Nimipäivien vietolla on pitkä historia

Katso tämän päivän nimipäiväsankarit.

”Hei, sullahan on tänään nimipäivä! Paljon onnea!”

Näin monet saattavat toivottaa kyseisen päivän nimipäiväsankarille. Sankarista riippuen vastaus voi olla väliltä ”Kiitos onnitteluista!” tai ”Ai, niinpäs onkin. No, kiitoksia vaan.”

Päiväkodeissa ja kouluissa nimipäiväsankareita saatetaan muistaa usein esimerkiksi onnittelulaululla, korteilla tai pienillä, ehkäpä itsetehdyillä lahjoilla.

Työpaikoilla nimipäivänvietto vaihtelee sankarista toiseen. Toiset saattavat tuoda herkkuja töihin työkavereita piristämään. Toiset taas saattavat piilotella toimistonsa nurkassa ja toivoa, etteivät työkaverit toivo kestitystä saavansa.

Aikoinaan tilanne oli toinen. Nimipäiviä pidettiin syntymäpäiviä tärkeämpänä juhlana. Nimipäiväsankarit odottivat omaa juhlapäiväänsä jännityksellä. Ystävät ja tuttavat puolestaan järjestivät nimipäiväsankarille erilaisia yllätyksiä pienten lahjojen, laulujen, runojen ja tanssien muodossa.

Miten nimipäivien vietto sitten sai alkunsa? Ja miksi tämä päivä oli niin tärkeä entisaikaan?

Nimipäivien juuret juontuvat kauas

Suomalaisille nimipäivä on lähes itsestäänselvyys. Suomalaisista lähes 85 prosenttia löytää oman nimensä suomenkielisestä nimipäiväkalenterista. Jos nimeä ei löydy juuri suomalaisesta nimipäiväkalenterista, kannattaa vilkaista läpi myös esimerkiksi suomenruotsalainen tai vaikkapa pohjoissaamelainen nimipäiväkalenteri.

Päivyrin Nimipäivä-sivulta voit hakea nimipäiviä sekä nimellä että päivämäärällä.

Nimipäivien vietto on kuitenkin maailmanlaajuisesti ajatellen aikamoinen erikoisuus: Suomi on yksi niistä harvoista maista, joissa vietetään tietyn nimen omaavan henkilön nimipäiviä.

Suomen lisäksi nimipäiviä vietetään ainoastaan Ruotsissa, Unkarissa, Latviassa, Tšekeissä ja jollain asteella Norjassa. Tanskastakin tosin löytyy nimipäiväkalenteri, mutta sen päivitys on hieman jäänyt: kalenterin nimet muistuttavat lähinnä Suomen ja Ruotsin 1800-luvun nimipäiväkalentereita.

Kaikki alkoi pyhimysten muistopäivistä

Ensimmäinen eurooppalainen almanakka painettiin tiettävästi 1400-luvun puolenvälin paikkeilla. Kalenteriin oli tietyille päiville listattu saksan- ja latinankielisiä pyhimysten nimiä, joiden muistopäivää kansa sitten vietti kyseisinä päivinä. Tätäkin ennen toki kalentereita on ollut olemassa, mutta ne ovat olleet niin sanottuja kalenterisauvoja, joihin kaiverrettiin pyhimysten kuvia ja symboleita.

Suomessa nimipäiviä listattiin painettuun kalenterimuotoon ensimmäisen kerran vuonna 1488 latinankielisessä kirjassa nimeltä Missale Aboense. Kuten esikuvansakin, kalenteriin oli listattu pyhimysten nimiä (136 kpl), joilla oli tiettyinä päivinä oma muistopäivänsä. Suomalaisista pyhimyksistä kalenteriin pääsi tällöin mukaan ainakin piispa Henrik.

Ensimmäisen suomenkielisen nimikalenterin julkaisi suomen kielen isä Mikael Agricola teoksessaan Rucouskiria vuonna 1544. Rucouskirian lista oli jonkin verran suppeampi kuin Missale Aboense, mutta Agricolan kalenteri oli niin sanottu ikuinen kalenteri eli sitä voitiin käyttää vuodesta toiseen.

1600-luvulle tultaessa pyhimysten muistopäivien juhlinta hiipui huomattavasti, mutta nimipäiväkalentereiden julkaisua jatkettiin edelleen.

