J. V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä 12.5.

Johan Vilhelm Snellman saavutti suurmiehen aseman jo eläessään. Varsinkin ylioppilaiden joukossa häntä ihannoitiin ja ylioppilaat esittivätkin hänelle Johan Vilhelmin päivänä laulutervehdyksiä. Hänen 75-vuotissyntymäpäiväänsä vietettiin juhlallisin menoin ympäri Suomea ja päivänsankarista kirjoitettiin juhlallisia kirjoituksia sanomalehtiin.

Elämänsä aikana Snellman teki useita uudistuksia ja aloitteita suomalaisuuden ja suomalaisen kansallisuusaatteen osalta. Hän osallistui muun muassa Suomen rahareformiin, kieliuudistukseen sekä painovapauslakiin.

Kun Snellmanin syntymästä oli kulunut sata vuotta vuonna 1906, Suomessa järjestettiin laajat sukunimien suomalaistamistalkoot. Tällöin kaikkiaan noin 70 000 henkilöä otti vuoteen 1907 mennessä uuden suomalaistetun sukunimen, joihin kuuluivat esimerkiksi Virtanen, Nieminen, Lahtinen ja Laine. Luku saattoi tosin olla vieläkin korkeampi, koska sukunimenvaihdoksesta ilmoitti vain perheen isä.

 

• Kuka oli J. V. Snellman?
  • Snellmanin opintoja
  • Maailmanmatkaaja Snellman
  • Snellmanin paluu Suomeen
  • Snellman lehtimiehenä Kuopiossa
  • Snellmanin perhe
  • Snellmanin paluu Helsinkiin
  • Snellman kansallisena vaikuttajana
  • Snellmanin viimeiset vuodet
• Snellmanin muistoksi

 

Kuka oli J. V. Snellman?

Johan Vilhelm Snellman syntyi 12. toukokuuta vuonna 1806 Ruotsin Tukholmassa. Hänen isänsä oli merikapteeni Christian Henrik Snellman ja äiti sisäoppilaitoksen käynyt Maria Magdalena Röring.

Johan Vilhelm oli perheen toinen lapsi. Hänen lisäkseen perheeseen kuului isoveli Christian Gerhard sekä neljä pikkusisarusta, Magdalena, Carl August, Maria Emilia ja Anna Christina.

Snellmanien perhe muutti alkukesästä 1813 Kokkolaan. Vuonna 1814 Johan Vilhelmin äiti Maria Magdalena menehtyi perheen kuudennen lapsen, Anna Christinan, synnytyksen jälkeen. Perheen kasvatus siirtyi siis merimiesisän hartioille. Vuonna 1820 isä Christian Henrik meni uusiin naimisiin taloudenhoitajattarensa Catharina Sofia Ahlan kanssa. Heille syntyi vielä kaksi lasta, Henrik Albert ja Sofia Albertina.

Pari vuotta äitinsä kuoleman jälkeen, vuonna 1816, Johan Vilhelm lähetettiin opiskelemaan Oulun triviaalikouluun. Hänen isänsä oli huomannut poikansa suuren oppimishalun, joten lähetti tämän tätinsä luokse asumaan. Johan Vilhelmin opiskelut keskeytyivät Oulun toukokuiseen paloon vuonna 1822. Hän kuitenkin sai päästötodistuksen viikon tapahtuneen jälkeen.

Tässä vaiheessa Johan Vilhelmillä oli suunnitelmissa opiskella papiksi. Suurta intohimoa hän ei ammattiin tuntenut, mutta ainakin tämä ammatti olisi taannut hänelle hyvän toimeentulon. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat Johan Vilhelmin seuraavien opintovuosien aikana.

Snellmanin opintoja

Lokakuun alussa vuonna 1822 Snellman kirjoittautui Turun Akatemiaan 16-vuotiaana. Hänen kanssaan samaan aikaan aloittivat opinnot myös tulevaisuuden kaksi muuta suurmiestä: Johan Ludvig Runeberg ja Elias Lönnrot. Snellman sai opintojaan tukevia teologian stipendejä opiskelunsa aikana, mutta tämäkään ei aina riittänyt kustantamaan opintoja vaan hän toimi opintojen ohella myös kotiopettajana, kuten monet muutkin sen ajan opiskelijat.

