J. L. Runebergin päivä 5.2.

Kansallisrunoilijamme J. L. Runebergin päivä on Suomen vanhimpia kansallisia juhlapäiviä, jota vietetään hänen syntymäpäivänään 5. helmikuuta. Runebergin arvostuksesta kertonee myös se, että häntä juhlittiin syntymäpäivänään jo hänen eläessään. Ensimmäinen tiedetty suurempi juhlatapahtuma järjestettiin Pietarsaaressa, Runebergin synnyinkaupungissa, kun runoilija täytti 50 vuotta.

Kun venäläistämistoimet olivat Suomessa laajimmillaan, keisari kielsi Runebergin päivän julkisen vieton. Kansa kuitenkin halusi muistaa kansallisrunoilijaamme, joten he polttivat kahta kynttilää kotinsa ikkunoilla. Tämä tapa on sittemmin siirtynyt itsenäisyyspäivän viettoon.

Itsenäistymisen jälkeen J. L. Runebergin päivää juhlittiin enemmän ruotsinkielisen väestön keskuudessa, kun taas suomenkielisille tärkeämpi juhlapäivä oli Kalevalan päivä (28.2.). Alun juhlinta ruotsinkielisten keskuudessa johtui luultavasti siitä, että Runeberg kirjoitti teoksensa ruotsiksi. Sittemmin juhla on kuitenkin levinnyt tasaisesti koko Suomen kansan keskuuteen.

Runebergin päivä oli pitkään vapaapäivä koululaisille. Käytäntö alkoi 1860-luvulla ja jatkui aina 1970-luvulle saakka, jolloin kouluviikko muuttui viisipäiväiseksi ja kouluviikon keskelle osuvia vapaapäiviä haluttiin vähentää.

Nykyään yksi olennaisin ja huomattavin osa Runebergin päivää on nauttia runebergintortuista. Nämä herkut ilmestyvät kauppojen hyllyille jo vuoden alusta ja niitä myydään pitkään myös itse juhlapäivän jälkeenkin. Runeberg oli eläessään perso makealle ja kerrotaankin, että hän nautti aamupalaksi snapsin lisäksi sokerileivoksen.

Tarinan mukaan Fredrika Runeberg, Runebergin vaimo, olisi kuuluisan leivoksen takana, mutta todennäköisemmin leivonnaisen takana oli porvoolainen sokerileipuri Astanius, joka toimitti runoilijalle joka-aamuiset leivonnaiset. Tosin runebergintortuntyylisiä leivonnaisia on valmistettu jo 1700-luvulla, joten voi olla hyvinkin mahdollista, että ensin oli torttu ja sitten vasta nimi.

• Kuka oli J. L. Runeberg?
  • Runeberg Helsingissä
  • Runebergien muutto Porvooseen
  • Runebergin viimeiset vuodet
• Johan Ludvig Runeberg – kansallisrunoilijamme
• Runeberg-palkinto
  • Runeberg-palkitut
• Runebergin teoksia (valikoitu lista)

 

Kuka oli J. L. Runeberg?

Johan Ludvig Runeberg syntyi ruotsinkieliseen perheeseen Pietarsaaressa 5.2.1804. Hänen isänsä oli merikapteeni Lorens Ulrik Runeberg ja äiti Anna Maria Malm.

Runeberg aloitti koulutiensä Pietarsaaressa vuonna 1810 pikkulastenkoulussa. Koulua piti 74-vuotias Anna Helena Westman talonsa pienessä ullakkokamarissa. Kuri tässä koulussa oli kovaa: rouva Westman piti oppilaissa järjestystä pitkän raipan avulla, jolla iski seinään aivan lapsien päiden yläpuolella heidän käyttäytyessään hänen mielestään huonosti.

Kahden vuoden päästä, vuonna 1812, Runeberg suoritti tämän koulun tarvittavan oppimäärän (aapisen ja katekismuksen luettelemisen kannesta kanteen sekä sisälukutaidon), jonka jälkeen hän lähti opiskelemaan Ouluun. Oulussa hän asui setänsä, tullinhoitaja Anton Ludvig Runebergin luona, joka myös kustansi Runebergin koulunkäynnin.

Tätä koulua ei kauaa kestänyt. Runebergin Anton-setä kuoli yllättäen, joten nuori Runeberg joutui palaamaan takaisin Pietarsaareen. Vanhemmat halusivat kuitenkin kouluttaa poikaansa, joten he lähettivät hänet opiskelemaan Vaasaan kolmeksi vuodeksi.

