Nuutinpäivä 13.1.

”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.”

Moni on varmasti edellä mainitun sanonnan kuullut, mutta itse nuutinpäivä on hieman tuntemattomampi, ainakin viettotavoiltaan. Tuttua saattaa olla ainakin se, että viimeistään nuuttina joulukuusi ja joulukoristeet kerätään pois, tosin nykyään tämä tapahtuu tyypillisesti jo loppiaisena.

Nuutinpäivän historia

Nuutinpäivänä muistetaan kahta tanskalaista pyhimystä: Tanskan suojelupyhimystä pyhää Knutia ja herttua Knut Lavardia, joista molemmat kokivat marttyyrikuoleman varhaisella keskiajalla. Jälkimmäisen murhasi hänen oma serkkunsa heti joulurauhan päätyttyä 7.1.1131.

Vielä ennen vuotta 1708 nuuttia vietettiin 7. tammikuuta, joka oli tuolloin Knutin nimipäivä. Päivän siirryttyä tammikuun 13. päivälle vanha kansa alkoi kutsumaan tammikuun 7. päivää vanhaksi nuutiksi ja tammikuun 13. päivää uudeksi nuutiksi. Kalenterissa vanhasta nuutista ei ole mitään merkintää jäljellä; 7.1. nimipäivää viettävät nimittäin Aku, Aukusti ja August.

Miksi nuutinpäivä sitten siirrettiin 13. päivälle? Tarkkaa tietoa ei tästä ole, mutta yhdeksi syyksi on arveltu, että puolipyhällä nuutinpäivällä pyrittiin korvaamaan muinaisviikinkien jól-juhla, joka ei kristittyjen keskuudessa kovinkaan sovelias juhla ollut.

Toiseksi syyksi on arveltu olevan se, että uuteen nuuttiin eli tammikuun 13. päivään on oikeasti 20 päivää joulusta. Eräisiin keskiaikaisiin Ruotsin maakuntalakeihin oli kirjattu, että joulurauha päättyy tasan 20 päivää joulusta (”20.de dag jul”, suom. 20 päivää joulua). Joissakin maakuntalaeissa joulurauhan tosin katsottiin päättyvän tammikuun 7. eli vanhana nuuttina.

Vaikka nuutinpäivä siirrettiinkin 13. päivälle, kaikki eivät tähän uuteen nuuttiin saakka kuitenkaan joulua juhlineet. Yhdeksi syyksi on kerrottu se, että köyhällä kansalla ei yksinkertaisesti ollut varaa juhlia uuteen nuuttiin saakka, vaan töihin piti palata heti vanhan nuutin jälkeen. Rikkaammalla väellä puolestaan oli varaa juhlia uuteen nuuttiin saakka.

Vanha kansa piti nuutinpäivää eräänlaisena puolipyhänä. Töitä ei nuuttina saanut tehdä, ainoastaan pieniä askareita. Ja kun töitä ei saanut tehdä, piti päivälle keksiä jotain tekemistä, yleensä huvituksien muodossa.

Nuutinpäivän perinteet

Nuutinpäivänä päättyy 20 päivää kestänyt joulunaika ja joulukuussa julistettu joulurauha. Nuutinpäivän jälkeen palattiin takaisin töiden ääreen.

Nykyaikaan säilyneiden joulun runsaiden ruokien ja juomien lisäksi ennen vanhaan joulunaikaan muistettiin vainajia ja haltijoita. Näiden olentojen uskottiin nimittäin vierailevan perheissä tämän keskitalvenjuhlan aikaan; heille piti esimerkiksi varata oma joulusaunavuoro.

Nuutinpäivää vietettiin riehakkaissa ja meluisissa merkeissä. Yksi syy tälle oli se, että kovaäänisellä juhlinnalla ajettiin vainajat takaisin omaan maailmaansa, jotta he eivät jäisi koko vuodeksi kummittelemaan talon nurkkiin.