Ehkä johtuen rahojen puutteesta ja tulevaisuuden suuntauksen epävarmuudesta, Snellmanin opinnot venyivät huomattavasti pidemmiksi kuin esimerkiksi hänen opiskelutovereidensa Runebergin ja Lönnrotin. Vuonna 1828 Snellmanin täytettyä 22 vuotta, hän olisi voinut vihdoin ilmoittautua viralliseen pappistutkintoon, mutta tämä ei enää häntä kiinnostanut. Hän oli jo edellisenä keväänä päättänyt lähteä sittenkin opiskelemaan filosofiaa.

Samana vuonna Turun vuoden 1827 palon vuoksi yliopisto muutti Helsinkiin, jossa Snellman jatkoi filosofian opintojaan. Helsingissä hän suoritti stipendiaattitutkinnon ja hänelle myönnettiin stipendi. Tämän ansiosta Snellman pystyi syventymään vielä enemmän filosofian opintoihinsa. Tämän lisäksi hän opiskeli kreikkaa, kuten hänen ystävänsä Runebergkin.

Snellman valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1831 ollessaan 25-vuotias. Vuonna 1832 hänet promovoitiin maisteriksi ja vuonna 1835 hänestä tuli filosofian dosentti. Samoihin aikoihin hän ja hänen tuttavansa (mm. Runeberg ja Lönnrot) olivat perustaneet ns. Lauantaiseuran. Seura kokoontui lauantaisin keskustelemaan muun muassa yhteiskunnallisista ja poliittisista asioista tai muuten vain rupattelemaan yhdessä. Esimerkiksi Lauantaiseurassahan J. L. Runeberg esitti ensimmäisen Hirvenhiihtäjät-runonsa vedoksen.

Vuonna 1834 Snellmanista tuli Pohjalaisen osakunnan puheenjohtaja ja hän alkoi toimimaan aktiivisesti yliopistoelämässä.

Maailmanmatkaaja Snellman

Vuonna 1837 Snellmanin oli määrä luennoida akateemisesta vapaudesta yliopistossa. Tämä ei kuitenkaan ollut hyvä idea virallisten tahojen mielestä ja aihe kärjistyi loppupelissä oikeudenkäyntiin saakka. Vuoden 1838 lopulla Snellman joutui eroamaan dosentuurista näiden riitojen vuoksi. Seuraavan vuoden kesällä Snellmanille määrättiin vielä sakkoja esimiehensä vastustamisesta.

Kun oikeusjupakka viimein ratkesi vuoden 1839 elokuussa, Snellman anoi lupaa matkustaa ulkomaille ja tämä lupa hänelle myönnettiin.

Snellman aloitti noin kolme vuotta kestäneen ulkomaan matkailunsa Tukholmasta. Melkein heti sinne päästyään, Snellman aloitti lehtimiehenä Freja-lehdessä. Artikkeleissa hän otti välillä kärkkäästikin kantaa yhteiskunnallisiin ja valtiollisiin asioihin sekä erinäisiin koulukysymyksiin.

Vuoden 1840 elokuussa Snellmanin ulkomaan matkailu jatkui hetkeksi Kööpenhaminaan, jossa hän tutustui muun muassa paikallisiin museoihin. Tämän jälkeen matka jatkui Tübingeniin Saksaan, josta matka jatkui vuoden 1841 toukokuun lopulla Müncheniin, Wieniin, Prahaan, Dresdeniin, Leipzigiin ja Berliiniin. Tämän kiertomatkan jälkeen hän palasi saman vuoden syyskuussa takaisin Tukholmaan ja jatkoi lehtiartikkelien kirjoittamista Frejaan.

Matkoiltaan Snellman sai paljon uusia näkökulmia ja näki Suomesta hyvinkin paljon poikkeavaa yhteiskunnan elämää. Näistä asioista hän kirjoittikin usein Frejaan arvostellen Suomen yhteiskuntaa sekä säätyläisten, yliopiston ja rahvaan välistä kuilua. Kaikkien näiden perustana hän piti kansallista kieltä; suomalaisilla pitäisi olla oikeus puhua äidinkielellään sekä asioida virastoissa ja muissa valtion laitoksissa suomeksi.

