Alvar ja Aino Aallon ja suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun päivä 3.2.

Alvar Aalto (1898–1976) syntymäpäivänä 3.2. on vietetty vuodesta 2012 arkkitehtuurin päivää, jonka nimi on sittemmin muuttunut muotoon arkkitehtuurin ja muotoilun päivä.

Vuonna 2021 useat eri arkkitehtuurin ja muotoilun alan organisaatiot tekivät Suomen sisäministeriölle aloitteen liputtaa Alvar Aallon ja suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun kunniaksi. Aloitteen allekirjoitti kaikkiaan 11 eri alan organisaatiota, mm. Alvar Aalto Säätiö, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA sekä Suomen arkkitehtuurimuseo.

Vuonna 2022 sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) hyväksyi liputuspäivähakemuksen ja ensimmäinen liputus päivän kunniaksi järjestettiin vuonna 2022. Päivän nimeksi muotoutui tuolloin Alvar ja Aino Aallon ja suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun päivä. Se on ensimmäinen liputuspäivä Suomessa, jossa liputetaan yhtä aikaa kahden henkilön kunniaksi.

Päivä on tällä hetkellä suositeltu liputuspäivä. Tämä tarkoittaa sitä, että valtion virastot ja laitokset on määrätty liputtamaan kyseisenä päivänä, mutta kansalaisille liputus on vapaaehtoista. Sisäministeriö seuraa kuitenkin liputuspäivästä saatavaa palautetta sekä kansalaisten liputusaktiivisuutta. Aktiivisuuden ja suosion perusteella päätetään mahdollisista myöhemmistä suosituksista sekä siitä, lisätäänkö päivä tulevaisuudessa vakiintuneiden liputuspäivien listalle.

Alvar Aalto, suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun uranuurtaja

Alvar Aalto on yksi kuuluisimmista nimistä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Elämänsä aikana Aalto suunnitteli useita kohteita aina yksittäisistä asuinrakennuksista asuinkomplekseihin ja asema- ja yleiskaavoihin asti. Hänen suunnitelmiaan rakennuksia on useita satoja niin Suomessa kuin muualla maailmassakin.

Kuuluisimpia Aallon suunnittelemia rakennuksia Suomessa ovat muun muassa Finlandia-talo, Kansaneläkelaitoksen päärakennus Helsingissä, Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampuksen rakennukset sekä Paimion parantola. Hänen suunnittelemiinsa asema- ja yleiskaavoihin puolestaan kuuluvat useat tehdaspaikkakuntien alueen työntekijöiden asunnot sekä muut alueiden yksittäiset rakennukset.

Rakennusten ja kaavojen lisäksi Aalto suunnitteli myös erilaisia huonekaluja ja koriste-esineitä. Varsinkin jälkimmäisiä hän suunnitteli usein ensimmäisen vaimonsa, Aino Aallon (virallisesti Aino Marsio-Aalto; 1894–1949) kanssa.

Alvar Aallon elämä

Hugo Alvar Henrik Aalto syntyi Kuortaneella 3.2.1898. Hänen vanhempansa olivat maanmittari Johan Aalto sekä postivirkailija Selly (Selma) Aalto (o.s. Hackstedt). Alvar oli neljästä sisaruksesta vanhin.

Kun Alvar oli viisivuotias, Aaltojen perhe muutti Jyväskylään taatakseen lapsilleen paremmat koulutusmahdollisuudet. Perhettä kuitenkin kohtasi melkein heti suru, kun Selma-äiti kuoli vuonna 1906. Myöhemmin Alvarin isä Johan avioitui Selman sisaren, Flora Hackstedtin kanssa.

Vastoinkäymisistä huolimatta Alvar menestyi koulussa hyvin ja kirjoitti lopulta ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta vuonna 1916. Tämän jälkeen hän lähti opiskelemaan arkkitehtuuria Helsingin Teknilliseen korkeakouluun.

Arkkitehdiksi Alvar valmistui vuonna 1921. Opiskelujensa aikana Alvar oli tutustunut Topi Vikstediin ja Arthur Sjöblomiin. Tämä kaksikko perusti Kerberos-lehden, johon Alvar kirjoitti pakinoita pieniä sivutuloja tienatakseen. Päätoimisesti Alvar kuitenkin teki arkkitehdin töitä, tosin Helsingistä ei tuntunut sopivia projekteja löytyvän. Niinpä Alvar päätti muuttaa takaisin kotiseudulleen Jyväskylään.

Aino Aalto astuu Alvarin elämään

Vuonna 1923 Alvar Aalto perusti Jyväskylään arkkitehtitoimiston nimeltä Arkkitehtuuri- ja monumentaalitaiteen toimisto Alvar Aalto. Vuotta myöhemmin Alvar palkkasi avustajakseen erään tulevaisuuden elämänsä tärkeimmistä henkilöistä. Hän oli nimeltään Aino Marsio (alkujaan Mandelin), joka oli valmistunut arkkitehdiksi vuonna 1920.