Ruotsi-Suomen aikaan ensimmäisen ruotsinkielisen nimipäiväkalenterin julkaisi Sigfridus Aronus Forsius vuonna 1608. Tähän kalenteriin pyhimysten nimet oli listattu hyvin pitkälti Turun hiippakunnan vanhan pyhimyskalenterin mukaisessa järjestyksessä, mutta joukkoon mahtui jo hieman suomalaisasuisempia nimiäkin.

Seuraavaa täysin suomenkielistä painettua nimipäiväkalenteria jouduttiin odottamaan vielä lähes vuosisata. Vasta vuonna 1705 Turun akatemian matematiikan professori ja Turun piispa (1728–33) Laurentius Tammelin julkaisi suomenkielisen kirkollisen nimikalenterin. Tällöin pyhimysten lisäksi kalenteriin tulivat mukaan myös raamatulliset nimet. Tästä eteenpäin kalenteri julkaistiin joka vuosi, joskin pienen katkoksen aiheutti isoviha (1714–1721).

Nimipäiviä kuninkaallisille ja merkkihenkilöille

1700-luvun puolivälin paikkeilla perinteinen pyhimysten nimipäiväkalenteri alkoi muuttaa radikaalisti muotoaan, kun kalenteriin lisättiin kuninkaallisille ja muutamille muille merkkihenkilöille omat nimikkopäivät.

Omat nimipäivänsä saivat muun muassa Ruotsin hallitsijaperheen jäsenet, esimerkiksi kuningatar Ulriika Eleonoora, kruununprinssi Aadolf Fredrik sekä kuningas Kustaa Vaasa. Tunnettujen henkilöiden lisäksi nimipäiväkalenteriin lisättiin myös muutamia senhetkisiä ulkomaalaisia muotinimiä, kuten August, Hugo, Charlotta ja Fredrika.

1800-luvun puolella kalenteriin tulivat mukaan myös Venäjän keisarillisten perheiden nimikkopäiviä, joita olivat muun muassa Nicolai, Alexandra, Olga ja Georg.

Samalla vuosisadalla nimipäiväkalenteriin lisättiin myös paljon naistennimiä; tätä ennen kalenterista löytyi huomattavasti enemmän miesten- kuin naistennimiä. Tämä johtui siitä yksinkertaisesta syystä, että suurin osa pyhimyksistä ja Raamatussa esiintyvistä henkilöistä on miehiä.

Nimipäivät alkavat suomalaistumaan

1800-luvun puolivälin jälkeen Suomessa alkoi kansallinen herääminen. Tämän myötä myös suomalaisia nimiä alettiin ottamaan mukaan nimipäiväkalenteriin, tosin vielä hieman epävirallisesti. Samalla nimipäiväkalenterista pyrittiin poistamaan suomalaisille vieraampia ja ulkomaalaisempia nimiä.

Suomalaisten nimien lähteinä olivat muun muassa Elias Lönnrotin Kalevala ja Kanteletar, mutta saatettiinpa nimiä keksiä ihan varta vasten kalenteria vartenkin. Myös vuonna 1864 Marttilan pitäjän nimismiehen Isak Edward Sjömanin julkaisema Siveä. Kauno-annakka 1865 toimi suomalaisten nimien lähteenä. Näiden lisäksi uusia nimipäiväehdotuksia esitettiin paljon myös lehdistössä.

Suurimman sysäyksen nimipäiväkalenterin suomalaistamiseen antoi kuitenkin vuonna 1874 perustettu Kansanvalistusseura, kun se vuonna 1881 alkoivat julkaisemaan omaa kalenteriaan virallisen almanakan rinnalla. Tässä Kansanvalistusseuran nimipäiväkalenterissa suurin osa vanhoista kirkollisista nimistä oli poistettu tai ainakin korvattu suomalaisemmilla nimillä. Nimiä kalenteriin ammennettiin edelleen Kalevalasta ja muusta kansanperinteestä sekä kääntämällä vanhoja kalenterinimiä suomeksi tai muuttamalla ne suomalaisempaan muotoon.