Tukholman aikoinaan Snellman julkaisi yhden hänen tunnetuimmista filosofisista pääteoksista Läran om staten (Valtio-oppi) vuonna 1842. Kirjassaan Snellman käsittelee valtiota ja sen ydintä, joka hänen mielestään on kansallishenki. Hän korostaa myös suomen kielen tärkeyttä ja kannattaa Suomen itsenäistymistä. Tämä kirja saavutti suuren suosion myös Suomessa, varsinkin ylioppilaiden parissa.

Snellmanin paluu Suomeen

Vuoden 1842 loppupuolella Snellman palasi takaisin Suomeen. Viranomaistahot eivät häntä kuitenkaan kovin mielissään tervetulleeksi toivottaneet; häntä pidettiin lähinnä kansanvillitsijänä ja kommunistina. Ylioppilaspiireissä Snellmanin ajatukset oli otettu hyvin vastaan ja opiskelijat olivatkin mielissään tämän suurmiehen paluusta Suomeen.

Snellman ei kuitenkaan saanut luennoida haluamistaan asioista yliopistolla. Hän piti ainoastaan yhden luennon keväällä 1843, kunnes kuuli, että Kuopiossa oli yläalkeiskoulun rehtorin paikka avoinna. Tämän viran vuoksi Snellman suuntasi siis seuraavaksi Kuopioon, vaikkakaan ei ollut asiasta kovin mielissään.

Snellman lehtimiehenä Kuopiossa

Alun mielipaha kuitenkin muuttui tyytyväisyydeksi varsin pian, kun Snellman huomasi mahdollisuuden levittää mielipiteitään kansan keskuuteen. Kuopioon perustettiin vuoden 1843 aikana sisämaan ensimmäinen kirjapaino, joka mahdollisti kirjoittamisen sanomalehtiin. Snellman hakikin julkaisulupaa omalle lehdelleen ja seuraavan vuoden alussa, 1.1.1844, sanomalehti Saima aloitti toimintansa.

Kuopiossa asuessaan Snellman toimitti myös toista sanomalehteä, Maamiehen ystävää. Lehti ei ollut hänen perustamansa, mutta hän otti lehden heti alusta alkaen hoidettavakseen.

Lehdillä oli omat kohdeyleisönsä. Saima oli suunnattu sivistyneistölle, jossa Snellman kirjoitti yhteiskunnallisista epäkohdista ja muista kansallisuuskysymyksistä. Lehti oli ruotsinkielinen.

Maamiehen ystävä puolestaan oli suomenkielinen lehti, joka oli suunnattu tavalliselle kansalaiselle. Lehdessä käsiteltiin pääasiassa maatalouteen liittyviä asioita, josta kertoo mm. seuraavat otsikot: ”Uusilaatunen navetan rakennus”, ”Mitä siitä rankista karjalle hyvää on” ja ”Kylmänneista potateista”. Maatalouteen liittyvien artikkeleiden lisäksi Snellman muun muassa opetti kansalaisia laskemaan lehtiartikkeleidensa avulla sekä selitti kansalaisille helppotajuisesti mm. suomalaisten vanhoista jumalista, Kalevalasta sekä aurinkokunnan toiminnasta.

Snellman ei kuitenkaan kovin kauaa toimittanut Maamiehen ystävää; hänellä ei yksinkertaisesti ollut aikaa ylläpitää kahta sanomalehteä koulutöiden ohella. Hän lopetti sanomalehden toimittajana 6. huhtikuuta 1844. Itse lehti kuitenkin jatkoi ilmestymistään. Saiman parissa Snellman kuitenkin jatkoi.

Johtuen viranomaisten mielestä hyvinkin kärkkäistä mielipiteistä yhteiskuntaan liittyen, Saima-lehti joutui hyvin nopeasti sensuurin käsiin. Jo seuraavana vuonna, 1845, Saiman kirjoituksia käsiteltiin sensuuriylihallituksessa. Lehti sai jatkaa julkaisuja, mutta sai koko syksyn ajan moitteita kirjoituksistaan. Moitteet eivät kuitenkaan Snellmania hidastaneet vaan hän jatkoi suorasanaisten artikkeleidensa kirjoittamista.