Aino Maria Mandelin syntyi 25.1.1894 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat rautatieläinen isä Juho Mandelin ja äiti Johanna Mandelin (o.s. Näsman). Kaikkiaan perheessä oli 13 lasta, joista 8 oli tyttöjä ja 5 poikia. Pojista valitettavasti kolme kuoli alle vuoden ikäisenä.

Kun J. V. Snellmanin 100-vuotisjuhlapäivän kunniaksi järjestettiin Suomessa laajat sukunimien suomalaistamistalkoot, myös Mandelinit osallistuivat. Perheen sukunimi muutettiin virallisesti Marsioksi 12.5.1906.

Ylioppilaaksi Aino valmistui Helsingin Suomalaisesta Tyttökoulusta vuonna 1913, jonka jälkeen hän aloitti samana syksynä arkkitehtiopinnot Suomen Teknillisessä Korkeakoulussa. Aino itse asiassa tapasi Alvarin jo opiskeluaikoina, mutta mitään kaveruussuhdetta läheisempää ei vielä tässä vaiheessa heidän välillään ollut.

Ainon diplomitutkinnon ensimmäinen osa hyväksyttiin syyskuussa 1915 ja tammikuussa 1920 hän sai arkkitehtitutkinnon suoritettua. Jo opiskelujensa loppuvaiheilla vuonna 1919 Aino työskenteli maisema-arkkitehti Bengt Schalinin toimistossa. Valmistuttuaan hän siirtyi arkkitehti Oiva Kallion toimistoon töihin, kunnes vuonna 1923 muutti Jyväskylään ja teki töitä piirtäjänä arkkitehti Gunnar Wahlroosin toimistossa. Vuotta myöhemmin – vuonna 1924 – Aino meni töihin Alvar Aallon Jyväskylän toimistoon ja loppu onkin historiaa. Pari vihittiin 6. lokakuuta 1924.

Tulevaisuuden arkkitehdit

Alvarin arkkitehdin ura alkoi tuottamaan Jyväskylässä pikkuhiljaa hedelmää, kun hän sai useita suunnittelutöitä läheistensä ja tuttaviensa kautta, ja hänen maineensa arkkitehtinä alkoi kiirimään ympäri Suomea. Alvarin ensimmäisiin Jyväskylän ajan piirustuksiin kuuluivat muun muassa Alajärven kunnansairaala, Jyväskylän työväentalo sekä Seinäjoen suojeluskuntatalo.

Vuonna 1927 Alvar Aalto voitti suunnittelukilpailut, joissa oli tarkoitus laatia piirustukset Lounais-Suomen Maalaistentalolle sekä Viipurin kaupunginkirjastolle. Maalaistentalo oli Alvarin – ja Ainon – tuohon ajan projekteista suurin, jonka vuoksi Aallot lopulta muuttivat Turkuun valvoakseen rakennustöitä paremmin.

Tästä eteenpäin Aaltojen ura oli hyvin nousujohteista. Turussa asuessaan pariskunta suunnitteli muun muassa Turun Sanomien uuden toimitalon (1928–1930) sekä Turun Messujen paviljonkeja (1929). Näihin aikoihin Alvar Aalto sai suunniteltavakseen yhden kuuluisimmista rakennuksistaan, nimittäin Paimion parantolan (1929–1933). Rakennuksen lisäksi Aallot toteuttivat yhdessä rakennuksen sisustuksen. Noihin aikoihin syntyi myös kuuluisa Paimio-tuoli, jota myöhemmin tuotettiin sarjatuotantona yhteistyössä Huonekalu- ja Rakennustyötehtaan teknillisen johtajan Otto Korhosen kanssa.

Muutto Helsinkiin

Vuoden 1929 maailmanlaajuinen lama vaikutti myös Aaltojen töihin. Tämän seurauksena pariskunta muutti vuonna 1933 Helsinkiin parempien työmahdollisuuksien perässä. Vuonna 1935 Aallot ostivat tontin Riihitien varrelta, jonne rakensivat yhteisen kotinsa. Kodin yhteyteen rakennettiin myös toimisto, joka toimi Aaltojen yrityksen päätoimistona aina 1950-luvulle saakka.

Riihitien talo pysyi asuinkäytössä aina vuoteen 1998 saakka, kunnes se siirtyi Alvar Aalto Säätiölle. Tuolloin rakennus museoitiin ja se avattiin kotimuseona vuonna 2002. Tätä ennen jo vuonna 1982 rakennus suojeltiin lailla.

