Talvipäivänseisaus

Talvipäivänseisauksia on itse asiassa kaksi; eteläisellä ja pohjoisella pallonpuoliskolla vuodenajat ovat päinvastaiset, joten pallonpuoliskot viettävät myös talvipäivänseisausta eri aikaan. Meidän tuntemamme talvipäivänseisaus ajoittuu joulukuun 21. ja 22. päivän väliselle ajalle.

Vuonna 2024 seisaushetki on 21.12. klo 11.19 Suomen aikaa.

Kun pohjoisella pallonpuoliskolla vietetään talvipäivänseisausta, eteläisellä puolella nautitaan keskikesästä ja kesäpäivänseisauksesta. Kesäkuussa roolit vaihtuvat. On eteläisen pallopuoliskon aika viettää talvipäivänseisausta. Se ajoittuu kesäkuun 20. ja 22. päivän väliselle ajalle.

Mistä talvipäivänseisaus johtuu?

Maapallon akseli on pysyvässä 23,5 asteen kallistumassa suhteessa kiertoratansa tasoon. Kallistuman seurauksena pohjoinen pallonpuolisko kurkottaa kesällä kohti aurinkoa ja talvella poispäin siitä. Näin kohta, johon aurinko paistaa kohtisuoraan eli zeniitistä, vaihtelee vuodenajan mukaan.

Joulukuun talvipäivänseisauksen aikaan aurinko paistaa kohtisuoraan eteläisimpään mahdolliseen kohtaan eli Kauriin kääntöpiiriin. Tuolloin maapallon pohjoispuoli saa vähiten valoa. Talvipäivänseisauksen jälkeen auringon suunta kuitenkin muuttuu ja valoisuus alkaa jälleen lisääntyä pohjoisessa.

Auringon asema liikkuu päivä päivältä pohjoisemmaksi, kunnes koittaa kesäkuinen kesäpäivänseisaus. Kesäpäivänseisauksen aikaan päivän pituus on pisimmillään täällä pohjoisessa ja aurinko paistaa kohtisuoraan pohjoisimpaan mahdolliseen kohtaan eli Kravun kääntöpiirille. Tämän jälkeen auringon suunta muuttuu jälleen ja yöt alkavat taas pidentyä.

 

 

 

 

 

Tähtitieteelliset vuodenajat

Voisi kuvitella, että vuodenaikojen vaihtelu johtuisi maan etäisyydestä aurinkoon, mutta näin ei ole. Itse asiassa olemme talvella lähempänä Aurinkoa kuin kesällä. Sen sijaan juuri maapallon akselin kallistuskulma vaikuttaa vuodenaikojen vaihteluun.

Se pallonpuolisko, joka saa enemmän valoa, nauttii lämpimämmistä säistä. Sen sijaan vastakkaisen navan puolella on talvi.

Kevät- ja syyspäiväntasausten aikaan akselin kallistuma on auringosta katsoen sivuttain eli kumpikin napa on siitä yhtä kaukana.  Tuolloin sekä yö että päivä kestävät kumpikin noin 12 tuntia ja päiväntasaajalla aurinko paistaa suoraan ylhäältäpäin.

Tasaus- ja seisauspäivien perusteella voidaan määritellä vuodenajat, jotka pysyvät lähes muuttumattomina vuodesta toiseen. Esimerkiksi talven voidaan ajatella alkavan talvipäivänseisauksesta ja loppuvan kevätpäivänseisaukseen.

Vuodenaikoja voidaan määritellä muillakin tavoilla, kuten lämpötilan mukaan. Nämä ”tähtitieteelliset vuodenajat” ovat kuitenkin kaikista tarkimpia, sillä seisauksen hetki voidaan laskea minuutin tarkkuudella.

Eri vuodenaikojen pituuksissa on pieniä, muutaman vuorokauden mittaisia eroja, jotka johtuvat maapallon radasta. Talvella maapallo kulkee hieman nopeammin, kun se on radallaan lähempänä aurinkoa, kun taas kesällä vauhti on hieman hitaampaa.