Vaikka nuutinpäivän perinteet olisivat tuntemattomampia, monet ovat saattaneet kuulla nuuttipukeista. Nämä pukit olivat outoihin hahmoihin pukeutuneita nuoria miehiä ja naisia, jotka kiersivät oman ja naapurikylän taloja kärttämässä ruokaa ja etenkin juomaa. Nuuttipukkien yllä saattoi olla esimerkiksi nurinpäin käännetty lampaannahka sekä kasvoilla nahasta tai tuohesta tehty naamari. Myös kasvojen nokeaminen oli yleinen tapa salata nuuttipukin oikea henkilöllisyys. Nuuttipukit muistuttivat siis hyvin paljon kekrin aikaan kiertäneitä kekripukkeja.

Nuuttipukkeja kutsuttiin myös hiivapukeiksi. Tämä nimitys johtuu juurikin jouluoluiden kerjäämisestä. Tässä vaiheessa joulunaikaa talonväen viinakset olivat tyypillisesti aika vähissä ja oluiden pohjahiivat häämöttivät tynnyreiden pohjalla.

Nuuttipukit kolkuttivat talon oveen ja kysyivät ”Saako Nuutti tulla?” Vaikka nämä pukit pelottavia olivatkin, heidät kutsuttiin lähes poikkeuksetta aina sisään. Sisään päästyään nuuttipukit huusivat ”Olvitapit auki!” Nuuteille tarjottiin jäljelle jääneitä jouluruokia ja juomia. Jos nuuttipukit olivat tyytyväisiä tarjoiluun, he kiittivät isäntäväkeä lauluilla ja toivottivat hyvää tulevaa satoa ja karjaonnea. Talosta poistuessaan pukit merkitsivät talon oveen tai peräseinään tiedon siitä, että kyseisen talon ”verot” on maksettu. Yleensä tekstinä oli ”Nuutti on kuitti”, ”Nuutti on saatu” tai ”Kuitti 1912” (tai mikä vuosi olikaan kyseessä).

Jos talosta ei kunnon kestitystä saanut, nuuttipukit lauloivat pilkkalauluja, syytivät talonväen niskaan manauksia ja solvauksia sekä varastivat oluttynnyreistä tapit. Riehakkaimmat pukit saattoivat myös alkaa haastamaan riitaa talonväen kanssa ja uhkailla, ettei vuoden elotalkoisiin osallistuttaisi.

Kaikkia ruokia ja juomia nuuttipukit eivät paikan päällä nauttineet. Talon antimia kerättiin myös nuuttipukkien rekeen, jotka kuljetettiin yhteen, ennalta sovittuun taloon. Kyseisessä talossa järjestettiin joulunajan päättäjäiset, johon osallistuivat kaikki kyläläiset.

Nuutinpäivä nykyään

Nuutinpäivää vietettiin Etelä- ja Lounais-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa ainakin 1930-luvulle saakka. Sotien aika kuitenkin keskeytti perinteen ja niiden jälkeen nuutinpäivä jäi hieman unholaan.

Vaikka nuutinpäivä on suurimmalle osalle nykysuomalaisista vain kalenteriin merkitty Nuutin nimipäivä, vanhan ajan nuuttia vietetään vielä joillakin Suomen alueilla, muun muassa Satakunnassa ja Hämeessä. Muillakin alueilla perinnettä on pyritty elvyttämään.

Nykyisin nuuttipukit tosin eivät enää ole riehuvia ja räyhääviä nuorukaisia, vaan kilttejä, hauskoihin asuihin pukeutuneita lapsia. He kiertävät taloja samaan tapaan kuin virpojat palmusunnuntaina. Lapset saattavat laulaa, lausua runoja, kertoa vitsejä tai esittää arvoituksia. Esityksistään he saavat palkkioksi karkkeja tai hedelmiä, joskus hieman rahaakin.