Ensi vuonna karataan taas – Vuosi 2024 on karkausvuosi

Kuten jo peruskoulussa opetetaan, tyypillisesti vuodessa on 365 päivää. Karkausvuosina kalenteriin lisätään yksi ekstrapäivä helmikuun loppuun ja päivien määrä kasvaa 366:een. Miksi?

Syy löytyy Maan liikkeistä. Nyt kun peruskoulun oppeja kerrataan, niin Maan vuosihan tarkoittaa sitä aikaa, joka Maalta kestää kiertää Auringon ympäri yhden kerran. Tämä aika eli tähtitieteellinen vuosi on tarkalleen ottaen 365,24219878 vuorokautta, toisin sanoen 365 päivää, 5 tuntia, 48 minuuttia ja 46 sekuntia.

Eli kalenterivuosi ja tähtitieteellinen vuosi eroavat toisistaan noin kuudella tunnilla. Tämä ei ehkä kuulosta suurelta määrältä, mutta pidemmällä aikavälillä sillä on yllättävän suuria vaikutuksia.

Vai miltä kuulostaisi juhannuksen vietto talvipäivänseisauksen aikoihin?

Jotta asiaa voidaan selventää, lähdetään pienelle matkalle kalentereiden ja karkauspäivän historiaan.

Rooman valtakunnan kaoottinen kalenteri oli ensisysäys muutokseen

Ihmiset ovat tarkkailleet ajankulua jo kauan historian saatossa. Tiettävästi ainakin sumerialaiset ja egyptiläiset ovat käyttäneet erilaisia kalentereita ajan mittaamiseen jo tuhansia vuosia ennen nykyisen ajanlaskun alkua, ja varmasti vieläkin vanhempia löytyy.

Edellä mainituista egyptiläisten ensimmäinen varhainen kalenteri perustui Kuun kiertoon. Sumerialaiset puolestaan jakoivat vuoden yksinkertaisesti 12 kuukauteen, joissa jokaisessa oli 30 päivää.

Kuten nykytiedolla arvella saattaa, nämä kalenterit alkoivat hyvin nopeasti heittämään vuodenaikojen suhteen. Egyptiläisessä kuukalenterissa oli se ongelma, että Kuun kierron mukaan vuodessa olisi vain noin 354 päivää ja yhden kuukauden keskimääräinen pituus olisi 29,5 päivää. Sumerialainen tasaisesti jaoteltu kalenteri puolestaan antoi yhden vuoden päivien määräksi 360 eli viitisen päivää vähemmän kuin todellinen päivien määrä.

Rooman valtakunnassa oli ennen ajanlaskua käytössä puolestaan 10 kuukauden kalenteri. 304 päivää kestävä vuosi alkoi kevätpäiväntasauksesta ja päättyi syksyllä. Talvi ei kuulunut periaatteessa vuoteen lainkaan – ainakaan kalenterin mukaan. Vasta vuoden 700 eaa. tienoilla kalenterista tuli 12 kuukautinen, kun Numa Pompilius lisäsi kalenteriin kaksi talvikuukautta: Ianuariuksen ja Februariuksen.

Näillä tienoilla tähän kalenteriin tuli tiettävästi eräänlainen karkaussysteemi: karkauskuukausi. Se lisättiin vuoden viimeisen päivän, helmikuun 23., perään. Valitettavasti tälle karkauskuukaudelle ei kuitenkaan tehty mitään vakinaisia sääntöjä, vaan sen sai lisätä milloin mieli teki.

Päätöksen lisäyksestä ja päivien määrästä tekivät paikalliset konsulit. Tämä johti lopulta siihen, että karkauskuukautta käytettiin lähinnä poliittisiin tarkoituksiin. Karkauskuukautta pidennettiin, jos tietyn virkamiehen poliittista uraa haluttiin pidentää. Vastaavasti kuukauden pystyi poistamaan, jos virkahenkilö ei miellyttänyt.

Sanomattakin selvää, että vuodenajat alkoivat pikkuhiljaa heittelemään näiden epämääräisten säätöjen vuoksi. Tämä taas aiheutti ongelmia varsinkin maanviljelijöiden töissä. Viiniä pitäisi saada tähän kalenteriin merkittyyn juhlaan, mutta kylvökausikaan ei ole vielä alkanut…

Julius Caesar ja juliaaninen kalenteri

Kun Julius Caesar (100 eaa.–44 eaa.) astui valtaan 49 eaa., kalenteri ja vuodenajat olivat Rooman valtakunnassa yhtä kaaosta. Niinpä hän päätti uudistaa koko kalenterin. Avukseen hän pyysi (tai ennemminkin käski) egyptiläisen tähtitieteilijän ja matemaatikon Sosigenes Aleksandrialaisen.

