oli pitkään valmistettu lipeäkala. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että aikoinaan joulun alla oli mahdotonta saada tuoretta kalaa. Kala siis säilöttiin talvea varten kuivattamalla se ja joulun alla kala pehmitettiin syötäväksi koivulipeässä.

Lipeäkala oli Suomessa muutenkin todella yleinen paastonajan ruoka, joten ehkäpä siksi tämä ruoka näkyi jouluaterialla vielä pitkään. Nykyään lipeäkala ei juurikaan kuulu suomalaiseen joulupöytään, vaan tilalle on tullut raakana suolattu lohi eli graavilohi.

Joululeipä

Joululeipiä on nykyään saatavilla monenlaista sorttia, mutta yleensä näitä yhdistää jonkinlainen imelyys. Ennen vanhaan säätyläiset maustoivat maaseudulla tehtyjä vahvoja varikoislimppuja vielä lisää sokerilla tai siirapilla sekä fenkolilla ja pomeranssilla.

Joululeivässä näkyi ennen vanhaan myös kristillisyys. Se valeltiin vedellä (joissakin tapauksissa jopa sian verellä), jotta pinnasta saatiin kiiltävä. Tämän jälkeen pintaan painettiin ristikuvio. Tätä joululeipää ei saanut syödä lainkaan jouluna. Se kyllä laitettiin joulupöytään muiden joululeipien ohella ja sen päälle asetettiin kynttilä. Tämän joululeivän sai syödä vasta tulevana laskiaisena, pääsiäisenä tai muuna maatalouden kannalta tärkeänä ajankohtana; tämä takaisi hyvän karjaonnen ja hyvän sadon.

Riisipuuro

Riisipuuro on suomalaisen joulupöydän hieman uudempi tulokas; se tuli tunnetuksi vasta noin sata vuotta sitten. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että riisi oli aikoinaan todella kallista vielä 1900-luvun alkupuolella. Ennen riisipuuron yleistymistä, joulupöydässä näkyi esimerkiksi ohrapuuroa. 1930-luvulle tultaessa riisi alkoi kuitenkin yleistymään ja samalla hinta alentumaan, joten myös hieman köyhemmillä oli varaa tähän herkkuun.

Monessa kodissa on perinteenä piilottaa manteli joulupuuron joukkoon. Tämän mantelin onnellinen (tai onneton) löytäjä sai eri lähteiden mukaan osakseen esimerkiksi onnea ja menestystä, mutta toinen vaihtoehto oli myös, että mantelin löytäjä joutui pitämään joulupuheen tai esittämään jonkin laulun. Tämä tapa juontaa juurensa keskiajan Englantiin ja Ranskaan, jolloin oli tapana piilottaa erilaisia onnea tuovia esineitä ruoan joukkoon loppiaisen vieton yhteydessä. Yleisin piilotettava esine oli papu.

Piparkakut

Piparkakkujen juuret löytyvät itämaista. Aluksi piparkakkuja saivat valmistaa yksinomaan luostarit, osaksi siksi, että piparkakkuihin käytettävät mausteet olivat todella kalliita ja harvinaisia. Ensimmäisiä mainintoja piparkakuista Suomessa on 1700-luvulta, kun saksalaiset sokerileipurit toivat niitä tänne. Vielä 1800-luvulla piparkakkujen reseptit olivat tarkoin vaalittuja pitokokkien salaisuuksia, kunnes 1900-luvun alkupuolella piparkakkuja alettiin valmistaa yleisesti vähän kaikkialla. Nykyään piparkakkuja myydään kaupoissa ympäri vuoden.

Piparkakkujen nimi viittaa sen alkuperäiseen ainesosaan pippuriin. Tämä viittaus näkyy edelleen joidenkin maiden piparkakkujen nimessä, kuten ruotsin pepperkaka, ”pippurikakku”. Pippurin lisäksi mausteisiin kuului kaneli, mutta tämä(kin) mauste oli aikoinaan todella kallis ja harvinainen, joten harvalla oli siihen varaa. Muita piparkakkujen mausteita ovat olleet mm. neilikka, pomeranssi, anis, inkivääri ja fenkoli.

Itse pippuri on ensimmäistä kertaa mainittu suomen kielessä vuonna 1544 Mikael Agricolan Rucouskiriassa, kun Agricola neuvoo lukijoitaan sekoittamaan juomiin pippuria ja neilikkaa lokakuussa. Piparkakuista Agricola ei tosin mainitse kirjassaan mitään.

Olut ja viini

Olut on ollut jo ammoisista ajoista lähtien joulun ykkösjuoma. Maataloissa oluen valmistus aloitettiin hyvissä ajoin ennen joulua ja ehdoton takaraja tämän valmistuksen aloittamiseen oli Annan päivä (9.12. tai 15.12.). Nykyään kaupan hyllyiltä löytyy paljon erilaisia jouluoluita, mutta yleensä perinteinen olut ilman ”joulu-”sanaa maistuu joulupöydässä ihan yhtä hyvin.

Suomalaisiin joulupöytiin on oluen rinnalle noussut viime vuosina suosikiksi punaviini. Sitä ostetaan joulun alla noin 2 miljoonaa litraa Suomessa. Myös roseeviinit ovat hieman nostaneet päätään joulupöydän juomana; sitä ostettiin joulukuussa 2019 70 litraa.

Kotikalja

Toinen joulunjuoma on alkoholiton kotikalja. Tällä juomalla on ilmeisen pitkä historia; se mainitaan jo Elias Lönnrotin Kalevalassa.

Kotikaljan juuret ulottuvat ilmeisesti jopa 10 000 vuoden taakse. Sitä on aikoinaan valmistettu ainakin muinaisessa Egyptissä sekä Mesopotamiassa. Suomessa kotikaljan valmistus alkoi ainakin tiedettävästi paljon myöhemmin, kun vuonna 1819 Nikolai Sinebrychoff aloitti tuotannon Helsingissä.

Kotikaljan alkoholipitoisuus on alusta pitäen säilynyt sen nykyisissä alkoholipitoisuuksissa eli se ei alun perinkään ollut kovinkaan juovuttava juoma. Kotikaljaksi luetaankin yleensä alkoholipitoinen juoma, jonka prosentit jäävät alle kolmen.

Glögi

Ruotsista Suomeen tullut glögi kuuluu myös joulun juomiin. Tiedettävästi sen juuret juontavat ainakin 1400-luvulle ja saksalaisiin linnoihin, mutta myös huomattavasti aikaisempia mainintojakin on. Muun muassa jo muinaisessa Roomassa on nautittu samantyylistä mausteista juomaa, jota kutsuttiin nimellä conditum pardoxum, ”yllätyksellistä maustamista”. 1400-luvun glögi, joka tunnettiin nimellä glühwein, ”hehkuviini”, puolestaan valmistettiin lämmittämällä punaviiniä ja lisäämällä siihen monia erilaisia mausteita.

Pohjolassa tämä lämmin ja mausteinen joulujuoma nousi suosioon varmastikin siksi, kun joulukirkkoon matkustettiin reellä ja kirkon pihalla saatettiin joutua odottelemaan pakkasen armoilla joskus tuntejakin. Seurakuntalaisille tarjoiltiin tällöin lämmintä glögiä lämmittämään heitä. Toinen tarina kertoo myös, että glögiä tarjoiltiin kirkosta palaaville. Pitkän kirkkomatkan ja kirkossa istumisen jälkeen annettiin kotipihassa lämmikkeeksi mausteista ja lämmintä glögijuomaa jopa suoraan rekeen.