Lisää suomalaisia nimiä nimipäiväkalenteriin lisättiin vuonna 1890. Nimipäiväehdotuksia sateli vähän joka puolelta, ja kalenteriin lisättäviksi nimiksi ehdotettiin muun muassa hyvinkin suomalaisia nimiä, kuten Taito, Into, Rauha, Lemminkäinen ja Mielikki. Muut kalenteriin loppupelissä päätyneet nimet olivat puolestaan hyvinkin tuttuja, kuten esimerkiksi Erkki, Heikki, Pentti, Kerttu, Pirkko sekä Aino.

Virallinen kalenteri kuitenkin piti pintansa vielä parisenkymmentä vuotta. Vasta vuonna 1908 virallinen suomalainen nimipäiväkalenteri lähti mukaan nimien suomalaistamiseen. Tästä johtuen myös kalenterin luonne muuttui, kun tiettyä päivää ei enää omistettu tietylle pyhimykselle vaan päivät saivat omat nimipäiväsankarinsa.

Kyseisenä vuonna kalenterista poistettiin 150 pyhimyksen nimeä, ja tilalle lisättiin 73 suomenkielistä ja 59 suomalaisasuista nimeä. Tässä vaiheessa suomalaiset ja suomenruotsalaiset vielä jakoivat kalenterin, kun molempien kielien nimet julkaistiin rinnakkain samassa almanakassa.

Itsenäisyys kiihdytti nimipäiväkalenterin muutosta

Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, myös nimipäiväkalenteri alkoi uudistumaan vauhdikkaasti. Itsenäisyyden lisäksi nimien suomalaistamiseen vaikutti 1920- ja 1930-luvuilla suomalaisuusliike.

Suurin kalenterimuutos tapahtui vuonna 1929, kun kalenterista poistettiin reippaat sata vierasperäistä nimeä ja tilalle lisättiin yli kaksisataa suomalaista nimeä. Samalla myös kalenterimme merkkimiehet saivat omille syntymäpäivilleen nimensä mukaisen nimipäivän: Aleksis (Kivi, 10.10.), Eljas (Elias Lönnrot, 9.4.; ko. päivänä vietetään myös Mikael Agricolan päivää), Juhana Ludvig (Runeberg, 5.2.; nykyään Asser), Juhana Vilhelm (Snellman, 12.5.; nykyään Lotta) ja Sakari (Topelius, 14.1.).

Samalla kalenterista poistettiin myös useita ruotsalaisia nimiä. Nimet eivät tosin mihinkään hävinneet, vaan suomalaisen kalenterin rinnalla alettiin samalla julkaisemaan suomenruotsalaista kalenteria, johon nimet, kuten Gunnar, Sigurd, Astrid ja Ebba, siirrettiin.

Seuraava suuri nimipäivämuutos tehtiin vuonna 1950, kun kalenteriin lisättiin reilut sata uutta suomalaista nimeä. Kalenteriuudistuksen teki tohtori Kustaa Vilkuna, joka vastasi kalenterin nimistöstä aina 1980-luvulle asti. Vilkuna vastasi myös vuoden 1973 kalenteriuudistuksesta. Kalenterin nimistö pohjautui pitkälti Postipankin Kultapossukerhon kyselyyn lasten etunimistä.

Seuraavan kalenteriuudistuksen teki professori Eero Kiviniemi vuonna 1984. Tällöin nimipäiväuudistus tehtiin ensimmäistä kertaa käyttäen lähteenä Väestörekisterikeskuksen tilastoaineistoa suomenkielisten kansalaisten etunimistä vuodesta 1880 lähtien.

Nimipäiväkalenteri nykyään

Vuodesta 1995 alkaen nimipäiväkalenteria on uudistettu viiden vuoden välein. Viimeisin uudistus on siis vuodelta 2020 ja seuraava tehdään vuoden 2025 kalenteriin. Viimeisimmän nimipäiväuudistuksen teki nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala, joka vastaa myös kissojen, koirien ja hevosten nimipäiväkalentereista.

Vuoteen 2015 saakka nimipäiväuudistus tehtiin samalla menetelmällä kuin vuoden 1984 uudistus. Vuoden 2020 uudistusta varten menetelmää muutettiin hieman, kun nimipäiväsankarit valittiin ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan elossa olevan väestön etunimistä.