Kaamos

Talvipäivänseisauksen aikoihin napapiirin pohjoispuolella koetaan ajanjakso, jolloin aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle ollenkaan. Tätä kutsutaan kaamokseksi. Kaamos ei kuitenkaan ole säkkipimeyttä, vaan taivas voi olla hyvinkin sininen. Lisäksi esimerkiksi kuu ja lumi vähentävät kaamosajan pimeyttä.

Mitä lähempänä pohjoisnapaa ollaan, sitä kauemmin kaamosaika kestää. Esimerkiksi Sodankylässä kaamos kestää vain neljä päivää, kun taas Utsjoella se kestää 52 vuorokautta.

Tarkka saattaa huomata, että Rovaniemellä ei varsinaista kaamosta ole, vaikka se sijaitsee napapiirin rajalla. Tähän vaikuttaa auringon suuri koko ja valon taipuminen. Jos maapallolla ei olisi ilmakehää ja aurinko olisi pistemäinen valonlähde, kulkisi kaamoksen raja täsmälleen napapiirin kohdalla. Todellisuudessa raja kuitenkin kulkee lähes asteen napapiiriä pohjoisempana, hieman Sodankylän eteläpuolella.

Kaamosmasennus

Usein arkikielessä puhutaan siitä, kuinka talven pimeys alentaa mielialaa ja ”masentaa”. Kaamosmasennus on totta, tosin vain noin 1 % väestöstä kärsii varsinaisista vuosittain toistuvista masennusjaksoista talvisin. Kaamosmasennus eroaa muunlaisista masennuksista esimerkiksi sillä, että se pahenee iltapäivisin. 10–30 % väestöstä puolestaan kärsii lievemmästä kaamosoireilusta, jota kutsutaan kaamosrasitukseksi. Sen oireisiin voi kuulua makeannälkää, lihomista, väsymystä ja liikaunisuutta.

Kaamosmasennuksen ja kaamosrasituksen uskotaan johtuvan vähentyneestä valonmäärästä, vaikka syistä ei täysin varmoja ollakaan. Joidenkin lähteiden mukaan tietyt aivoissa tuotetut hormonit saattavat olla yhteydessä kaamosmasennukseen. Erään teorian mukaan aivot tuottavat pimeässä vähemmän serotoniinia, mielialaan vaikuttavaa kemikaalia. Tosin jotkut lääkärit uskovat, että nykyisiin vuodenaikamasennuksiin voivat olla syynä enemmänkin yhteiskunnalliset tekijät, kuten työttömyys.

Kaamosmasennukseen ja kaamosoireiluun suositellaan usein talvikuukausien aikana otettua kirkasvalohoitoa. Sen tarkoitus on korvata kesällä luonnosta saatavaa valoa.

Päivät pitenevät jälleen

Talvipäiväntasauksen jälkeen päivät alkavat taas käydä pidemmiksi ja yöt lyhenevät. Päivien piteneminen ei kuitenkaan tapahdu tasaisesti. Esimerkiksi Helsingissä päivä pitenee aluksi vain viisi minuuttia, mutta kevätpäivänseisauksen aikaan päivien pituus venyy jopa kuusi minuuttia vuorokaudessa.

Muutos noudattaa sinikäyrää. Hitainta muutos on kääntöpiirien lähellä ja suurimmin harppauksin muutos tapahtuu päiväntasaajan tienoilla kevät- ja syyspäiväntausausten aikaan. Harppominen pätee Etelä-Suomessa, mutta pohjoisempana muutoskäyrä litistyy ja napapiirillä nopeus on vakio. Napapiirin pohjoispuolella kiihdytystä tapahtuu kesällä vasta juuri ennen yöttömän yön alkua.

Auringon nousu- ja laskuaikoja pääsee vertailemaan Päivyrin kalenterissa.

Talvipäivänseisaus juhlana

Talvipäivänseisaus on ollut, ja on yhä, tärkeä hetki monissa kulttuureissa ja maissa. Ihmiset ovatkin omistaneet sen kunniaksi monenlaisia seremonioita ja festivaaleja. Keskitalvella on juhlittu muun muassa roomalaisten Saturnalia– ja Kalendae-juhlia, kreikkalaisten Dionysoksen juhlaa, germaanien jul- tai juhl-juhlaa sekä viikinkien railakasta talvipäivänseisauksen juhlaa.