Viimeinen niitti Saiman osalta lähti käyntiin kesällä 1846, kun lehdessä julkaistiin artikkeleita elinkeinovapaudesta ja pakkomääräyksistä. Senaatin käsittelyn jälkeen Saima määrättiin lakkautettavaksi saman vuoden joulukuun lopussa.

Tämäkään ei kuitenkaan Snellmania hidastanut, vaan hän perusti seuraavan lehtensä jo vuonna 1847 nimeltään Litteraturblad. Muodollisesti Snellmanin ystävä Elias Lönnrot omisti lehden, mutta Snellman hoiti lehteen kirjoittamisen.

Kuten lehden nimi jo viittaakin, lehti keskittyi enemmän jakamaan tietoutta kotimaisesta ja ulkomaisesta kirjallisuudesta, suomalaiskansallista näkökulmaa kuitenkaan unohtamatta. Jos kuitenkin edeltäjäänsä Saimaan verrataan, tässä lehdessä oli huomattavasti varovaisempi kirjoitustyyli kansallisiin kysymyksiin liittyen.

Snellmanin perhe

Kuopiossa asuessaan 39-vuotias Snellman avioitui 18.11.1845 Kuopion apteekkarin tyttären Johanna (Jeanette) Lovisa Wennbergin kanssa. Tuore vaimo oli tuolloin vasta 17-vuotias. Vaikka ikäeroa pariskunnalla oli, avioliitto oli kaikin puolin onnellinen, vaikkakin välillä Snellmanilla oli tapana holhota nuorta vaimoaan.

Snellmaneille syntyi yhteensä seitsemän lasta. Lapsista vanhin, Hanna-tytär (s. 22.11.1846), asui isänsä kanssa isän kuolemaan saakka, mutta menehtyi pian isänsä kuoleman jälkeen. Anders Henrikistä (s. 16.8.1848) tuli juristi ja senaattori, Johan Ludvigista (s. 15.3.1850) esittelijäsihteeri, Wilhelmistä (s. 6.10.1851) piirilääkäri ja lääkintöneuvos, ja Karlista (s. 30.9.1855) tie- ja vesirakennushallituksen ylijohtaja ja valtioneuvos. Tytär Magdalena (s. 28.10.1853) kuoli ollessaan vasta kaksivuotias ja poika Gustav (s. 29.5.1857) eli vain muutaman tunnin syntymänsä jälkeen.

Snellmanin vaimo Johanna sairastui Gustav-pojan raskauden aikana ja pojan syntymän jälkeen hänen tilansa huononi. Johanna kuoli muutama päivä Gustav-pojan jälkeen, 4.6.1857, 29-vuotiaana.

Lastensa äidin kuoleman jälkeen Snellmanin harteille jäi viiden lapsen kasvattaminen. Snellmaneilla oli kasvattilapsena myös veljenpoika Carl Konstantin eli ”Calle” (s. 1837). Calle kuitenkin hukkui syksyllä 1858 ollessaan merillä.

Snellmanin paluu Helsinkiin

Snellman erosi Kuopion yläalkeiskoulun rehtorin virasta vuoden 1849 lopulla hänen turhauduttuaan siihen, että hänet sivutettiin poliittisin perustein professorin virasta. Snellman kokosi perheensä ja he muuttivat Helsinkiin saman vuoden lopulla. Samalla hän lopetti Litteraturbladiin kirjoittamisen. Alkoi niin sanottu viiden vuoden hiljaiselo, jolloin Snellman pääasiassa työskenteli kauppaneuvos H. Borgströmin tupakkatehtaan konttoristina. Vuonna 1850 hän suoritti opinnot merilaista ja valmistui valantehneeksi merivahinkolaskijaksi 3.10.1850.

Kun Venäjän, ja samalla Suomen, tilanne alkoi muuttumaan keisari Nikolai I:n kuoleman jälkeen vuonna 1855, Snellman alkoi pikkuhiljaa palaamaan julkisuuteen. Hän alkoi uudelleen kirjoittamaan Litteraturblad-lehteen. Vuoden 1856 alussa Snellman nimitettiin ”siveysopin ja tieteiden järjestelmän professuuriin”, joka oli toinen nimi filosofialle, koska noihin aikoihin filosofiaa oppiaineena pidettiin liian vallankumouksellisena. Hän pääsi luennoimaan itselleen rakkaista aiheista, joita olivat esimerkiksi kansallisuus ja isänmaallisuus.