1930-luvulla Aallot tutustuivat Ahlström-yhtymän toimitusjohtajaan Harry Gullichseniin ja hänen vaimoonsa Maire en. Tästä tuttavuudesta syntyi myöhemmin Artek, jonka toimitusjohtajana toimi vuosina 1941–1949 Aino Aalto. Gullichsenien tuttavuuden kautta Alvar Aalto sai useita metsäteollisuuden yritysten arkkitehtisuunnitelmia hoitaakseen, jonka lisäksi he suunnittelivat Gullichseneille Noormarkkuun Villa Mairean (1938–1940).

Yksi merkittävimmistä tämän ajan projekteista oli Kotkan Sunilan selluloosatehtaan alueen suunnittelu asuinalueineen. Tästä kyseisestä suunnitelmasta muodostui myöhemmin malli usealle suomalaiselle lähiöalueelle. Muita merkittäviä 1930-luvun Aaltojen töitä olivat muun muassa Pariisin (1937) ja New Yorkin (1939) näyttelyrakennukset.

Seuraavalla vuosikymmenellä Aallot matkasivat Yhdysvaltoihin. Matkan aikana Alvar piti useita vierailuluentoja eri oppilaitoksissa ympäri maata. Alvar kiinnitettiin myös Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) professoriksi vuosiksi 1945–1948. Hän ei tosin ehtinyt Suomen projektien vuoksi virkaansa hoitamaan muuta kuin säännöllisen epäsäännöllisesti. Aallot kuitenkin suunnittelivat yliopistolle asuntolan nimeltä Baker House, joka rakennettiin vuosina 1946–1949.

Aalto uransa huipulla

1940-luvun lopulla Aaltojen perhettä kohtasi suru, kun Aino Aalto menehtyi syöpään tammikuussa 1949. Perheeseen jäi siis Alvar ja pariskunnan kaksi lasta Johanna (s. 1925) ja Hamilkar (s. 1928).

Uuden avioliiton Alvar solmi vuonna 1952. Aviopuoliso oli rovaniemeläinen arkkitehti Elissa Aalto. Elissa johti miehensä kuoleman jälkeen Alvar Aallon arkkitehtitoimistoa sekä viimeisteli useita Aallon kesken jääneitä projekteja.

Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen Alvaria työllisti Suomen jälleenrakentaminen. Hän oli muun muassa mukana suunnittelemassa uusia tyyppitaloja sekä laatimassa Lapin jälleenrakennussuunnitelmaa. Jälkimmäinen tosin jäi suurimmalta osin toteutumatta.

1940- ja 1950-luvuilla Alvar Aalto suunnitteli useita eri kohteita. Näihin kuuluivat muun muassa Säynätsalon kunnantalo, Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun rakennukset, Helsingin Insinööritalo, Kansaneläkelaitoksen päärakennus (Helsinki), Imatran Vuoksenniskan Kolmen Ristin kirkko sekä Helsingin Teknillisen korkeakoulun päärakennus.

Yksi suurimmista projekteista oli Seinäjoen keskustan suunnittelu, joka jatkui aina 1970-luvun taitteeseen asti. Nykyään alue tunnetaan nimellä Aalto-keskus. Seinäjoen suunnittelun lisäksi Aalto osallistui myös Imatran yleisasemakaavan laatimiseen. Suunnittelu aloitettiin vuonna 1947 ja se luovutettiin Imatran kauppalalle vuonna 1953.

Yksi Alvar Aallon ja samalla koko Suomen tunnetuimmista rakennuksista eli Finlandia-talo valmistui vuonna 1971. Samalla vuosikymmenellä valmistui Jyväskylään myös Aallon suunnittelema Alvar Aalto -museo (1971–1973).

Alvar Aalto teki töitä ahkerasti aina kuolemaansa asti. Hän kuoli 11.5.1976 Helsingissä 78-vuotiaana. Aalto on haudattu Ainon viereen Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäen juurelle.

Alvar ja Aino Aallon merkittävimpiä töitä

Alvar ja Aino Aalto työskentelivät elämänsä aikana niin tiiviisti yhdessä, että heidän töitään on usein vaikea erottaa toisistaan. Usein Aino jää töissä ja maininnoissa hieman taka-alalle mieheensä verrattuna, mutta hän oli monissa projekteissa Alvarin läheisin neuvonantaja ja osallistui useiden rakennusprojektien suunnittelemiseen. Elämänsä aikana Alvar kuitenkin muisti aina antaa Ainolle hänelle kuuluvat tunnustukset Ainon osallisuudesta eri näyttelyihin ja projekteihin.

Kotimaisten rakennustöiden lisäksi Aaltojen suunnittelemia rakennuksia löytyy ympäri Eurooppaa sekä Yhdysvalloista ja Bangladeshista. Kuuluisimpia rakennuksia ovat muun muassa opiskelija-asuntola Baker House Yhdysvalloissa, asuintalot Sveitsin Zürichissä sekä Essenin oopperatalo Saksassa.