Joidenkin lähteiden mukaan kristillinen kirkko on sijoittanut Jeesuksen syntymäpäivän tälle ajalle karsiakseen pakanallisten juhlian viettoa.  Juliaanisessa kalenterissa talvipäivänseisausta onkin vietetty juuri joulukuun 25. päivä, tosin sitä siirrettiin gregoriaanisen kalenterin myötä 21. päivää, kun taas 25. päivä on yhä Kristuksen syntymäpäivä.

Yhä nykyään vietettäviä talvipäivänseisauksen juhlia:

Dongzi festivaali (Aasia)

Kiinassa ja Itä-Aasiassa tämä festivaali on yksi vuoden tärkeimmistä. Sillä juhlistetaan pidempien päivien paluuta ja positiivisen energian lisääntymistä. Festivaalin juuret löytyvät yin ja yang -filosofiasta. Tuona aikana perheet eteläisessä kiinassa syövät tangyania: tahmeita riisipalloja, jotka ovat toisinaan kirkkaan värisiä ja joita keitetään joko makeassa tai suolaisessa liemessä.

Stonehenge (Englanti)

Stonehengellä käy vuosittain kävijöitä talvi- ja kesäpäivänseisauksen aikaan. Moni haluaa nähdä auringon nousun, sillä kivet linjautuvat niin, että niiden läpi voi nähdä auringon reitin. Uskotaan, että muinainen sivilisaatio on alun perin muodostanut rakennelman juuri talvipäivänseisausta varten. Paikka on saattanut olla auringonpalvonta temppeli tai muinaisten astronomien observatorio. Tosin varmaa tietoa tästä ei ole.

 

Myös esimerkiksi Newgrange Irlannissa ja Maeshowe Skotlannissa vaikuttavat olevan linjassa talvipäivänseisauksen kanssa. Jos tämä pitää paikkaansa, se saattaa tarkoittaa, että ihmiset ovat tarkkailleet talvipäivänseisausta jo jopa 10 200 vuotta ennen ajanlaskua.

Yalda (Iran)

Shab-e Yalda ”Yalda yö” tai Shab-e Chelleh ”neljänkymmenen yö” (neljäkymmentä päivää ennen seuraavaa suurta juhlaa) on iranilainen festivaali, jota juhlitaan ”pisimpänä ja synkimpänä yönä vuodessa”. Juhlaa on juhlittu yli 5000 vuotta. Alun perin, ennen Islamin uskoa, juhla ennusti Mithran syntymää (muinainen aurinkojumala) ja tämän voittoa pimeydestä. Nykyään vanhat uskomukset ovat jääneet, mutta perheet kokoontuvat yhä viihteen vuoksi.

Juhlan aikana läheiset kokoontuvat syömään, juomaan ja lukemaan runoutta aamun tunteihin saakka. Erään tarinan mukaan pahat henget vaeltavat tuona yönä erityisen paljon, joten perheiden on hyvä pysyä toisten seurassa syöden, puhuen ja tarinoiden karkottaakseen pahoja olioita. Myös kelttiläisissä ja germaanisissa kansantaruissa puhutaan pisimmästä yöstä ja pahuuden läsnäolosta.

Inti Raymi (Inkojen valtakunta)

Perussa, maapallon eteläpuolella, talvipäivänseisausta juhlitaan kesäkuussa. Muinaisessa Inkojen valtakunnassa vuoden lyhyin päivä oli omistettu Inti jumalalle (aurinkojumala). Inkat paastosivat kolme päivää ennen tasausta ja kumarsivat nousevan auringon edessä tarjoten kultaista kuppia chichaa (maissista valmistettu pyhä olut). He myös uhrasivat esimerkiksi laamoja.

Kun espanjalaiset valloittivat inka-valtakunnan 1500-luvulla, Inti Raymi kiellettiin. Juhla kuitenkin herätettiin uudelleen eloon 1900-luvulla (ilman eläviä uhrilahjoja) ja sitä juhlitaan vielä tänäkin päivänä.