Mallia tähän uuteen kalenteriin otettiin tuolloisesta egyptiläisestä aurinkokalenterista, jossa oli 365 1/4 päivää. Vuosi jaettiin 12 kuukauteen, joissa jokaisessa oli 30 tai 31 päivää. Poikkeuksen teki helmikuu, jossa oli 28 päivää. Tähän egyptiläiseen kalenteriin lisättiin aika ajoin ylimääräinen päivä/päiviä. Määräyksen lisäyksestä antoivat astronomit, jotka perustivat päätöksensä tähtien liikkeisiin.

Caesar sen sijaan päätti, että hänen kalenterissaan ei tähtiä tarvitsisi tarkkailla vaan lisäys tehtäisiin tasaisin väliajoin joka neljäs vuosi. Tämä ylimääräinen päivä lisättäisiin vanhan karkauskuukauden paikalle eli helmikuun 24. päivälle.

Kalenteri täytyi kuitenkin tasata ennen uuden kalenterin käyttöönottoa. Niinpä Caesar käytti taas valtaansa ja määräsi, että vuodesta 46 eaa. tuli 445 päivää pitkä. Ehkä ymmärrettävästäkin syystä vuotta on kutsuttu nimellä Annus Confusionis eli ”Hämmennyksen vuosi”. Tällä pienellä kaaosvuodella saatiin kuitenkin vuodenajat takaisin omille paikoilleen.

Caesarin uusi juliaaninen kalenteri otettiin käyttöön 1.1.45 eaa. Nyt normaalisti vuodessa oli 365 päivää, neljän vuoden välein karkausvuosina 366 päivää.

Aivan ongelmitta kalenterin käyttöönotto ei kuitenkaan sujunut, vaan vasta vuonna 8 jaa. kalenteri saatiin toimimaan niin kuin se oli suunniteltu.

Paavi Gregorius XIII ja gregoriaaninen kalenteri

Caesarin hyvästä uudistuksesta huolimatta 1500-luvulle tultaessa kalenteri oli kuitenkin taas lähtenyt omille teilleen vuodenaikoihin nähden. Miksi?! Ja niin tarkkaan sitä säädeltiin!

No ei aivan.

Koska Caesar päätti lisätä karkauspäivän joka neljäs vuosi, se tarkoitti sitä, että vuoden keskimääräinen kesto on 365,25 päivää, jossa 0,25 tarkoittaa noin kuutta tuntia. Oikeastihan vuoden kesto on sen 365,24219878 päivää eli noin 11 minuuttia ja 15 sekuntia vajaa kuusi tuntia.

Kuulostaa aikamoiselta pilkunviilaukselta, mutta näiden satojen vuosien saatossa tuosta erosta oli kertynyt monta päivää. Näin esimerkiksi kirkolle tärkeä pääsiäinen oli lähtenyt peruuttamaan kohti talvea, vaikka sitä pitäisi viettää keväällä. (Pääsiäisen ajankohta määriteltiin vuoden 325 Nikean kirkolliskokouksessa ”kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeiseksi sunnuntaiksi”; kevätpäiväntasauspäiväksi miellettiin tuolloin vakiintunut 21.3.)

Niinpä paavi Gregorius XIII (1502–1585) päätti uudistaa kalenteria. Karkauspäivä lisättäisiin edelleen tietyin väliajoin, mutta sääntöihin tehtiin muutoksia. Tuolloin käyttöön otettujen ja edelleenkin käytössä olevien sääntöjen mukaan

• Jos vuosi voidaan jakaa tasan neljällä, se on karkausvuosi;
• Paitsi jos vuosi voidaan jakaa tasan 100:lla, se ei ole karkausvuosi;
• Paitsi jos vuosi voidaan jakaa tasan 400:lla, se on karkausvuosi.

Eli kun monet sanovat, että karkausvuotta vietetään joka neljäs vuosi, se ei aivan pidä paikkansa – ainakaan nykyisen suomalaisen kalenterin mukaan. Toisaalta tällä hetkellä moni elossa oleva tulee näkemään karkausvuoden joka neljäs vuosi.