Runeberg kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1822, jonka jälkeen hän alkoi opiskelemaan latinaa ja kreikkaa Kuninkaalliseen Turun Akatemiassa. Hänen opiskelutovereitaan olivat mm. tulevat suurmiehet Elias Lönnrot ja J. V. Snellman, joiden kanssa myös ystävystyi.

Runeberg tarvitsi rahaa opiskeluihinsa, joten koulun ohella hän toimi kotiopettajana Saarijärvellä ja Ruovedellä. Sisämaan luonto teki runoilijaan lähtemättömän vaikutuksen, joka heijastuu useisiin hänen runoihinsa. Tunnetuin näistä runoista on varmastikin Saarijärven Paavo.

Saarijärven aikoina hän tutustui myös Suomen sodan (1808—1809) sotaveteraaneihin, jotka kertoivat tarinoita kokemuksistaan rintamalla. Nämä kohtaamiset tulisivat vaikuttamaan paljon Runebergin yhteen tunnetuimpaan teokseen: Vänrikki Stoolin tarinat.

Runeberg Helsingissä

Vuonna 1827 Runebergista tuli filosofian maisteri ja samana keväänä hänet promovoitiin. Runebergin tähtäimenä oli työskennellä yliopiston opettajana sekä tieteellisessä työssä, ja tämä promovointi oli näiden töiden edellytyksenä.

Kun Turun palo tuhosi Kuninkaallisen Turun Akatemian sekä suurimman osan Turun kaupunkia syksyllä 1827, akatemia suljettiin ja siirrettiin Helsinkiin vuonna 1828. Samalla koulun nimi muuttui: siitä tuli Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto (Suomen itsenäistyttyä Helsingin yliopisto). Myös Runeberg muutti Helsinkiin koulun perässä.

Helsingissä Runeberg jatkoi omia opintojaan sekä antoi yksityisopetusta vuoteen 1837 saakka. Yksi hänen yksityisoppilaistaan oli 14-vuotias Zachris Topelius, joka myöhemmin tunnettaisiin Suomen satusetänä.

Vuonna 1828 Runeberg kihlautui pikkuserkkunsa Fredrika Tengströmin kanssa ja vuonna 1831 he menivät naimisiin.

Helsingissä asuessaan Runeberg julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Dikter (Runoja) vuonna 1930. Tätä ennen hän oli tosin julkaissut jo runon Till solen (Auringolle) Åbo Tidningar -lehdessä vuonna 1926 asuessaan vielä Turussa.

Keväällä 1830 Runeberg ja eräät hänen tuttavansa, mm. entiset koulutoverit Elias Lönnrot ja J. V. Snellman, alkoivat kokoontumaan säännöllisesti lauantaisin keskustelemaan ruotsalaisten käännösten avulla eurooppalaisesta kirjallisuudesta. Osanottajat saivat tuoda tähän tapaamiseen myös omia runonäytteitään, kuten esimerkiksi Runeberg teki esitellessään Hirvenhiihtäjät seurueelle. Hirvenhiihtäjät julkaistiin pari vuotta myöhemmin, vuonna 1832. Tätä seuraa alettiin kutsumaan sen pääasiallisen kokoontumispäivän vuoksi Lauantaiseuraksi.

Vuonna 1831 Runeberg ryhtyi Helsingfors Morgonbladin toimittajaksi. Hän kirjoitti monista eri aiheista, mm. uutisia yliopistosta ja lukiosta, runoja, kirkollisia tiedonantoja sekä erilaisia artikkeleita. Hän kirjoitti myös Saarijärven ajoistaan ja toivoi lukijoilta apua vuoden 1831 kadon uhreille. Samana vuonna Lauantaiseuran jäsenet perustivat myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran.

Helsingissä asuessaan Runebergit saivat ensimmäisen lapsensa, tyttären Anna Carolinan, vuonna 1832. Hänen elämänsä oli kuitenkin lyhyt, kun Anna menehtyi pitkällisen sairastelun jälkeen seuraavan vuoden elokuussa.

Vuonna 1833 Runeberg julkaisi seuraavan runokokoelmansa, Dikter II (Runoja II). Vaikka Runebergilla oli tiukkaa rahojen suhteen, hän kuitenkin lahjoitti kaikki kirjan tulot Vaasan, Kuopion ja Oulun läänien hätää kärsiville.

Helsingin vuosina Runebergeille syntyi kaksi muutakin lasta, pojat Ludvig Mikael sekä Lorenzo. Ludvig Mikaelista tuli myöhemmin lyseontohtori ja Lorenzosta puolestaan lääketieteen ja kirurgian tohtori.