Kriteerinä kuitenkin oli, että nimi täytyy olla vähintään 500 suomenkielisellä naisella tai miehellä. Tämän lisäksi yhdysnimiä ei edelleenkään otettu kalenteriin mukaan (esim. Marja-Leena, Marjaleena, Veli-Matti ja Velimatti).

Myös hieman vierasasuisemmat nimet jätettiin suomalaisen nimipäiväkalenterin ulkopuolelle. Esimerkiksi nimet Nico ja Jenny eivät nimipäiväsankareista löydy, mutta nimien suomalaiset versiot, Niko ja Jenni, nimipäiviään puolestaan viettävät.

Joskus toki tähänkin sääntöön on poikkeuksia. Esimerkiksi jos vieraskielinen kirjoitusasu on huomattavasti suositumpi kuin suomalainen versio, nimi saatetaan lisätä kalenteriin, kuten kävi Cecilian ja Felixin osalta vuoden 2020 uudistuksessa (suomalaiset Sesilia ja Feeliks ovat huomattavasti harvinaisempia).

Katso tämän hetken suosituimmat nimet tai tee haku ja selvitä esimerkiksi oman nimesi suosio Suomessa Päivyrin Nimitilastot-sivulla.

Nimipäivä oli aikoinaan yksi suurimmista juhlista

Nykyisin syntymäpäivien juhlinta on huomattavasti railakkaampaa kuin nimipäivien juhlinta, mutta ennen vanhaan tilanne oli päinvastainen. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että henkilö ei välttämättä tiennyt tarkkaa syntymäpäiväänsä, varsinkaan ennen kuin kirkonkirjoihin alettiin listaamaan syntyneiden henkilöiden tarkat syntymäpäivät.

Joitakin merkkejä on siitä, että nimipäiviä olisi vietetty Suomessa ei-kirkollisessa mielessä jo 1600-luvulla. Pääasiassa tosin tämän ajan juhlintaan kuului kuitenkin käynti kirkossa ja oman nimikkopyhimyksen muistaminen rukouksin päivän messussa.

Seuraavalta vuosisadalta, eli 1700-luvulta, onkin jo huomattavasti enemmän tietoa siitä, että yhteiskunnan ylemmät luokat alkoivat viettämään nimipäiviä ilman kyseiseen päivään liitettyä pyhimystä.

Nimipäiväsankareita kestittiin ja heille annettiin lahjaksi pieniä esineitä, kukkia, makeisia tai erityinen onnittelutaulu. Sankarin päähän saatettiin asettaa itse punottu kukkaseppele. Tapana oli myös antaa nimipäiväsankarille nimipäiväkuusi, jonka juurelle tai oksille laitettiin lahjoja. Nimipäiväkuusi ajoi siis samaa asiaa kuin joulunajan joulukuusi. Joskus saatettiin pihalle pystyttää myös nimipäiväsalko juhannussalon tapaan.

Joskus nimipäiväkuusen sijaan päivänsankarille katettiin erityinen nimipäiväpöytä, jonka keskipisteenä oli itse leivottu suuri rinkeli. Rinkelin keskusta puolestaan täytettiin pikkuleivillä. Pöydän ympärille kokoonnuttiin ja vieraille tarjottiin kahvia tai viinaryyppyjä. Lapsille ei sentään viinaryyppyjä annettu, mutta kahvia heille saatettiin tarjota. Ennen vanhaan kahvi oli erittäin harvinaista herkkua ja lapset pääsivät nauttimaan siitä ainoastaan nimipäiväjuhlissaan.

Nimipäiväjuhlinta leviää koko Suomeen

1800-luvulla myös tavallinen kansa lähti mukaan nimipäiväjuhlintaan. Edellä mainittujen tapojen lisäksi nimipäiväsankari saatettiin herättää aamulla laulamalla hänelle (hyvinkin yleinen tapa nykyisten syntymäpäiväsankareiden osalta).

Laulu laulettiin joko päivänsankarin sängyn vieressä tai hänen huoneensa ikkunan ulkopuolella. Laulun sijaan saatettiin myös soittaa lehmänkelloja, torvia tai jopa ampua pyssynlaukauksia. Laukaukset tosin onneksi ammuttiin poikkeuksetta nimipäiväsankarin ikkunan ulkopuolella.