Esimerkiksi vuosi 1900 oli jaollinen neljällä, mutta se oli myös jaollinen sadalla, joten se ei ollut karkausvuosi. Vuosi 2000 oli puolestaan jaollinen sadalla, mutta myös neljälläsadalla, joten se oli karkausvuosi. Seuraava 00-vuosi eli 2100 ei myöskään ole karkausvuosi, koska vaikka se on jaollinen sadalla, se ei  ole jaollinen neljälläsadalla.

Ehkä selitys alkaa menemään jokseenkin epäselväksi, mutta varmasti tuosta nyt käsityksen saa.

Joka tapauksessa tämä uusi gregoriaaninen kalenteri otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 1582. Tuolloin Gregorius XIII nappasi lokakuusta pois 10 päivää saadakseen kalenterit täsmäämään.

Nykyään gregoriaaninen kalenteri on maailman yleisimmin käytössä oleva kalenteri. Monet ortodoksiset kirkot tosin käyttävät edelleen juliaanista kalenteria. Tällä hetkellä juliaaninen kalenteri on 13 päivää gregoriaanista kalenteria jäljessä. Vuonna 2100 ero kasvaa jälleen päivällä.

Kalenteri ei mene vieläkään tasan

Vaikka gregoriaaninen kalenteri onkin tasoittanut ajankulun suht tasaiseksi ”maan ja taivaan” välillä, täydellinen ei sekään ole. Gregoriaaninen kalenteri määrittelee keskimääräiseksi vuoden pituudeksi 365,2425 vuorokautta, mutta sekään ei vielä ole tarkalleen se 365,24219878. Toisin sanoen gregoriaanisen kalenterin vuosi on noin puoli minuuttia pidempi kuin tähtitieteellinen vuosi.

Mutta tämä muodostuu ongelmaksi onneksi vasta joskus 3 300 vuoden päästä, joten ihan vielä ei kannata asiaa murehtia.

Alla olevalla videolla vielä lyhyesti selitettynä karkausvuosien syy.

Karkauspäivän historia Suomessa

Suomessa on vietetty jonkin sortin karkauspäivää ainakin jo keskiajalla. Ensimmäisiä kirjallisia merkintöjä teki mm. Mikael Agricola 1500-luvulla. Myös entisaikojen maatalousyhteiskuntien jakoaikaa voi pitää eräänlaisena karkausaikana. Jakoaika ajoittui usein marraskuun alkupuolelle ja sen pituus oli 11–12 päivää. Jos jakoaikaa ei olisi vietetty, vuosi olisi jäänyt vajaaksi.

Karkauspäivän nimelläkin on pitkä historia. Nykyään sana karata liitetään usein pakenemiseen, mutta ennen vanhaan se tarkoitti muun muassa ”hyppäämistä” ja ”hyppyä”.

Tähän puolestaan liittyvät vanhat suomalaiset ajanmittausvälineet eli kalenterisauva ja/tai -levy. Näissä välineissä oli reikä jokaista viikon ja/tai kuukauden päivää varten. Rei’issä pidettiin tikkua kuluvan päivän kohdalla ja päivän vaihtuessa tikkua siirrettiin yksi pykälä eteenpäin – paitsi karkauspäivänä. Tuolloin tikku otettiin reiästä pois, mutta laitettiin takaisin samalle paikalle. Tikku siis vain karkasi eli hyppäsi ja palasi takaisin samalle päivälle.

Nykyinen karkauspäiväkäytäntö tuli Ruotsi-Suomeen gregoriaanisen kalenterin käyttöönoton myötä vuonna 1753. Tuolloin helmikuun 17. päivän jälkeen tuli maaliskuun 1. päivä.

Alkujaan karkauspäivä oli virallisesti Suomessa (ja Ruotsissa) 24. helmikuuta eli Julius Caesarin määräämällä paikalla. Tämä tarkoitti sitä, että kalenterin nimipäiväsankareita siirrettiin karkausvuosina. Eli kun suomalaisen kalenterin Matti ja Matias viettivät nimipäiviään normaalisti 24.2., karkausvuosina niitä juhlittiinkin 25.2. Luonnollisesti kaikkien muiden helmikuun lopun nimpparisankareiden juhlapäiviä jouduttiin siirtämään. Poikkeuksen teki tosin Kalevalan päivä, jota vietettiin aina 28.2. oli karkausvuosi tai ei.