Suomessa glögiä pystyi ostamaan kaupasta jo 1930-luvulla, mutta joulun suosikkijuomiin se nousi vasta 1960-luvulla. Kaupan valmiiden glögien lisäksi tämän juoman voi toki valmistaa itsekin; esimerkiksi netistä löytyy monenlaisia glögireseptejä. Perinteeksi on myös tullut tapa lisätä glögin sekaan mantelilastuja ja rusinoita.

Tilastojen mukaan Alkosta ostettiin vuonna 2018 melkein 620 000 litraa glögiä. Glögiä toki myydään myös ihan marketeissakin, joten litralukema voi olla paljon suurempi.

Joulun jälkiruoat

Joulun jälkiruoat tekevät ehkä suurimman perhekohtaisen eroavaisuuden joulun perinneruoissa. Jälkkäriksi saatetaan nauttia piparkakkuja (joskus sinihomejuustolla höystettynä), erilaisia kiisseleitä, torttuja tai kakkuja. Myös erilaiset pienet naposteltavat saattavat kuulua joulupöydän jälkiruokiin, kuten marmeladit, rusinat, pähkinät ja suklaakonvehdit.

Jälkiruokiin luettavista ruoista suosituimmaksi suomalaisten keskuudessa vuonna 2018 nousi joulutortut, joita nautittiin 76 %:n jouluruoan yhteydessä. Joulupiparit ja erilaiset konvehdit olivat jaetulla kakkossijalla 70 %:n osuudella.

Pikkujoulut

Pikkujoulujen vietto on saanut alkunsa kouluissa järjestetyistä uskonnollissävyisistä ja arvokkaista joulun alla järjestetyistä kuusijuhlista. 1900-luvun alkupuolella tämä tapa siirtyi pikkuhiljaa myös vanhempien opiskelijoiden eli ylioppilaskuntien perinteisiin. Näitä pikkujouluja kutsuttiin puurojuhliksi. Ne olivat jo hieman railakkaampia kuin jokseenkin pönöttävät koulujen viralliset joulujuhlat. Varhaisin tieto tämän tyylisestä pikkujoulusta on jo vuodelta 1883, kun Helsingfors Gymnastikklubb järjesti ensimmäisen kerran Julgrisen-joulujuhlan (”Jouluporsas”).

Ylioppilaiden mukana tällainen pikkujoulujuhlinta levisi myöhemmin eri yhdistyksiin ja järjestöihin, ja näistä edelleen ammattiyhdistyksiin, urheiluseuroihin ja muihin yhteisöihin.

Työpaikoille pikkujoulut tulivat 1920- ja 1930-luvuilla. Työpaikan tyylistä riippuen näihin pikkujouluihin voi ottaa mukaansa perheenjäseniä tai vaihtoehtoisesti ne järjestetään vain työporukan kesken. On myös työpaikasta kiinni missä pikkujoulut järjestetään. Vaihtoehtoja on yhtä monta kuin työpaikkojakin, eli voidaan lähteä porukalla ravintolaan, baariin, laivalle tai hotelliin, tai mennä teatteriin, konserttiin tai miksei vaikka oopperaan.

Joulusauna

Jouluun kuuluu edelleen monessa perheessä joulusauna. Saunassa käydään joko yksin tai ennalta suunnitelluissa porukoissa. Joulusauna liittyy vanhaan perinteeseen, jolloin aina ennen suuria juhlia tehtiin erilaisia puhdistautumisrituaaleja. Näitä rituaaleja tiedetään jo antiikin Rooman ajoilta, tosin muihin juhliin liittyen, koska joulusta ei silloin vielä ollut tietoakaan.

Ennen vanhaan joulusaunaa piti lämmittää myös edesmenneille omaisille. Perhe (hengissä oleva) kylpi ensin alkuillasta, jonka jälkeen perhe poistui saunasta isäntää lukuun ottamatta. Isäntä jäi hetkeksi valmistamaan saunaa vainajille. Hän heitti lisää löylyä kiukaalle ja siisti lauteet näitä kunniavieraita varten.

Uskomuksen mukaan liian myöhäinen jouluaaton saunominen oli vaarallista: tällöin lauteilta saattoi löytää itsensä pirun saunomassa ja kiukaalle heitettävä vesi muuttui vereksi.

Joulurauhan julistus

Suomessa joulurauhan yksi näkyvimmistä perinteistä on Turun joulurauhan julistus. Sitä seuraa paikan päällä Turun Vanhalla suurtorilla satoja ihmisiä ja televisioiden äärellä useita tuhansia. Tämä julistus on monessa kodissa merkki sille, että nyt joulun valmistelut ovat valmiit ja joulun vietto alkaa.

Erityinen joulurauha tunnettiin jo keskiajalla Pohjoismaissa. Siitä löytyi erillisiä määräyksiä ihan maakuntalakeja myöten. Kuten joulurauhan julistuksessa mainitaan, ”raskauttavat asianhaarat” olivat todellakin huomattavasti raskauttavampia joulun alla kuin muulloin: rangaistukset olivat oikeasti ankarampia.

Muissakin Suomen kaupungeissa julistetaan joulurauha, mm. Naantali, Pori ja Porvoo, mutta vain Turusta julistettu joulurauha televisioidaan. Nämä Suomen joulurauhan julistukset ovat nykyään harvinaisuus, koska monessa muussa maassa tällaista erillistä julistusta ei ole.

Joulurauha on julistettu Suomen Turusta lähes katkotta 1300-luvulta alkaen. Tarinat kertovat, että vuoden 1827 Turun palon yhteydessä alkuperäinen joulurauhan julistus olisi tuhoutunut ainakin osittain, jonka jälkeen teksti täydennettiin uudelleen täysin muistinvaraisesti.

Joulurauhan julistus alkaa heti sen jälkeen, kun Turun Tuomiokirkon kellot ovat soittaneet kaksitoista lyöntiään. Tällöin lauletaan perinteinen virsi Jumala ompi linnamme, jonka jälkeen Turun maistraatinsihteeri astuu Brinkkalan talon parvekkeelle vanhanaikaisen paperikäärön kanssa.

Joulurauhan julistus on radioitu vuodesta 1935 alkaen ja television välityksellä joulurauhan julistusta on voinut seurata Suomessa vuodesta 1983 alkaen. Televisiolähetykset Ruotsiin aloitettiin vuonna 1986 ja nykyään tätä Turun joulurauhan julistusta voi seurata internetissä ympäri maailmaa.

Joulurauhan julistus luetaan molemmilla kotimaisilla kielillä eli suomeksi ja ruotsiksi. Julistuksen lukemisen jälkeen lauletaan Maamme-laulu ja Laivaston soittokunta soittaa Porilaisten marssin.

Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla;

ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään,

sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.

Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa.

 

Joulukuusi

Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella…

Joulun yksi ehdottomista koristeista on joulukuusi. Viimeistään jouluaattona tämä ikivihreä puu tuodaan sisälle ja se koristellaan kauniilla joulukoristeilla, kynttilöillä ja nauhoilla. Tämä hetki on lapsille varmasti yksi joulun suosikeista (jos unohdetaan lahjat hetkeksi).