Runebergien muutto Porvooseen

Vuonna 1837 Runebergin opettajan virkaa Helsingissä ei enää jatkettu. Hän sai kuitenkin lehtorin viran Porvoon kymnaasista, jonka rehtorina hän myös toimi kolmeen otteeseen Porvoon uran aikana. Tämän viran vuoksi Runeberg muutti perheineen Porvooseen, jossa he asuivatkin runoilijan kuolemaan saakka. Runebergin ystävät ja hänen opettamansa ylioppilaat järjestivät suuret jäähyväisjuhlat Säästöpankki-ravintolassa Helsingissä toukokuun alussa ennen Runebergien muuttoa.

Porvoon kymnaasin virkaan kuului myös Itä-Suomen hiippakunnan tuomiokapitulin jäsenyys. Vuonna 1838 Runebergista tuli tuomiokapitulin jäsen, kun hänet vihittiin papiksi. Tämän jälkeen hän käytti papinpukua työasunaan, joka on kuvattuna useissa Runebergin muoto- ja valokuvissakin.

Porvoon vuosina Runebergin perhe kasvoi. Poika Walter syntyi vuonna 1920, josta myöhemmällä iällä kehkeytyi kuvanveistäjä. Vuonna 1843 poika Johan Wilhelm syntyi. Hänestä puolestaan tuli sisätautiopin professori, kansanedustaja ja valtioneuvos. Jakob Robert syntyi vuonna 1846; hänestä tuli insinööri ja hän toimi myös liikemiehenä Pietarissa. Vuonna 1848 poika Edvard Mortitz syntyi, joka kuitenkin menehtyi pari vuotta myöhemmin tulirokkoon. Perheen kuopus, Fredrik Karl, syntyi vuonna 1850, joka valmistui mm. lääketieteen lisensiaatiksi.

Porvoossa asuessaan Runeberg perusti yhdessä tuttaviensa kanssa sanomalehden Borgå Tidning, jonka avustajana toimi vuoteen 1848 saakka. Kuten Helsingfors Morgonbladinkin suhteen, Runeberg kirjoitti erinäisiä artikkeleita ja tiedotteita lehteen.

Runebergin Porvoon aikaiseen tuotantoon kuuluvat useat hänen tunnetuimmat teoksensa, joita ovat mm. Nadeschda, Julqvällen (Jouluilta) sekä Kuningas Fjalar. Hänen ehdottomasti tunnetuimman runonsa Vårt Land (Maamme) hän kirjoitti vuonna 1846. Hän myös sävelsi siihen melodian, joka esitettiin Porvoon kaupungin 500-vuotisjuhlissa. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1848, Fredrik Pacius sävelsi runoon uuden, nykyäänkin tutun, sävelmän, jonka Ylioppilasosakunnat esittivät Kumtähden kentällä Flooranpäivänä 13.5.1848. Runeberg itse ei ollut tilaisuudessa läsnä.

Vuoden 1848 joulukuussa ilmestyi ensimmäinen osa Vänrikki Stoolin tarinoista (Fänrik Ståls sägner). Teoksen ensimmäisen osan runona on Maamme. Paciuksen sävellys runosta löytyy teoksen nuottiliitteestä.

1850-luvulla Runeberg teki ruotsinkielisen virsikirjan uudistamistyötä. Hän kirjoitti 62 uutta virttä, joita muutamia löytyy vielä tänäkin päivänä virsikirjoista, mm. Mä silmät luon ylös taivaaseen sekä On meillä aarre verraton.

Vuonna 1857 Runeberg jäi eläkkeelle lehtorin virastaan 53-vuotiaana täydellä palkalla. Samalla hänet promovoitiin teologian kunniatohtoriksi.

Muutaman vuoden jälkeen, vuonna 1860, Vänrikki Stoolin tarinoiden odotettu jatko-osa ilmestyi. Kirja oli välitön myyntimenestys. Ennen kirjan julkaisua, Zachris Topelius kirjoitti Helsingfors Tidningar -lehteen 15.12.1848:

”Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoita odotetaan joka silmänräpäys. Niistä tullaan tappelemaan kirjapainoissa.”

Ja aivan kuten Topelius ennusti, kirjaa oli myyty yhden myyntipäivän aikana jo 300 kappaletta.