Naimattomille nimipäiväsankareille ystävät ja tutut valmistivat erityisen nimipäivänuken. Nuken oli määrä korvata sankarin sulhanen tai morsian sen päivän ajan. Jos kylässä puolestaan asui useita samannimisiä henkilöitä, saatettiin järjestää suuret kyläjuhlat. Näissä nimipäiväjuhlissa koko kylä laittoi jalalla koreasti pelimannien säestäessä tansseja.

Nimipäivien tuolloisesta tärkeydestä kertoi myös se, että jos nimipäiväsankari ei suostunut ystäviään ja tuttaviaan kestitsemään, hänet uhattiin sulkea päiväksi sikolättiin. Harvemmin näin kuitenkaan kävi, koska nimipäiväsankari tyypillisesti odotti jo innolla tulevia juhliaan monta päivää ennen itse tilaisuutta.

Nimipäiväkortit puolestaan korvasivat entiset onnittelutaulut 1800- ja 1900-luvun vaihteessa, ja korttien suosio jatkuu edelleen. Ei ehkä ihan entisellä tasollaan mutta esimerkiksi päiväkodeissa ja alempien asteiden luokilla kouluissa kaverit saattavat askarrella omat kortit nimipäiväsankareille.

Ylemmillä kouluasteilla ja työpaikoilla kortteja harvemmin itse askarrellaan, mutta nimipäiväsankaria saatetaan muistaa muulla tavalla. Tai ainakin työpaikoilla työkaverit saattavat odottaa nimipäiväsankarin itsensä tuovan jotain kestitystä tarjolle.

Katso Päivyrin Nimipäivät-sivulta kuinka monta päivää sinulla on vielä aikaa varautua työpaikan kestitykseen.

Muita Suomen nimipäiväkalentereita

Perinteisen suomalaisen nimipäiväkalenterin lisäksi Suomessa julkaistaan omat kalenterit suomenruotsalaisille, saamelaisille sekä ortodokseille. Tämän lisäksi myös koirille, kissoille ja hevosille löytyy Suomesta omat viralliset nimipäiväkalenterit.

Suomenruotsalainen nimipäiväkalenteri

Ensimmäinen virallinen suomenruotsalaisten nimipäiväkalenteri julkaistiin vuonna 1929. Kuten samana vuonna tehty suuri suomalaisen kalenterin nimipäivämuutos, myös suomenruotsalaista kalenteria muokattiin laajalti ruotsalaisten nimien osalta. Nimipäiväkalenterista poistettiin 101 nimeä ja tilalle lisättiin 152 uutta nimeä.

Suomenruotsalaisen nimipäiväkalenterin uudistukset tehdään samaan tahtiin suomalaisen kalenterin kanssa eli viiden vuoden välein. Tämän lisäksi pyritään siihen, että nämä kaksi kalenteria yhdistyvät nimiasujen muunnosten perusteella. Esimerkiksi kun suomalaisessa kalenterissa Nuutti viettää nimipäiväänsä 13.1. (tunnetaan myös nuutinpäivänä), suomenruotsalaisen kalenterin mukaan nimipäivää viettää Knut.

Viimeisin, eli vuoden 2020, nimipäiväuudistus tehtiin samalla mallilla kuin suomalainen nimipäiväuudistuskin, eli nimistö valittiin elossa olevan väestön perusteella. Poikkeuksena oli, että nimi täytyy olla vähintään 50 ruotsinkielisellä Suomen kansalaisella ja heistä yli puolen täytyy olla syntynyt vuoden 1970 jälkeen.

Saamelaisten nimipäiväkalenteri

Pohjoissaamelaiset saivat ensimmäisen oman nimipäiväkalenterinsa vuonna 1997. Nimipäiväkalenterista löytyy 565 nimeä, joista suurin osa on vierasperäisten etunimien saamelaisia nimiasuja (esim. nimi Márjá vastaa suomalaista Marja-nimeä), vaikkakin joukkoon mahtuu myös muutamia perinteisiä saamenkielisiä nimiä.

Nimipäiväkalenterin laati professori Pekka Sammallahti Oulun yliopistosta.