Jo 1500-luvulla taloja koristeltiin kuusenoksilla ja lehvillä. Nämä ikivihreät oksat muistuttivat ihmisiä siitä, että valo on voittamassa pimeyden ja kohta maa taas viheriöi kauniina.

Miten itse joulukuusi tuli joulun perinteeksi on hieman hämärän peitossa. Lähes kaikki lähteet viittaavat kuitenkin siihen, että joulukuusiperinne alkoi Saksasta 1600-luvulla Elsassin maakunnassa. Useissa tapauksissa joulukuusen ”keksijäksi” kerrotaan Martti Luther. Tarina kertoo, että eräänä jouluisena yönä Martti Luther käveli kuusimetsän läpi kotiinsa Wittenbergiin. Hän liikuttui näkemästään kuusimaisemasta tuikkivien tähtien alla niin paljon, että käynnisti tämän joulukuusitradition.

1730-luvulla Saksassa oli yleisenä tapana hankkia jokaiselle perheenjäsenelle oma joulukuusi. Pian tämän tavan huomattiin kuitenkin kuormittavan metsiä aivan liikaa ensinnäkin siksi, että yhdellä perheellä saattoi olla vaikkapa kymmenen puuta, ja toisekseen siksi, että tapana oli katkaista vain puun latva, jolloin puu kyllä jäi eloon, mutta sitä ei voinut enää hyödyntää mihinkään. Erilaisilla lakisäädöksillä pyrittiin rajoittamaan tätä ja tehtiin esimerkiksi asetus, jossa yksi talous sai hankkia vain yhden joulukuusen.

Joulukuusiperinne levisi Pohjoismaihin 1700-luvulla, vaikka Suomessa joulukuusi sai tuulta alleen vasta 1900-luvun puolella. Tosin ensimmäinen tieto joulukuusesta Suomessa on vuodelta 1829, kun helsinkiläinen paroni von Klinckowström hankki niitä aattokutsuilleen kahdeksan kappaletta. Myös Tampereella nähtiin torikuusia juuri ennen vuosisadan vaihtumista vuonna 1893.

Ennen joulukuusiperinnettä kuusilla oli ollut merkittävä symbolinen maine useissa suomalaisissa juhlissa. Suomessa on tiedettävästi pystytetty ainakin juhannus-, hää- ja nimipäiväkuusia. Näitä kuusia tosin ei sisälle tupaan kannettu, vaan ne jätettiin ulos tunnelmaa ja onnea tuomaan.

Alkuun monet joulukuuset olivat yhteisökuusia, jotta niistä olisivat päässeet nauttimaan niin köyhät kuin rikkaatkin. Kun joulukuuset levisivät maataloihin, ne oli tapana ripustaa katosta roikkumaan. Ainakaan ei tarvinnut pelätä sitä, että joulukuusi kaatuisi…

Joulukuusen kynttilät olivat alun perin ihan oikeita kynttilöitä. Kynttilöiden polttaminen kuusen oksilla on ilmeisesti ollut tapana jo 1600-luvun Saksassa. Kuten nykyään tiedetään, nämä kuitenkin aiheuttivat suuren tulipaloriskin, varsinkin, kun ennen vanhaan levitettiin olkia joulukuusen alle koristeeksi.

Edward Hibberd Johnson, hehkulampun (oletetun) keksijän Thomas Edisonin ystävä, oli töissä varajohtajana Edison Electric Light Company -yrityksessä. Vuoden 1882 joulun alla hän päätti laittaa huoneensa kuusen oksille 80 sähköllä valaistua lamppua, jotka hohtivat punaisina, valkoisina ja sinisinä. Suurin osa lehdistöstä piti tätä vain halpana julkisuustemppuna eivätkä noteeranneet sähkövaloilla koristeltua puuta mitenkään. Asiasta innostui kuitenkin eräs detroitilainen lehti, joka tekikin valoissa kylpevästä joulupuusta artikkelin. Tämän jälkeen sähkökynttilöiden käyttö joulukuusen koristeena lähti nousuun, tosin vasta vuonna 1890 ne ilmestyivät vapaasti ostettaviksi kaupoista. Suomen ensimmäinen sähkövaloin koristeltu joulukuusi nähtiin Pietarsaaren torilla vuonna 1905.

Sähkövalojen kalleudesta johtuen näistä uusista kuusenkynttilöistä saivat nauttia vain rikkaat säätyläiset; 1800—1900-luvun vaihteessa kynttilät maksoivat nykyrahassa noin 2 000 €. Kynttilöiden suosio alkoi kuitenkin nousta sähkövalojen valmistustekniikan muuttuessa myyntihinnan samalla pudotessa ja 1930-luvulta alkaen ne alkoivat yleistymään myös muissa kodeissa.

Joulukuusen muiden koristeiden teollinen valmistus Suomessa puolestaan alkoi Helsingissä vuonna 1924. Valmistajana oli K. A. Weiste. Suurimmat suosikit latvaan kiinnitettävistä koristeista on joko tähti tai enkeli. Molemmat ovat uskonnollisia symboleja. Tähti symboloi Betlehemin tähteä ja enkelit johdattivat itämaan tietäjät vastasyntyneet Jeesus-lapsen luo.

Vuonna 2019 Tilastokeskuksen raportin mukaan arvioitiin, että Suomen koteihin hankittaisiin noin 1,4 miljoonaa joulukuusta. Näistä vajaa miljoona kuusta on kotimaassa kasvatettuja.

Vuonna 2018 joulukuusista suurin osa tuotiin Ruotsista (47 %) ja Puolasta (45 %).

Tekokuusi

Nykyisin myös muovikuuset ovat yleisiä joulukuusia. Näitä onkin saatavilla useissa eri väreissä aina perinteisestä vihreästä mustaan ja hopeiseen.

Muovikuusen edeltäjä keksittiin vuoden 1845 tienoilla. Tämä kuusi valmistettiin höyhenistä. Hanhi oli yleinen jouluherkku tuohon aikaan, joten sen höyhenet hyödynnettiin tähän uuteen keksintöön. Höyhenet pujotettiin ensin rautalankaan, jonka jälkeen nämä muodostuneet ”oksat” kiinnitettiin erilliseen runkoon. Tämän jälkeen tämä höyhenpuu värjättiin vihreäksi.

Höyhenpuu levisi myöhemmin siirtolaisten mukana myös Yhdysvaltoihin, jossa siitä tuli suuri menestys. Esimerkiksi vuonna 1913 tavaratalo Sears Roebuck esitteli höyhenpuun myyntiluettelossaan.

Höyhenpuu unohtui kuitenkin 1940-luvun tienoilla toisen maailmansodan jälkeen. Sotien lakattua ja rauhan vallitessa muovista tuli suosittu joulupuun materiaali.

Koska muovin haitallisuudesta tiedetään nykyään enemmän, on alkanut myös keskustelu muovikuusen ekologisuudesta. Tutkimusten mukaan muovikuusi päihittää luonnonkuusen ympäristökuormituksen, jos sitä käytetään yli 10 vuotta.