Vänrikki Stoolin tarinoiden toisen osan ensimmäisinä runoina ovat kuuluisat Sotapoika sekä Porilaisten marssi. Porilaisten marssista tuli myöhempinä vuosina Suomen armeijan kunniamarssi. Porilaisten marssin sävelmä ei kuitenkaan ollut täysin uusi; se pohjautui vanhaan ranskalaiseen kontratanssisävelmään, jota on arveltu soitettavan jo vuonna 1626.

Runebergin viimeiset vuodet

Koko elämänsä ajan Runeberg nautti luonnossa liikkumisesta. Hänen mielekkäimpiä harrastuksiaan olivat metsästys ja kalastus. Runebergin ollessa metsällä, hän kuitenkin huolehti, etteivät riistaeläimet kärsineet tarpeettomasti. Kerran Runebergien vieraillessaan ystäviensä luona Hämeessä, perheen poika osui rastasemoon, jolla oli poikaset. Runeberg torui poikaa kovin sanoin, jonka jälkeen otti rastaan poikaset ruokittavakseen. Hän auttoi myös muita pikkulintuja sekä oravia ja kärppiä.

Vuonna 1863 Runeberg oli metsästysretkellään tarkastamassa ketunpyydyksiä. Kesken retken hän sai aivoverenvuodon, joka johti halvaantumiseen. Tämä aiheutti sen, että Runeberg vietti elämänsä viimeiset lähes neljätoista vuotta vuoteen omana. Luonnon ystävälle ja metsässä samoilijalle tämä oli kova paikka.

Fredrika-vaimo luki Runebergille useita tunteja päivässä sekä auttoi runoilijaa saattamaan mietteensä paperille. Vaikka Runeberg oli vuoteen omana, hän jatkoi silti runojen tuotantoa. Hänen tiedettävästi viimeinen runonsa on vuodelta 1875 nimeltään Liljekonvaljen (Kielo).

6. toukokuuta 1877 Johan Ludvig Runeberg kuoli. Häntä surtiin ympäri Suomea ja Ruotsia. Runebergin hautajaiset 12.5. olivat suuri kansallinen surujuhla. Hautajaisiin osallistuivat niin säätyläiset kuin ylioppilaatkin. Porvoon kaikki kaupat suljettiin hautajaispäiväksi. J. V. Snellman piti haudalla muistopuheen koko kansan edestä.

Runeberg haudattiin Porvooseen Näsimäen hautausmaan korkeimmalle kummulle. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1879, Runebergin vaimo Fredrika haudattiin hänen viereensä. Vuonna 1888 paljastettiin arkkitehti Ferdinand Öhmanin suunnittelema hautamuistomerkki, joka seisoo edelleen Runebergin haudalla. Fredrika Runebergin nimi on kirjailtu muistomerkin toiselle puolelle kultaisin kirjaimin.

Johan Ludvig Runeberg – kansallisrunoilijamme

J. L. Runebergin tuotanto vaikutti syvästi Suomen kansaan sekä useisiin kirjailijoihin jo hänen elinaikanaan. Esimerkiksi Runebergin työskennellessä Helsingfors Morgonbladissa, hänen hyvä ystävänsä Elias Lönnrot lähetti runoilijalle ruotsintamiaan kansanrunoja ja näytteitä Kalevalasta julkaistavaksi sanomalehdessä. Runeberg vuorostaan pyysi Lönnrotilta apua mm. Hirvenhiihtäjiin, jotta kirja toisi mahdollisimman oikeudellisen kuvauksen Suomen kansalaisista.

Myös Aleksis Kivi sai paljon vaikutteita Runebergin tuotannosta ja eräs tuolloin 16-vuotias koululainen nimeltään Eino Leino sai koulussa tehtäväkseen kääntää Runebergin Kung Fjalarin suomeksi.

5. helmikuuta 1885 Runebergin kunniaksi perustettiin Svenska litteratursällskapet i Finland -yhdistys.

Patsaita Runebergin kunniaksi on pystytetty Porvooseen, Pietarsaareen ja Helsinkiin. Helsingin Esplanadilla sijaitsevan Runebergin muistopatsaan on tehnyt hänen poikansa, Walter Runeberg vuonna 1885. Hänen Porvoon kotinsa avattiin museoksi jo vuonna 1882.

Näiden lisäksi runoilijan kunniaksi on nimetty useita puistoja ja aika monesta Suomen kaupungista taitaa löytyä Runeberginkatu. Helsingin ja Porvoon väliä seilaa myös runoilijan mukaan nimetty laiva, M/S J. L. Runeberg.