Snellman kansallisena vaikuttajana

Snellman kirjoitti useita artikkeleita ja lausuntoja toimiessaan yliopiston professorina. Hän käsitteli aiheita, joita hän oli jo aiemmin kirjoittanut, mm. kielikysymystä sekä kansallisuuskysymystä. Hän kirjoitti myös julkisen opetuksen tehtävästä, joka Snellmanin mielestä oli Suomessa tuohon aikaan väärällä pohjalla. Kun muutoksia koulutukseen tehtiin vuoden 1862 alussa uudella asetuksella, tämä asetus seurasi pitkälti Snellmanin antamaa ehdotusta.

Snellman kirjoitti Litteraturblad-lehteen vuoden 1863 loppupuolelle saakka sekä alkoi julkaisemaan sanomalehtiartikkeleita Finlands Allmänne Tidningissa seuraavana vuonna.

Snellman oli myös vaikuttamassa vuoden 1865 painovapauslakiin, joka lakkautti ennakkosensuurin ja luvan vaatimisen painotuotteiden julkaisemiseen.

Tämän lisäksi Snellman vaikutti suuresti siihen, että Suomeen saataisiin oma raha. Ensimmäisen kerran rahakysymys nousi tietoisuuteen jo 1840-luvulla, mutta sitä lähdettiin aktiivisesti toteuttamaan vasta 1860-luvulla, jolloin finanssipäällikkö Fabian Langenskiöld otti aiheen itselleen. Langenskiöldin kuoleman jälkeen vuonna 1863, Snellman alkoi hoitamaan rahareformia.

Alku oli todella takkuinen johtuen finanssitilanteesta Venäjällä. Keisari hyväksyi Snellmanin tekemän esityksen 29.8.1863 ja antoi luvan esittää sen senaatille. Tästäkin huolimatta, rahauudistus pysähtyi saman vuoden lopulla, koska Venäjän ruplan kurssi aleni.

Muutaman vuoden päästä, 20.1.1865, keisari Aleksanteri II antoi asiasta käskykirjeen, että senaatin on ilmoitettava ajankohta rahareformille. Viimein 30.8.1865 senaatti antoi rahareformista lopullisen esityksen, jonka mukaan reformi toteutuu lokakuun 1. päivänä. Saman vuoden loppupuolella marraskuun 12. päivä luettiin kirkon saarnatuoleista ilmoituksia, että Suomen ainoa laillisesti pätevä maksuväline tulee olemaan seuraavana päivänä metallinen raha, hopeamarkka.

Myös kielikysymys eteni Snellmanin mielestä aivan liian hitaasti, joten hän otti ohjat omiin käsiinsä 1860-luvun alkupuolella. Snellmanille tarjoutui myöhemmin loistava tilaisuus päästä tapaamaan itse keisari Aleksanteri II:sta, kun hän oli kesällä 1863 tulossa tarkastamaan suomalaisia joukkoja. 30.7.1863 Snellman pääsi esittelemään kieliasetuksen keisarille.

Kielikysymys kuitenkin venyi. Alun perin suomen ja ruotsin kielien tasavertaisuuden piti astua voimaan vuonna 1883, mutta tämä ei näyttänyt toteutuvan. Loppupelissä tasavertaisiksi nämä kielet tulivat vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen vuonna 1923.

Vuoden 1866 loppupuolella Snellman jälkeläisineen aateloitiin. Tämä rajoitti hyvin paljon Snellmanin kirjoittelua sanomalehtiin, mutta toisaalta nyt hän pääsi pitämään puheenvuoroja valtiopäiville. Hän piti useita puheenvuoroja mm. kirkkokurista, painovapaudesta, alkeisopetuksen parantamisesta sekä kauppa- ja elinkeinovapaudesta.

Snellman oli kuitenkin joidenkin mielestä turhan kärkäs puheenvuoroissa ja hän riitautuikin kenraalikuvernööri Nikolai Adlerbergin kanssa. Adlerberg oli vaatinut Snellmanin erottamista, joka olisi vaarantanut Snellmanin perheen eläke-edut. Tästä johtuen Snellmanille suositeltiin vapaaehtoista eroamista, joka hänelle myönnettiinkin 15.7.1868.