Itse muovikuusen valmistamiseen uusiutumattomia luonnonvaroja ei juurikaan kulu, koska se on varsin yksinkertainen valmistaa. Sen sijaan laivarahti (yleensä Kiinasta) Suomeen kuluttaakin huomattavasti enemmän. Toisaalta yleensä myös luonnonkuusi haetaan autolla kotiin, ja jos tämä matka on 13 kilometriä tai yli, jo tämä kuluttaa saman verran uusiutumattomia luonnonvaroja kuin yksi muovikuusi.

Loppupelissä siis myös hakumenetelmä vaikuttaa todella paljon siihen, kuinka ekologinen se kodin ikivihreä on. Toki luonnonkuusi on helpompi hävittää kuin muovikuusi.

Joulun koristeet

Joulun koristeisiin kuuluvat niin pahvista leikatut tontut ja lumikiteet kuin taidokkaasti valmistetut erilaiset olkikoristeet.

Nämä olkikoristeet olivatkin ehkä niitä ensimmäisiä suosittuja joulukoristeita. Olkia levitettiin esimerkiksi ihan niine hyvineen joulukuusen alle. Olkia myös muotoiltiin erilaisiksi koristeiksi, kuten olkipukeiksi ja himmeleiksi. Nämä ovat säilyneet joulukoristeina nykyaikaan asti.

Olkihimmeleitä on yhdistetty myös muihin suomalaisiin juhliin, kuten esimerkiksi häihin. Himmelin sanottiin tuovan onnea ja menestystä varsinkin viljasadon suhteen.

Melkeinpä kaikkia joulukoristeita saa nykyään kaupasta, mutta useassa kodissa on edelleen tapana askarrella joulukoristeet itse. Nykyään on myös helposti saatavilla erilaisia joulukoristeohjeita. Esimerkiksi YouTube ja Pinterest ovat loistavia lähteitä joulukoristeiden askartelun aloittelevalle askartelijalle.

Yksi kuuluisimmista Pohjoismaiden olkikoriste on 13 metriä korkea, 7 metriä pitkä ja 3 000 kg painava olkipukki, Gävlen pukki. Tämä pukki rakennettiin ensimmäisen kerran Gävlen torille vuonna 1966. Olkipukin kuuluisuutta on luultavasti edesauttanut se, että se on lähes poikkeuksetta poltettu joka vuosi. Jo valmistumisvuonnaan, Gävlen pukki poltettiin uudenvuodeniltana. Vuodesta 1988 alkaen Ruotsissa on voinut lyödä vetoa siitä, pelastuuko olkipukki tuhopoltolta koko joulukuun.

Joulun kukat

Joulun ehdottomat ykköskukat ovat hyasintti ja joulutähti. Myös ritarinkukka ja tulppaani ovat suosittuja joulukukkia.

Hyasintti ilmestyi suomalaisiin koteihin jo 1920-luvulla, vaikkakin tiedettävästi ihan ensimmäinen hyasintti on saatu Suomen ilmastossa kukkimaan jouluna 1870-luvulla. Sen teki helsinkiläinen kukkakauppias. Hyasintin sanotaan symboloivan Jeesuksen kuninkuutta ja näin ollen on yksi tärkeimpiä raamatullisia kukkia. Hyasintti elää luonnonvaraisena Kaakkois-Euroopassa ja Vähässä-Aasiassa.

Vuonna 2019 hyasintteja myytiin noin 2,7 miljoonaa kappaletta. Suosituin väri on vaaleanpunainen 40 %:n osuudella, ja valkoinen ja sininen jakavat kakkossijan 30 %:n osuudella.

1960-luvulla suomalaiset kodit saivat uuden joulukukan: joulutähden. Tämä kukka elää luonnonvaraisena hyvinkin runsaissa pensaissa Keski-Amerikassa ja Kanarian saarilla ympäri vuoden, joissa sitä pidettiin joulun symbolina jo 1600-luvulla. Joulutähden sanotaan symboloivan Jeesuksen rakkautta ihmiskuntaa kohtaan ja sen muoto viittaa Betlehemin tähteen. Valkean version sanotaan taas symboloivan Jeesuksen synnittömyyttä.

Vuonna 2019 joulutähtiä myytiin noin 1,8 miljoonaa kappaletta, joista 72 % oli punaisia ja 21 % valkoisia. Erikoisväreihin mieltyi 8 %.

Misteli puolestaan on enemmän Englannissa ja Yhdysvalloissa jouluun liitetty kasvi. Yleensä mistelinoksa ripustetaan oviaukkoon ja sille, joka mistelinoksan alla seisoo, saa antaa suukon. Mistelin historia juontaa juurensa kauas kelttiläisten druidien perinteisiin. Druidit uskoivat aikoinaan, että mistelillä on parantavia ominaisuuksia ja niitä käytettiinkin useissa erilaisissa uhrimenoissa. Niitä myös ripustettiin oviaukkoihin, jonka uskottiin pitävän pahat henget poissa kotoa.

Joululahjat

Lahjoja on tiedettävästi annettu jo kauan ennen ajanlaskumme alkua. Esimerkiksi roomalaisten Saturnalia-juhlassa lahjojen antaminen oli yleinen tapa. Tätäkin ennen toki lahjoja on annettu, esimerkiksi almuja köyhille ja uhrilahjoja jumalille.

Joululahjoja puolestaan tiettävästi jaettiin jo 1780-luvulla kaupunkilaisväestön piirissä. Talonpoikaisväestön osalta lahjojen jako alkoi yleistymään vasta melkein sata vuotta myöhemmin, 1800-luvun loppupuolella. Ennen vanhaan oli tapana kirjoittaa lahjasta vihjaava runo lahjakorttiin. Yhdessä sitten arvuuteltiin, mitä paketti mahtaa pitää sisällään.

1900-luvun alussa yleistyi varsinkin kouluissa käytäntö, että joululahjaksi annettiin uusia vaatteita. Usein nämä joululahjat tosin avattiin jo ennen joulua, tällöin saatiin lapselle uutta päällepantavaa koulun joulujuhlaan. Myös talojen piiat ja rengit saivat osan palkastaan vaatteina ja joulu antoi loistavan tilaisuuden antaa uusia vaatteita heille.

Nykyään lahjojen kirjo on laaja. Suomalaiset käyttävät edelleen paljon rahaa joululahjoihin, tästä ehkä sanontakin, että ”joulu on suuri kulutusjuhla”. Viime vuosina päätänsä ovat alkaneet nostamaan myös ekologisemmat lahjat, osaksi ehkä siksi, että ihmiset ovat alkaneet kiinnittämään huomiota ympäristön kuormittumiseen. Lahjoja tehdään paljon itse, ostetaan kierrätettyinä kirpputoreilta tai annetaan joululahja lahjoituksena johonkin lahjansaajalle tärkeään kohteeseen, kuten kehitysmaat tai eläintensuojelu.

Vuonna 2019 Tilastokeskuksen arvion mukaan suomalaiset käyttivät keskimäärin 330 € per talous joululahjoihin. Vielä ennen veronpalautusuudistusta, 28 % suomalaisista käytti saamansa veronpalautukset ainakin osittain joululahjojen hankkimiseen.

Vähittäiskauppojen myynti oli vuoden 2018 joulukuussa melkein 4,8 miljoonaa euroa. Jos menot jaettaisiin kaikkien suomalaisten kesken, yksi suomalainen ostaisi tuotteita 1 029 eurolla eri kaupoista.