Saamelaisten nimipäiväkalenteria pidetään merkittävänä kulttuuritekona, koska muualla ei vähemmistökansoille ole omaa nimipäiväkalenteria. Pohjoissaamelaisia asuu Suomen, Norjan ja Ruotsin alueilla noin 40 000–50 000. Kokonaisuudessaan pohjoissaamelaiset ovat suurin saamelaisryhmä.

Kuten suomenruotsalaisen kalenterinkin kanssa, myös saamelaisten nimipäiväkalenterissa nimet pyritään sijoittamaan suomenkielisten nimien muunnokset samoille päiville. Jos esimerkkinä käytetään edellä mainittua Nuuttia (13.1.), saamelaisten nimipäiväsankareita kyseisenä päivänä ovat Nuhtte ja Nvutte. Poikkeuksia toki löytyy, kuten esimerkiksi edellä mainittu Márjá viettää nimipäiväänsä 2.7., kun puolestaan Marja viettää nimipäiväänsä 15.8.

Pohjoissaamelaisten nimipäiväkalenterin lisäksi Suomessa julkaistaan myös inarinsaamelaista nimipäiväkalenteria (Anarâs kalendar). Inarinsaamelaisen nimipäiväkalenterin julkaisija on Inarinsaamen kielen yhdistys, ja nimet kalenteriin on koonnut Ilmari Mattus. Suomessa inarinsaamelaisia asuu noin 700–900.

Tutustu saamelaiseen kulttuuriin saamelaisten kansallispäivä -artikkelissamme.

Ortodoksinen kalenteri

Ortodoksinen nimipäiväkalenteri poikkeaa muista Suomen kalentereista, koska se seuraa edelleen vanhan ajan pyhimyskalenteria. Toisin sanoen kalenterista löytyvä nimi on omistettu pyhimykselle eikä kyseistä nimeä kantavalle ”maalliselle” henkilölle.

Ortodoksisessa nimipäiväkalenterissa on myös se erikoisuus, että vuoden aikana tietynniminen henkilö (esim. Johannes) saattaa viettää nimipäivää useampaan otteeseen. Nämä eri päivät eivät kuitenkaan viittaa yhteen ja samaan pyhimykseen, vaan useat samat nimet johtuvat yksinkertaisesti siitä, että monilla pyhimyksillä on samat nimet.

Ensimmäinen suomenkielinen ortodoksinen kalenteri julkaistiin vuonna 1983. Sen laativat Pyhän Sergein ja Hermanin veljeskunta. Tämän jälkeen julkaistiin useita epävirallisia ortodoksisia nimipäiväkalentereita ja -luetteloita, kunnes 1980-luvun alkupuolella arkkipiispa Paavali perusti erityisen kalenteritoimikunnan uudistamaan ortodoksista kirkkokalenteria. Ortodoksinen nimipäiväkalenteri muuttuu vuosittain, koska osalla pyhimyksistä on liikkuvat merkkipäivät.

Nimipäiväkalenterit kissoille, koirille ja hevosille

Ensimmäiset viralliset nimipäiväkalenterit kissoille, koirille ja hevosille julkaistiin vuonna 2012. Niiden pohjana käytettiin professori Marianne Blomqvistin vuonna 1996 laatimaa nimipäivälistaa. Nelijalkaisten perheenjäseniemme nimipäivät ovat pysyneet samoilla päivillä vuodesta 2012 lähtien.

Koska eläinten nimistä ei ole tarkkaa tilastollista tietoa, nimipäiväkalentereihin on pyritty sijoittamaan mahdollisimman monipuolisesti suomalaisia kissojen, koirien ja hevosten nimiä.

Kissojen nimipäiväkalenterista löytyy 593 nimeä, koirien kalenterista 659 nimeä ja hevosten 630 nimeä. Kalentereista löytyy niin suomalaisia perinteisiä nimiä, kuten kissojen Miisu, Nauku ja Nöpö, kuin myös hieman ulkomaalaisempiakin nimiä, kuten kissojen nimet Dumbo, Kleopatra ja Hannibal. Kaksi viimeistä nimeä löytyvät myös hevosten nimipäiväkalenterista.

Kissojen ja koirien nimipäiviä voit hakea Päivyrin Nimipäivät-sivustolta (valitse valikosta kissat tai koirat).