Runeberg-palkinto

Vuodesta 1987 alkaen joka vuosi J. L. Runebergin päivänä 5. helmikuuta jaetaan suomalainen kirjallisuuspalkinto, Runeberg-palkinto. Palkinnon jakaa Porvoon kaupunki, Uusimaa-sanomalehti, Suomen Kirjailijaliitto, Suomen arvostelijain liitto sekä Finlands Svenska Författareförening. Valintalautakunta valitsee ehdokkaat palkinnon saajiksi, joista palkintolautakunta päättää voittajan.

Vuonna 2020 Runeberg-palkinnon palkintosumma nostettiin 20 000 euroon (ennen 10 000 €).

Porvoo.fi sivustolla Runeberg-palkinnosta kerrotaan näin:

”Runeberg-palkinto myönnetään henkilölle, joka on Suomen kansalainen tai vakituisesti Suomessa asuva, tunnustukseksi ansioista kaunokirjallisuuden alalla. Palkinto on suunnattu ennen muuta romaani- ja novellitaiteen sekä runouden edustajille, mutta palkinto voidaan raadin harkinnan mukaan myöntää myös väljemmin.”

Runeberg-palkitut

• Kari Aronpuro, Kirjaimet tulevat (1987)
• Sinikka Tirkkonen, Luvaton elämä (1988)
• Timo Pusa, Tatuoitu sydän (1989)
• Eeva Kilpi, Talvisodan aika (1990)
• Aulikki Oksanen, Henkivartija (1991)
• Lars Sund, Colorado Avenue (1992)
• Raija Siekkinen, Metallin maku (1993)
• Paavo Rintala, Aika ja uni (1994)
• Monika Fagerholm, Underbara kvinnor vid vatten (Ihanat naiset rannalla) (1995)
• Agneta Ara, Huset med de glömda dörrarna (Unohdettujen ovien talo) (1996)
• Hannu Aho, Kello 4.17 (1997)
• Ulla-Lena Lundberg, Regn (Sade) (1998)
• Mari Mörö, Kiltin yön lahjat (1999)
• Tuula-Liina Varis, Maan päällä paikka yksi on (2000)
• Juha Seppälä, Suuret kertomukset (2001)
• Risto Ahti, Vain tahallaan voi rakastaa (2002)
• Ranya ElRamly, Auringon asema (2003)
• Rakel Liehu, Helene (2004)
• Zinaida Lindén, I väntan på en jordbävning (Ennen maanjäristystä) (2005)
• Riitta Jalonen, Kuvittele itsellesi mies (2006)
• Sanna Ravi, Ansari (2007)
• Hannele Mikaela Taivassalo, Fem knivar hade Andrej Krapl (2008)
• Sofi Oksanen, Puhdistus (2009)
• Kari Hotakainen, Ihmisen osa (2010)
• Tiina Raevaara, En tunne sinua vierelläni (2011)
• Katja Kettu, Kätilö (2012)
• Olli-Pekka Tennilä, Yksinkeltainen on kaksinkeltaista (2013)
• Hannu Raittila, Terminaali (2014)
• Joni Skiftesvik, Valkoinen Toyota vei vaimoni (2015)
• Tapio Koivukari, Unissasaarnaaja (2016)
• Peter Sandström, Laudatur (2017)
• Marjo Niemi, Kaikkien menetysten äiti (2018)
• Heikki Kännö, Sömnö (Sammakko) (2019)
• Ralf Andtbacka, Postdamer Platz (2020)
• Marisha Rasi-Koskinen, REC (2021)
• Quynh Tran, Skugga och svalka (Varjo ja viileys) (2022)

Runebergin teoksia (valikoitu lista)

• Dikter (Runoja), 1830
• Elgskyttarne (Hirvenhiihtäjät), 1832
• Hanna, 1836
• Dikter II (Runoja II), 1833
• Nadeschda (Nadeshda), 1841
• Julqvällen (Jouluilta), 1841
• Dikter III (Runoja III), 1841
• Kung Fjalar (Kuningas Fjalar), 1844
• Fänrik Ståls sägner (Vänrikki Stoolin tarinat), 1. osa 1848, 2. osa 1860
• Kungarne på Salamis (Salamiin kuninkaat), 1863

Näiden lisäksi Runeberg kirjoitti useita erillisiä runoja sekä muutamia näytelmiä. Vänrikki Stoolin tarinat ilmestyi yhtenä painoksena vuonna 1877 Paavo Cajanderin kääntämänä.

 

J. L. Runebergin päivä 2025

Vuonna 2025 J. L. Runebergin päivää vietetään tiistaina 5.2.