Karkauspäivä päätettiin siirtää helmikuun loppuun 1990-luvun lopulla. Virallisesti ensimmäistä helmikuun viimeiselle päivälle osuvaa karkauspäivää vietettiin 29.2.2000.

Karkauspäivän perinteitä

Tässä kohtaa saatan ehkä hieman järkyttää ihmisiä ja kertoa, että perinteiden osalta Suomessa ei oikeastaan ole ollut karkauspäiväperinteitä. Kun esimerkiksi moniin juhla- ja perinnepäiviin liittyy edes joitakin suomalaisia sanontoja, karkauspäivästä ei ole olemassa oikeastaan minkään sortin kaskuja.

Karkauspäivänä naiset kosivat

Mitä?! Eikö edes naiset kosiskele miehiä karkauspäivänä?

No periaatteessa tämä kosintaperinne toki liittyy karkauspäivään, mutta mistään vanhasta suomalaisesta perinteestä ei ole kyse. Karkauspäivän pitkän historian huomioon ottaen, tämä perinne on Suomessa suhteellisen uusi: se tuli meille vasta 1800-luvun loppupuolella Euroopasta.

Suomessa naiset ovat tässä mielessä olleet hyvin tasavertaisia miesten kanssa ja saaneet ehdottaa avioliittoa ihan milloin itse halusivat. Toki sitten on muita tasa-arvoseikkoja Suomen historiassa, kuten naisten holhouksenalaisuus, mutta ei mennä niihin nyt…

Euroopassa perinteellä on kuitenkin satojen vuosien historia. Perinne oli tärkeä esimerkiksi Ranskassa ja Englannissa, joissa oli ennenkuulumatonta, että nainen olisi tämän tärkeän kysymyksen miehelle esittänyt. Karkauspäivää kuitenkin pidettiin nurinkurisuuksien päivänä, joten naisetkin saivat avioliittoa tuolloin ehdottaa.

Erään tarinan mukaan perinteen taustalla on pyhä Brigid, joka surkutteli kollegalleen pyhälle Patrickille sitä, että naisten pitää odottaa kosintaa joskus turhankin kauan. Tästä pyhä Patrick keksi sitten antaa naisille yhden kosintapäivän: karkauspäivän.

Kiva tarina, mutta todennäköisemmin perinteen taustalla on kuitenkin se, että karkauspäivä ei ollut vanhan englantilaisen lain mukaan virallinen päivä. Tämä ”laiton päivä” antoi siis mahdollisuuden tehdä mitä hullumpia asioita – jopa niinkin päättömiä kuin että naiset saivat kosia miehiä!

Perinteen mukaan naisen kosinnasta ei saanut kieltäytyä. Ainoa keino avioliiton välttämiseksi oli ostaa naiselle kaunis lahja. Englannissa perinteinen lahja oli kauniit hansikkaat. Suomessa miehet pystyivät (ja pystyvät) ostamaan itsensä vapaaksi uudella hamekankaalla.

Englannin hansikasperinteestä tulee muuten ainakin yksi päivään sopiva sanonta (toki sitä käytetään muinakin päivinä kuin vain karkauspäivänä). ”Saada rukkaset” on tiettävästi peruja juurikin tästä karkauspäivän englantilaisesta perinteestä.

Vanhojen piikojen päivä

Samoilta ajoilta on ilmeisesti peräisin myös karkauspäivän mieltäminen vanhojen piikojen päiväksi. Päivään liitetään esimerkiksi kansanlaulu, jossa lauletaan ”Raatikkoon, raatikkoon, vanhat piiat pannaan; tuonne, tuonne, Kyöpelivuoren taa.”

Kustaa Vilkuna selittää kirjassaan Vuotuinen ajantieto (1994) raatikko-sanan olleen aikoinaan käytössä muun muassa Karjalassa ja Etelä-Savossa. Siellä esimerkiksi esine voitiin jättää raatikkoon eli jättää heitteille. Enossa on puolestaan puhuttu rikkaraatikosta, joka tarkoitti roskakasaa. Vilkuna siis selittää ”raatikkoon panemisen” tarkoittavan, että henkilö jätetään heitteille kulkemaan.