Joulukortit

Ensimmäisiä nykyajantyyppisiä joulukortteja lähetettiin Englannissa vuonna 1843. Näiden korttien keksijäksi nimetään monitoiminen liikemies Henry Cole.

Jo ennen tätä oli saatavilla erilaisia joulukortteja, mutta nämä kortit olivat melko kalliita johtuen siitä, että ne maalattiin täysin käsityönä. Cole pyysi nimettömäksi jäänyttä taiteilijaa piirtämään joulukortin. Tästä valmistuneesta kortista Cole painatti tuhannen kappaleen erän, ja näin ollen hänen kaikki ystävänsä ja liikekumppaninsa saivat ensimmäisen nykyaikaisen joulukortin. Postimerkkikin oli sopivasti keksitty juuri ennen tätä tapahtumaa.

Tällöin joulukorttien uskottiin olevan vain hetkellinen ilmiö, mutta edelleen joulukortit ovat monen ihmisen suosikkeja. Toki tekniikka ja digitalisaatio ovat hieman vähentäneet joulukorttien suosiota, mutta silti (ja nykyään ehkä myös siksi) monen suosikkina on edelleen fyysinen kaunis joulukortti.

Joulukorttien painattaminen levisi nopeasti ympäri maailmaa, ja jo 1860-luvulla Saksassa oli käynnistynyt laaja-alainen joulukorttiteollisuus. Joulukorttien painattaminen ja lähettäminen laajeni entisestään 1920-luvulla, kun painotekniikka kehittyi.

Paperinen joulukortti on edelleen myös suomalaisten mieleen. Vuonna 2019 51 % suomalaisista kertoi, että joulukorttien kirjoittaminen tuo joulumielen. Sosiaalinen media on kuitenkin nostanut suosiotaan ja 40 % kertoi lähettävänsä joulutervehdyksen sitä kautta.

Joulukalenteri

Joulukalenteri on varmasti varsinkin lapsille se ensimmäinen konkreettinen asia siitä, että joulu on taas tulossa. Joka päivä avataan uusi luukku ja odotetaan innolla, mitä luukku pitää sisällään. Samalla luukun avaaminen tarkoittaa, että joulu on taas yhtä päivää lähempänä.

Joulukalenterin juuret ovat ilmeisesti Saksassa, kuten monien muidenkin jouluperinteiden. Ensimmäinen maininta joulukalenterista on vuonna 1851 ilmestyneessä Elise Averdieckin kirjoittamassa lastenkirjassa. Tämä joulukalenteri poikkesi kuitenkin hieman nykyisestä: luukkuja ei avattu, vaan kirjan perheen äiti ripustaa joka päivä ennen joulua uuden kuvan lastenhuoneen seinälle.

Ensimmäinen painettu joulukalenteri ilmestyi Saksan Münchenissä vuonna 1908. Tämäkään ei vielä ihan täysin vastaa nykyistä luukkukalenteria, vaan se koostui erilaista kuvista ja värssyistä, joita liimattiin kalenteriin.

Suomeen joulukalenteri saapui naapurimme Ruotsin kautta. Ensimmäinen vuonna 1947 julkaistu suomalainen joulukalenteri oli partiotyttöjen adventtikalenteri, jonka kuvituksen teki Ulla von Wendt. Kuten nimi ehkä viittaakin, adventtikalenteri poikkeaa joulukalenterista siinä mielessä, että ensimmäinen luukku avataan aina ensimmäisenä adventtina, oli se sitten joulukuun puolella tai ei.

Joulukalenterit ovat nykyään samanlaisia lähes joka maassa. Eroja on oikeastaan ainoastaan luukkujen sisällössä ja määrässä. Kun suomalainen lapsi (tai aikuinen) avaa kuvakalenterin luukun 6.12., luukun takaa löytyy yleensä Suomen lippu itsenäisyyspäivän kunniaksi. Monessa muussa maassa luukun takaa paljastuu puolestaan Pyhä Nikolaus tai muu joulupukkihahmo Nikolauksen päivän kunniaksi.

Luukkujen lukumäärä on ainakin Pohjoismaissa yleensä 24, mutta esimerkiksi Englannissa ja Yhdysvalloissa luukkuja on 25. Jos joulukalenterin on ostanut ulkomailta tai se on tuontitavaraa, suomalainen pääsee nauttimaan tästä ”ekstraluukusta”.

Joulukalentereita löytyy nykyään todella moneen lähtöön. Suosiossa ovat edelleen perinteiset kuva- ja suklaakalenterit, mutta rinnalle on nykyään noussut esimerkiksi erilaisia lelu- ja kosmetiikkakalentereita. Myös jouluarpakalenteri on monen perheen suosikki ja tee- tai kahvikalenteri yllättää iloisesti näiden juomien ystävän. Osansa saa myös ne, jotka eivät ehkä niin joulusta välitä: jopa lemmikeille on omia joulukalentereita.

Joulukalenterin voi myös helposti valmistaa itse. Yksinkertaisempaan malliin ei tarvitse muuta kuin hieman pahvia. Pienenä ekstrana voi lisäksi lisätä luukuiksi vaikka tulitikkuaskeja. Joulukalentereiden suhteen vain mielikuvitus on rajana. Joulukalenterin ”pohjan” voi valmistaa todella monesta eri materiaalista ja luukkuihin voi piilottaa joko vihjeitä tulevista joululahjoista, pieniä runoja tai pieniä herkkuja.

Monet yritykset ovat myös ottaneet kopin joulukalenterista. Yritykset saattavat jakaa pieniä ilmaisia vinkkejä ”luukun takaa” esimerkiksi blogikirjoituksen tai podcastin muodossa. Urheilijoille saattaa luukun takaa löytyä uusi jumppaliike. Televisiosta ja radiosta näkee ja kuulee joulun alla erilaisia kalentereita, jotka saattavat olla aina tarinoista musiikkikappaleisiin. Kaupallisimpana ääripäänä ovat joulukalenterit, joista jokaisen luukun takaa paljastuu uusi tarjous kalenterin valmistaneen yrityksen kauppaan.

Joululaulut

Joululaulujen historia juontaa juurensa kauas 300-luvulle. Jo silloin veisattiin teologisia virsiä latinaksi. 1200-luvulle tultaessa alkoi ilmestymään kansankielisiä virsiä ainakin Italiassa.

Ennen vanhaan Suomessa oli tapana, että joulupöydästä ei noustu ennen kuin laulettiin joku ruokavirsi ja luettiin Raamatusta jouluevankeliumi.

Nykyään joululauluja on moneen makuun ja niitä löytyy monesta eri genrestä aina klassisesta rockiin.

Suomalaisten suosikkijoululauluihin kuuluvat niin virret kuin hieman kansanomaisemmatkin joululaulut. Näitä ovat esimerkiksi Jouluyö, juhlayö, Hoosianna, Enkeli taivaan, En etsi valtaa loistoa, On hanget korkeat nietokset, Sylvian joululaulu, Varpunen jouluaamuna, ja monet muut.