Tämän jälkeen Snellman toimi mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä sekä Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtajana. Toimiessaan SKS:n esimiehenä, Snellman sai osakseen paljon kritiikkiä siitä, ettei ollut puuttunut August Ahlqvistin jatkuvaan Aleksis Kiven parjaukseen, joka lopulta romahdutti Kiven terveyden täysin ja kirjailija kuoli vuonna 1872. Kun Kiven Seitsemän veljestä julkaistiin yhtenä teoksena vuonna 1873, Snellman kirjoitti esipuheen kirjaan:

Hän ei ole antanut yhden ainoankaan noista seitsemästä veljeksestä saada loppuansa hirsipuussa. Se loppu oli enemmän hänen runoluonteensa mukainen, että he oman kokemuksensa ja miettimisensä kautta tulisivat näkemään sivistyksen arvon, ja että he omin voimin ponnistaisivat ylös hurjasta ja raa’asta metsäelämästään ihmiselle sopivana sivistykseen ja tapoihin.

Snellman siis arvosti Aleksis Kiveä suuresti kirjailijana, koska hän toi Suomea ja suomalaisuutta esille aivan uudella tavalla.

Snellmanin viimeiset vuodet

6.5.1877 Snellman koki raskaan iskun, kun hänen pitkäaikainen ystävänsä Johan Ludvig Runeberg kuoli. Snellman piti muistopuheen ruotsiksi ystävänsä haudalla.

Seuraavan menetyksen Snellman koki vuoden 1881 alussa, kun toinen läheinen ystävä, Fredrik Cygnaeus, kuoli 7. helmikuuta. Myös hänen haudallaan Snellman piti muistopuheen.

Vuosi 1881 oli osaltaan myös juhlavuosi: Snellman täytti 75 vuotta. Ylioppilaat ja muut ystävät pitivät hänelle suuria juhlia ympäri kansakuntaa.

Pian syntymäpäiviensä jälkeen, Snellmanin kunto romahti. Hän lähti lepäämään perheensä kesäpaikkaan Kirkkonummen Danskarbyhun. Tämä ei kuitenkaan helpottanut Snellmanin vointia, vaan hän sairastui pitkälle kehittyneeseen sydämen ja verisuonten kalkkiutumiseen.

Johan Vilhelm Snellman nukkui pois 4. heinäkuuta 1881. Hänen hautajaisensa pidettiin kolmen päivän päästä 7.7. Zachris Topelius piti muistopuheen Snellmanin haudalla:

Tässä lepää kansan soturi lippunsa päällä – Ja missä hän taisteli, ryntäsi hän esiin vakaumuksen voimalla, totuuden varmuudella ja avomielisellä äänellä, sen vuoksi hän ei väistänyt antaessaan tai saadessaan verisiä haavoja. – Se oli hänen tapansa rakastaa oikeutta.

J. V. Snellman on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. Vuonna 1885 Snellmanin haudalle pystytettiin muistomerkki Suomen talonpoikaissäädyn ehdotuksesta.

Snellmanin muistoksi

Johan Vilhelm Snellmanin mukaan on nimetty useita eri asioita, joista tunnetuin on varmastikin J. V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä 12.5.

Tämän lisäksi Snellmanin kasvot ovat koristaneet mm. 10 000 markan ja 100 markan seteleitä. Hänen kunniakseen on julkaistu postimerkkejä vuosina 1956 ja 2006. Useista Suomen kaupungeista löytyy myös Snellmaninkatu sekä aukioita ja toreja, jotka on nimetty tämän suurmiehen mukaan.

Helsingin yliopisto on myös vuodesta 1981 alkaen jakanut vuosittaisen J. V. Snellmanin palkinnon. Palkinnon saa ”ansiokkaasta tieteellisen tiedon välittämisestä”. Palkintojen saajat voit katsoa esimerkiksi tästä Wikipedian artikkelista.

J. V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä 2025

Vuonna 2025 J. V. Snellmanin päivän, suomalaisuuden päivän kunniaksi liputetaan maanantaina 12.5.