Tiesitkö, että…

…Nimipäiväluettelot ovat tekijänoikeuden alaisia ja niiden käytöstä peritään tiettyjen ehtojen täyttyessä tekijänoikeusmaksu. Tekijänoikeudet omistaa Helsingin yliopiston Almanakkatoimisto.

…Useissa maissa julkaistaan nimipäiväkalenteri, mutta kyseiset nimipäivät viittaavat edelleen pyhimysten nimikkopäiviin.

…Aina 1900-luvun alkupuolelle saakka, suurin osa kalenterin nimistä oli miesten nimiä. Tämä siksi, koska suurin osa pyhimyksistä ja Raamatun henkilöistä oli miehiä, ja näin ollen myös heidän nimensä löytyivät kalenterista. Nykyisin naiset ovat nimienemmistössä (475 naista, 433 miestä vuonna 2020).

…Suomen sukunimilaki tuli voimaan vasta vuonna 1920, jolloin määrättiin, että kaikilla suomalaisilla tulee olla sukunimi. Tätä ennen kylän samannimiset henkilöt erotettiin toisistaan esim. kotitaloon, asuinpaikkaan tai tiettyyn ominaisuuteen liittyvällä lisänimellä.

…Tapa antaa lapselle kaksi tai useampi nimi omaksuttiin Suomessa laajalti vasta 1800-luvun loppupuolella. Ylempi kasti käytti useaa nimeä rikkauden merkkinä, kun puolestaan tavalliset kansalaiset erottivat kylän samannimiset henkilöt toisistaan kahden nimen avulla.

…Vanhalle kansalle nimipäivät olivat tärkeitä säänennustuspäiviä. Marianpäivään liitettiin esimerkiksi sanonta ”mitä säätä maariana, sitä enen erkkiin”.

…Syntymäpäivät ohittivat nimipäivät suosiossaan vasta 1950-luvun paikkeilla.

…Suomessa etunimiä säätelee etunimilaki. Laki säädettiin ensimmäisen kerran vuonna 1945 ja sitä tarkennettiin vuonna 1991.

…Alkuperäisessä etunimilaissa lapselle voitiin antaa toiseksi nimeksi isän nimestä johdettu nimi (esim. Antinpoika, Antintytär), mutta ei äidin nimestä johdettua nimeä (esim. Annanpoika, Annantytär). Tämä epäkohta korjattiin vuoden 1991 uudistetussa nimilaissa.

…Kalenteristamme löytyvä naistenviikko 18.–24.7. on muodostunut vahingossa. Ensimmäiset naiset kyseisellä viikolla olivat Maria Magdalenan ja pyhän Kristinan sukulaisnimet, joita nykyisin vastaavat Marketta ja Maarit (20.7.) sekä Kirsti, Tiina ja Kirsi (24.7.). Muita nimiä lisättiin viikolle vuosien saatossa, kunnes huomattiin, että koko viikko on täynnä naisten nimiä.

…Naistenviikkoa kutsuttiin aikoinaan myös akkainviikoksi tai ämmäviikoksi, ja uskomuksen mukaan kyseisenä viikkona sataa ainakin kerran, koska naiset ovat kovia itkemään. Naisille lohdutuksena, että sateet viikon aikana eivät suinkaan johdu naisten nimistä vaan vuodenajasta, joka on tilastollisesti ollut aina sateinen.

…Suomalaisesta kalenterista löytyy myös miesten etunimistä koostuva viikko elokuun loppupuolelta. Viikon aloittaa Aulis (16.8.) ja sen päättää Iivari ja Iivo (22.8.).

…Kalenterissamme oli myös toinen miesten etunimistä koostuva viikko (5.–11.11.), jolloin vietettiin myös virallista miesten viikkoa. Tämän viikon katkaisi kuitenkin vuoden 2010 nimipäivämuutos, kun Kustaa Aadolfin nimipäivä poistettiin ja nimi lisättiin ruotsalaisuuden päivän lisämääreeksi. Kyseisellä päivällä ei vuosina 2010–2014 juhlinut yksikään nimipäiväsankari, kunnes vuonna 2015 päivälle lisättiin Mimosan nimipäivä.

…Virallista miesten viikkoa vietetään viikkoa ennen isänpäivää riippumatta siitä, mikä sukupuoli kyseisellä viikolla nimipäiviään viettää.