Enkeli taivaan -kappaleen (Vom Himmel hoch) kirjoitti kuuluisa uskonpuhdistaja, itse Martti Luther vuonna 1535. Kappale sai sävellyksen vuonna 1539, jonka on ilmeisesti myös tehnyt Martti Luther. Suomessa tätä virttä on tiedettävästi laulettu jo vuonna 1605. Tällöin virren suomennoksesta vastasi Hemminki Maskulainen. Vuonna 1867 Elias Lönnrot teki virteen uuteen sanoituksen, mutta yleisimmin tunnettu suomennos on Julius Krohnin käsialaa, jonka hän teki vuonna 1880.

Jouluyö, juhlayö -laulun (Stille Nacht, heilige Nacht) sanat kirjoitti kirkkoherra Joseph Mohr vuonna 1818 ja sävellyksen siihen teki urkuri Franz Gruber. Kappale valmistui ilmeisesti vain muutamassa tunnissa ja se esitettiin ensimmäistä kertaa joulun keskiyön messussa. Kappale ei tällöin urkusävellystä vielä saanut, koska kylän kirkon urut olivat rikki. Kappale säestettiin kitaralla.

Kansallissäveltäjämme Jean Sibelius teki myös useita joululauluja, jotka kuuluvat edelleen monien suosikkeihin. Tunnetuin varmastikin on En etsi valtaa loistoa vuodelta 1909, josta on tehty useita eri musiikkigenren versiota.

Maa on niin kaunis -kappale hyväksyttiin virsikirjaan vuonna 1986. Kappale on ristiretkeläisten hymni 1100-luvulta.

Vuonna 2018 radion soitetuin kappale oli Wham!-yhtyeen Last Christmas, jota soitettiin 904 kertaa jouluna. Muita soitettuja kappaleita olivat Mariah Careyn All I Want For Christmas Is You, John Lennonin ja Yoko Onon Happy Xmas, Haloo Helsinki! -yhtyeen Joulun kanssas jaan ja Katri Helenan Joulumaa.

Kauneimmat joululaulut -tilaisuuden äänestyksissä vuonna 2018 suomalaisten suosituimmaksi joululauluksi nousi Kassu Halosen ja Vexi Salmen Sydämeeni joulun teen. Toiselle sijalle sijoittui Varpunen jouluaamuna ja kolmanneksi äänestettiin Sylvian joululaulu.

Joulun kynttilät

Joulun alla sytytetään koteihin tavallista enemmän kynttilöitä, ja kynttilöillä muistetaan myös edesmenneitä omaisia ja ystäviä viemällä heidän haudoilleen kynttilä. Kynttilöitä saa nykyään monella eri materiaalilla valmistettuna ja useassa eri muodossa.

Vahakynttilöitä Suomessa tiedettiin olevan 1800-luvulla. Näitä kynttilöitä on tiedettävästi valmistettu jo antiikin Roomassa. 1870-luvulta alkaen steariinikynttilät korvasivat vahakynttilät. Näiden kynttilöiden valmistus keksittiin 1800-luvun alkupuolella Ranskassa.

Kynttilän vieminen haudalle ei kuitenkaan ole aivan niin vanha tapa kuin voisi olettaa. Tiedettävästi ensimmäisen kerran kynttilä vietiin omaisen haudalle jouluna vuonna 1921, kun ylioppilas Lyyli Grotenfelt sytytti kynttilän samana vuonna kuolleen siskonsa Kyllikki Grotenfeltin haudalle. Tästä tapa alkoi pikkuhiljaa leviämään, kunnes sotavuosien jälkeen 1950-luvulla tavasta tuli jo melkeinpä joka kodin perinne.

Tiernapojat

Saako tulla laulamahan?

Tiernapojat (stjärngossar) kuuluvat edelleen monen koulun joulujuhlaan. Tähän esitykseen kuuluu neljä henkilöä, jotka esittävät kuningas Herodesta, Murjaanien kuningasta, Mänkkiä (tähtipoikaa) ja Knihtiä. Esityksessä käydään laulaen ja vuorosanoin läpi (tosin aikamoisin vapauksin) Matteuksen jouluevankeliumin tapahtumia keskittyen erityisesti kolmeen itämaan tietäjään ja Jeesus-lapsen syntymään.

Erilaisia näytelmiä Jeesuksen syntymästä ja itämaan tietäjistä on esitetty jo keskiajan Euroopassa. Nämä esittäjät olivat yleensä nuoria, jotka keräsivät esityksillään rahaa. Suomeen ja Ruotsiin tällainen perinne saapui vasta 1800-luvun alkupuolella. Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg on yksi vanhin nimeltä tunnetuista tiernapojista. Hän oli esityksessä mukana vuonna 1818 opiskellessaan Pietarsaaressa. Tällöin esitys oli vielä ruotsiksi.

Tiernapoikien nimi on väännös ruotsin sanasta stjärna, joka tarkoittaa tähteä.

Joulun etymologia

Suomen kielen sanat joulu ja juhla ovat samaa perua ja ovat aikoinaan tarkoittaneet samaa asiaa. Kun ennen vanhaan länsisuomalainen ja eteläpohjanmaalainen puhui juhlasta, hän tarkoitti nimenomaan joulua. Karjalainen puolestaan viittasi juhla-sanalla kekriin.

Itse sana joulu on sukua ruotsin, norjan ja tanskan sanalle jul, joka puolestaan periytyy muinaisgermaanisesta sanasta yule, joka tarkoittaa keskitalvea.

Kristillinen joulu

Joulu on perin juurin uskonnollinen juhla. On sanonta, että jos ei olisi joulua, ei olisi muitakaan kirkollisia juhlapyhiä, koska onhan joulu Jeesuksen syntymäjuhla.

Kristillistä joulua on vietetty tällä päivämäärällä jo 300-luvulta alkaen, eli siitä lähtien, kun kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan valtionuskonto. Tarkkaa Jeesuksen syntymäpäivää ei ole tiedossa, joten tämä on vain arvio. Osittain joulun paikka saattoi valikoitua myös siksi, että kirkko halusi poistaa monissa paikoissa vietetyt pakanalliset talvipäivänseisauksen juhlat (katso alta lisää).

Jeesuksen syntymän ajankohtaa on yritetty selvittää erilaisin tutkimuksin. Näissä tutkimuksissa on yleensä käytetty apuna Matteuksen evankeliumissa mainittavaa Betlehemin tähteä, eli jotain valoilmiötä, joka näkyi ajanlaskun alkuvaiheilla. Mukaan tutkimuksiin on myös otettu kuningas Herodeksen oletettu kuolinaika, joka on mainittu olleen ”vähän ennen pääsiäisjuhlaa olleen kuunpimennyksen jälkeen”. Tämän on kertonut juutalainen historioitsija Josefus (n. 37—100).

Betlehemin tähden on esitetty olevan mm. supernova, planeetta, joka kulkee läpi kirkkaan tähdistön, komeetta ja jopa pimennys.

Näiden kaikkien tutkimusten sekä muiden historioitsijoiden päätelmien perusteella, Jeesus syntyi välillä 6 – 1 eaa. Myös syntymän ajankohta vaihtelee paljon. Jotkut sijoittavat syntymän talvikuukausille joulu-tammikuu, kun toiset puolestaan vetoavat siihen, että eiväthän paimenet keskitalvella ole paimentamassa lampaita, joten syntymän on täytynyt olla joskus kesällä.

Oli virallinen syntymäpäivä mikä tahansa, kirkollisesti joulu on erittäin tärkeä Jeesuksen muistamisen juhlapyhä.