Kyöpelivuorella on puolestaan monia merkityksiä. Pääsiäisen aikaan Kyöpeliin liitetään noidat, mutta se voi tarkoittaa myös kummitusta tai paholaista, toisin sanoen näiden olentojen vuorta.

Laulussa vanhat piiat vietiin Kyöpelivuoren taa eli sinne joutuivat kaikki 25-vuotiaat ja sitä vanhemmat naimattomat naiset. Jos naimaonni oli kuitenkin vielä tuon jälkeen myötä, neidon sanottiin palanneen takaisin Kyöpelistä. Joissakin perinteissä myös vanhat pojat joutuivat Kyöpeliin.

Toisaalta Kyöpeli saattoi tarkoittaa myös eräänlaista paratiisivuorta eikä sitä pidetty lainkaan häpeällisenä paikkana. Tällaisena Kyöpeli tunnettiin tiettävästi ainakin Juupajoella. Tähän kyseiseen Kyöpeliin pääsivät siveelliset vanhat piiat. Jos vanha piika oli liian syntinen (toisin sanoen menettänyt neitsyytensä), hän ei pystynyt kiipeämään Kyöpelinvuoren liukkaita rinteitä vaan luisui pois.

Myös sekunnit karkaavat. Mikä on karkaussekunti?

Karkaussekunnilla ei sinällään ole mitään tekemistä karkausvuoden tai -päivän kanssa. Se vain jakaa saman nimen ja se on myös yksi apukeino tasaamaan ihmisten käsittämä aika Maan taivaallisiin liikkeisiin.

Peruskoulukertausta taasen.

Vuorokausi tarkoittaa sitä aikaa, jona Maa pyörähtää kerran oman akselinsa ympäri. Kellojen mukaan tämä on tasan 24 tuntia.

Mutta koska Maa ei pyöri tasaisella nopeudella, aika saattaa heitellä. Keskimäärin Maan pyörimisaika on noin 0,002 sekuntia pitempi kuin 24 tuntia.

Vielä pahempaa pilkunviilausta kuin karkauspäivän minuutit?

No mutta pitkällä aikavälillä tämäkin kertaantuu. Tuosta pienestä ajasta kertyy noin puolessatoista vuodessa 1 sekunti. Jos tämän ajan annettaisiin vain kertyä, lopulta klo 12.00 olisikin säkkipimeää ja klo 00.00 kylvettäisiin täydessä auringonvalossa. (Ja unohdetaan nyt Suomen kaamos ja yötön yö…)

Karkaussekunti otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 1972. Tämän jälkeen se on lisätty kaikkiaan 27 kertaa. Viimeisin lisäys tehtiin talvella 2016.

Kuten edellä mainituista vuosista voi päätellä, karkaussekuntia ei (välttämättä) lisätä vuosittain. Lisäyksestä tai sen poisjättämisestä päättää International Earth Rotation and Reference Systems Service (IERS). Lisäys tapahtuu joko kesäkuun tai joulukuun viimeisenä päivänä ja se tehdään koordinoidun yleisajan (UTC+0) mukaan. Koska yleisaika huomioidaan, karkaussekunnin ajankohta vaihtelee aikavyöhykkeittäin.

Esimerkiksi Suomessa yleisaika on UTC+2. Tämän vuoksi karkaussekunti lisätään meillä joko 1.7. klo 03.00 tai 1.1. klo 02.00. Tuolloin digitaalinen kello näyttää meillä hetken olevan joko 02:59:60 tai 01:59:60.

Heinäkuussa 2023 IERS ilmoitti, että tänä vuonna karkaussekuntia ei lisätä lainkaan. Seuraava mahdollinen lisäys tehdään siis kesäkuussa 2024. Toisaalta Maan pyörimisnopeus on kasvanut viime vuosina sen verran, että karkaussekuntia ei välttämättä lisätä tuolloinkaan.

Jos Maan pyörimisnopeus jatkaa kiihtymistään, voi olla, että tulevaisuudessa nähdään ensimmäistä kertaa myös negatiivinen karkaussekunti. Tämä tarkoittaa siis sitä, että päivästä otetaan yksi sekunti pois.

Tulevat karkausvuodet

Vuoden 2024 jälkeen karkausvuotta vietetään seuraavan kerran vuonna 2028. Tästä sääntö ”neljän vuoden välein” jatkuu aina vuoteen 2096 asti. Vuonna 2100 karkausvuosi jää välistä ja seuraava karkausvuosi osuu vuodelle 2104.