Joulukirkko

Aikoinaan joulukirkko oli joulun tärkein tapahtuma. Joulukirkkoon piti osallistua kaikki kynnelle kykenevät. Usein joku jäi kotimieheksi, mutta kovin moni ei halunnut tätä ”virkaa” ottaa vastaan.

Joulukirkko alkoi perinteisesti joulupäivänä (25.12.) kello kuusi aamulla. Koska kelloja ei vielä ollut, perhe saattoi herätä useita tunteja aiemmin valmistautumaan kirkkoon. Monilla matka saattoi myös olla pitkä, eikä silloin käytössä ollut nykyisin niin helppoja autoja. Kirkkoon matkattiin joko hevosen vetämällä reellä tai kävellen, jos ei hevosta omistanut. Usein tosin hevosen omistavalta naapurilta sai kyydin joulukirkkoon.

Koska kirkkoon lähdön ajankohta oli aikoinaan todellakin arvio, saattoi kirkon pihamaalla joutua odottamaan useita tuntejakin jumalanpalveluksen alkua. Sisälle kirkkoon ei voinut uskomuksen mukaan mennä, koska yöllä kirkossa saarnasi kuollut pappi kuolleelle seurakunnalle. Jos eläväinen tätä saarnaa häiritsi, hänet vietäisiin kuolleiden mukana tuonelaan.

Ennen vanhaan myöskään kirkot eivät olleet lämmitettyjä. Pihalla odottelun jälkeen joutui siis vielä istuskelemaan kylmässä kirkossa useita tunteja; eräiden tietojen mukaan kun papit saattoivat innostua pitämään jopa neljän tunnin saarnoja. Ruotsissa tämä kylmettymisongelma ratkaistiin pitämällä pieniä jaloittelutaukoja saarnan välillä, mutta Suomessa istuttiin pyllyt penkissä aina saarnan loppuun saakka.

Kirkosta paluu olikin vastapainoisesti hyvin riehakas ja vauhdikas tapahtuma. Seurakuntalaiset ajoivat hevosrekiään kilpaa kotiin, koska voittajalle oli luvaksi hevosonnea ja menestystä taloon. Vanha sanonta kuuluukin: ”Joka jouluna ensin kotiin kerkii, joutuu kesällä töissään.”

1900-luvun puolivälin paikkeilla joulupäivän aamun jumalanpalvelus alkoi menettämään suosiotaan. Tämä luultavasti johtui kansan muuttuneesta elämänrytmistä, eikä enää jaksettu herätä aamuvarhain Jumalan sanaa kuulemaan. Kirkot keksivät tähän ratkaisun 1980-luvun alkupuolella ja alkoivat pitää keskiyön jumalanpalveluksia. Nämä yöjumalanpalvelukset saavuttivatkin suuren suosion ja tämä jouluaaton keskiyön jumalanpalvelus on edelleen lähes joka seurakunnassa perinteenä. Monille tämä on vuoden ainoa ajankohta, kun kirkossa käydään kuulemassa jumalanpalvelusta. Jopa ei-niin-uskovaiset osallistuvat tähän erikoiseen ja ainutlaatuiseen jumalanpalvelukseen. Nykyään näitä yöjumalanpalveluksia voi seurata myös kotisohvalta television ja radion välityksellä.

Evankelisluterilaisessa kirkossa jouluyön messua kutsutaan enkelten messuksi ja tämä on kristillisen kirkon joulunvieton päätapahtuma.

Jouluaamun (25.12.) messua kutsutaan paimenten messuksi ja tässä messussa seurataan paimenten matkaa katsomaan vastasyntynyttä Jeesus-lasta Betlehemiin. Joulupäivän messua kutsutaan kansan messuksi. Tässä messussa seurakunta kiittää Jumalaa siitä, että antoi Jeesuksen tulla ihmisten keskuuteen.

Joulupäivä 25.12.

Ennen vanhaan joulupäivää vietettiin rauhallisissa tunnelmissa kotijoukon kesken. Päivän viettoon kuuluivat tiiviisti kristilliset perinteet, kun perhe kokoontui laulamaan virsiä ja lukemaan Raamattua. Vieraita ei otettu vastaan eikä ollut soveliasta vierailla missään; päivä oli omistettu lähimmälle perheelle.

Nykyisin joulupäivän vietto on oikeastaan päinvastaista. Kun aattona on vietetty perheen kesken aikaan, saatetaan joulupäivänä jalkautua käymään lähimpien sukulaisten ja tuttavien luona. Jotkut saattavat käydä myös ravintolassa syömässä.

Joskus voi olla myös tapana käydä naapurikunnassa viemässä edesmenneen perheenjäsenen haudalle kynttilä, kun ei jouluaattona ehtinyt. Useimmilla hautausmailla tosin on varattuna paikka, jonne laittaa kynttilä muualle haudattujen muistoille, mutta jos lähimmäisen hauta ei ole kaukana, on henkilökohtaisempaa käydä siellä vierailulla.

Tapaninpäivä 26.12.

Tapaninpäivää eli toista joulupäivää vietetään marttyyri Stefanoksen ja muiden marttyyrien muistoksi. Päivän nimi tuleekin Stefanoksen suomalaisesta versiosta Tapanista ja päivä on myös Tapanin nimipäivä.

Monelle tapaninpäivästä tulee ensimmäisenä mieleen tapanintanssien tai tapaninajelun kaltaiset iloiset perinteet, mutta päivän taustalla on kolkko kertomus marttyyri Stefanoksen kuolemasta. Apostolien teoissa mainittu kertomus muistuttaa joulun ilouutisen leviämisen synkemmästä puolesta: kaikki eivät kääntyneet kristityiksi, ja iso osa kristityiksi kääntyneistä päätyi vangituksi, sorretuksi ja jopa tapetuksi uskonsa tähden.

Pyhää Stefanosta on perinteisesti pidetty ensimmäisenä kristittynä marttyyrina. Hän julisti avoimesti evankeliumia, jonka vuoksi temppelipapisto vangitutti hänet. Stefanos syyttii pappeja Messiaan murhaamisesta, joka sai neuvoston raivostumaan. Stefanosta syytettiin jumalanpilkasta ja hänet kivitettiin hengiltä. Viime hetkillään hän rukoili Jumalalta anteeksiantoa kivittäjilleen.

Tapaninpäivän juuret saattavat ulottua kristinuskoakin kauemmaksi. Germaaniset kansat nimittäin viettivät keskitalvella pakanallisia hevosjuhlia, johon kuului esimerkiksi kilpa-ajoja. Voikin olla, että ajan myötä tämä kansaperinne ja kristinusko ovat yhdistyneet. Tämä selittäisi sen, miksi pyhää Stefanosta on alettu pitää myös hevosten ja hevosmiesten suojelijana, ja miksi hevoset liitetään perinteiseen suomalaiseen tapaninpäivään.

Muinaiset keskitalvenjuhlat

Jo ennen joulua, tähän vuoden aikaan juhlittiin monella tapaa. Esimerkkejä keskitalvenjuhlista ovat muun muassa roomalaisten Saturnalia- ja Kalendae-juhlat, kreikkalaisten Dionysoksen juhlat, germaanien jul- tai juhl-juhlat sekä viikinkien railakkaat talvipäivänseisauksen juhlat.

Nämä juhlat ovatkin luultavimmin se suurin syy, miksi kristillinen kirkko sijoitti Jeesuksen syntymäpäivän tälle ajalle: pakanalliset juhlat haluttiin karsia pois (kuten on käynyt monien muidenkin juhlapyhien kohdalla).

Alle on listattu muutamia näistä tunnetuimmista juhlista.

Saturnalia

Saturnalia oli juhla, jota vietettiin joulukuun 17. päivänä railakkain menoin ympäri vanhaa Rooman valtakuntaa. Juhlaa vietettiin roomalaisten maatalouden ja kylvön jumalien, Saturnuksen ja Kronoksen, kunniaksi. Sen vietto alkoi jo vuonna 217 eaa., tosin silloin vielä vain yksipäiväisenä. Vuoteen 133 eaa. mennessä juhlasta oli tullut huima menestys ja sen pituus laajenikin kestämään viikon (17.—23.12.).

Alun perin juhlat järjestettiin kohottamaan kansanmieltä roomalaisten karvaiden tappioiden jälkeen heidän taistellessaan Hannibalia vastaan. Suosion kasvaessa juhlista muodostui riehakas kansan huvittelutapahtuma, jossa unohdettiin kaikki tiukat käyttäytymissäännöt. Jopa orjat ja palvelijat saivat osallistua juhliin ihan tavallisina, vapaina kansalaisina.

Saturnalian aikana kadut ja kodit koristeltiin seppelein ja kukin, ja ihmiset pukeutuivat tavanomaista värikkäämmin (ajan yleinen asuste kun oli tavallinen vaaleahko tooga). Juhlassa syötiin ja juotiin tavallista runsaammin sekä laulettiin, tanssittiin ja soitettiin musiikkia. Saturnaliassa valittiin myös päivän kuningas, Saturnalicius princeps.

Saturnalia juhlaan kuului olennaisena osana myös lahjojen antaminen. Tällöin suosikkilahjoja olivat vahakynttilät, jotka ilmeisesti symboloivat pimeää vuodenaikaa ja talvipäivänseisausta. Nämä lahjat annettiin ystäville ja perheenjäsenille Saturnalian viimeisenä päivänä, joka tunnetaan nimellä Sigillaria. Tämä lahjojenantoperinne jatkui aina 300-luvulle saakka, kunnes kristinuskosta tuli valtauskonto Roomassa.

Saturnalia-juhlan yhteyteen kuului myös ”Voittamattoman auringon juhla”. Eri lähteet kertovat tämän juhlan joko kuuluvan Saturnaliaan tai olevan sen erillinen yhden päivän juhla Apollo- tai Sol-jumalan kunniaksi, jota vietettiin 25.12.

Kalendae

Kalendae-juhla (Kalends, Calends) puolestaan sijoittui vuoden vaihteeseen. Sitä juhlittiin 1.—5. tammikuuta lähes samanlaisin menoin kuin Saturnaliaa. Kalendae-juhlaa alettiin viettämään vuonna 45 eaa., Rooman keisari Julius Caesarin uuden kalenterin, juliaanisen kalenterin, kunniaksi. Tämä kalenteri siirsi vuoden ensimmäisen päivän maaliskuun 25. päivältä tammikuun 1. päivään. Roomalaiset alkoivat tämän muutoksen vuoksi kutsua juhlaa Kalendaeksi.

Dionysia

Dionysia-juhlaa vietettiin antiikin Kreikassa 800—400-luvuilla eaa. Kokonaisuutena juhlaan kuului useita eri juhlia, jotka alkoivat syksyllä ja jatkuivat noin nykyiseen huhtikuuhun saakka. Juhlat alkoivat Oschophoria-juhlasta syksyllä ja päättyivät Suureen Dionysia -juhlaan maalis-huhtikuussa. Pieni Dionysia -juhla osuu joulu-tammikuulle (silloin tämä kuu tunnettiin nimellä Poseidoneia) eli nykyisen joulun vieton paikkeille.

Dionysia järjestettiin Dionysoksen, kreikkalaisen jumaltaruston viinin ja draaman, jumalan kunniaksi. Joissakin lähteissä hänen vierelleen juhlinnan kohteeksi liitetään myös Demeter, joka tunnettiin hedelmällisyyden jumalattarena.

Dionysiaa vietettiin aika pitkälti samantyylisin menoin kuin roomalaisten Saturnaliaa: sosiaalinen status unohdettiin (ainakin osittain) ja järjestettiin erilaisia julkisia tapahtumia ruokineen ja juomineen. Tapahtumiin kuului muun muassa erilaiset rituaalit, urheilulajit sekä draama- ja satiiriesitykset.

Viikinkien jól

Viikinkien talvi täällä Pohjolassa oli ankeaa. Oli pimeää, kylmää ja tylsää, ja päivät kuluivat pääosin vain pienten talojen nurkissa kyyhöttäen. Tähän ankeuteen kuitenkin toi valoa viikinkien keskitalvenjuhla, joka tunnettiin nimillä jól ja jólablót. Juhla oli todella riehakas, jossa alkoholi virtasi ja ruokaa oli ylenmäärin, ja se kesti kolme yötä.

Juhlan aluksi viikingit kokoontuivat laajoin joukoin yhteen paikkaan ja jokainen toi jotain syömistä tai juomista mukanaan (tähän aikaan vuodesta harvalla oli tarpeeksi tarjottavaa isolle katraalle). Juhlan perimmäinen tarkoitus oli suorittaa blót eli rituaali, jossa viikingit saivat yhteyden jumaliin ja tällä yhteydellä he antoivat jumalille voimaa karkottaa talvi.

Islantilainen saagakirjailija Snorri Sturluson kuvaa tätä viikinkien blótin etenemistä, jossa jokaiselle jumalalle nostettiin vuorollaan olutmalja.

Ensimmäisenä oli vuorossa totta kai aasojen kuningas Odin. Tämä Odinin malja käynnisti juhlan. Tämän jälkeen maljat kohotettiin mm. meren jumala Njordille, hedelmällisyyden jumala Freyrille ja runojen jumala Bragille, ja jumalien jälkeen muistettiin maljoilla vuoden aikana kuolleita ihmisiä. Tässä vaiheessa vieraat alkoivat olemaan jo aika juopuneita, joten maljoja nostettiin milloin millekin asialle, joka vain sattui mieleen.

Tämä käytäntö jatkui kolmen yön ajan. Kun blót oli ohi, vieraat lähtivät koteihinsa toivoen, että tämä rituaali onnistui ja jumalat saivat tarpeeksi voimia kevään tuomiseen.

Kristinuskon levitessä Pohjoismaihin, kristitty Haakon Hyvä yritti estää tätä viikinkien juhlaa. Tässä hän ei kuitenkaan onnistunut, mutta ainakin hän onnistui siirtämään juhlan ajankohdan tammikuulle. Maljojakin sai edelleen nostaa jólia juhliessa, mutta nämä maljat piti kohottaa Jeesuksen kunniaksi.

Joulu 2024

Vuonna 2024 jouluaattoa vietetään tiistaina 24. joulukuuta, joulupäivää keskiviikkona 25. joulukuuta ja 2. joulupäivää torstaina 26. joulukuuta.