Aaltojen työt eivät kuitenkaan tunnetusti rajoitu vain arkkitehtuurisiin suunnitelmiin, vaan heidän töihinsä kuuluvat myös monet huonekalujen ja lasiesineiden muotoilu- ja suunnittelutyöt. Itse asiassa Alvar Aalto nousikin alkujaan suuren yleisön tietoisuuteen juuri huonekaluillaan, kun niitä esiteltiin eri puolilla maailmaa useissa merkittävissä näyttelyissä. Näiden näyttelyiden ohella esiteltiin Alvarin arkkitehtuuria pienoismallein ja valokuvin. Aiemmin mainitun Paimio-tuolin lisäksi Alvar Aallon kuuluisimpiin huonekaluihin kuuluu kolmijalkainen pinottava jakkara, joka on yksi kopioiduimmista Aallon huonekaluista.

Aaltojen suunnittelemista lasiesineistä tunnetuin lienee ns. Savoy-maljakko – alkujaan Aalto-maljakko – jonka pariskunta suunnitteli vuonna 1936. Vaikka maljakon nimi viittaakin ravintola Savoyhin (jonne Aallot suunnittelivat sisustuksen) sitä ei alun perin suunniteltu Savoyta varten, vaan se tehtiin Karhula-Iittalan järjestämään kutsukilpailuun. Kilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta Karhula-Iittala valmisti lasiesinesarjan, joita esiteltiin ensimmäistä kertaa Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937. Myöhemmin ravintola Savoy otti kyseisen lasiesinesarjan käyttöönsä, josta tämä Aalto-maljakko lopulta sai nimekseen Savoy-maljakko.

Näiden kaikkien lisäksi Alvar Aalto suunnitteli myös muistomerkkejä. Ensimmäisen muistomerkin Aalto suunnitteli jo vuonna 1920 sisällissodassa valkoisten puolella kaatuneille alajärveläisille. Myöhemmin vuonna 1946 Aalto suunnitteli muistomerkille täydennysosan vuosien 1939–1945 alajärveläisille sankarivainajille. Yksi muu kuuluisa Aallon suunnittelema teos on Liekkipatsas Suomussalmella, joka paljastettiin vuonna 1959.

Tunnustuksia Aalloille – Aallot Suomen nykykuvassa

Alvar ja Aino Aalto näkyvät molemmat edelleen suomalaisessa katukuvassa muutenkin kuin suunnittelemiensa rakennuksien ansiosta. Suomesta löytyy esimerkiksi monelta paikkakunnalta Alvar Aallon mukaan nimettyjä katuja ja teitä. Alvar Aallon kasvot koristivat aikoinaan myös Suomen 50 markan seteliä.

Aalto-yliopisto on saanut nimensä Alvar Aallolta. Nimi muutettiin Aalto-yliopistoksi, kun Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu yhdistyivät vuonna 2010.

Vuonna 1967 Suomen Arkkitehtiliitto, Suomen rakennustaiteen museo (nyk. Arkkitehtuurimuseo) ja Rakennustaiteen seura perustivat Alvar Aalto -mitalin. Ensimmäinen mitali luovutettiin samaisena vuonna Aallolle itselleen. Nykyisin mitali jaetaan kolmen vuoden välein ja se myönnetään elossa olevalle henkilölle (tai henkilöille), joka on hyvin merkittävällä tavalla ansioitunut luovan arkkitehtuurin alalla. Mitalin jakamisesta vastaavat perustajien ohella myös Alvar Aalto Säätiö sekä Helsingin kaupunki.

Menneiden vuosien Alvar Aalto -mitalisteja:

• Alvar Aalto (1967)
• Hakon Ahlberg (Ruotsi; 1973)
• James Stirling (Englanti; 1978)
• Jørn Utson (Tanska; 1982)
• Tadao Ando (Japani; 1985)
• Alvaro Siza (Portugali; 1988)
• Glenn Murcutt (Australia; 1992)
• Steven Holl (USA; 1998)
• Rogelio Salmona (Kolumbia; 2003)
• Tengestuen Vandkunsten (Tanska; 2009)
• Paulo David (Portugali; 2012)
• Fuensanta Nieto ja Enrique Sobejano (Espanja; 2015)
• Zhang Ke (Kiina; 2017)

(Lähde: Alvar Aalto -mitalistit, Arkkitehtuurimuseo)

Aino Aalto puolestaan tunnetaan paremmin suunnittelemistaan huonekaluista, sisustusesineistä ja astioista. Monet hänen suunnittelemistaan tuotteista ovat vielä nykypäivänäkin valmistuksessa – esimerkiksi Iittala valmistaa Aino Aallon suunnittelemaa lasistoa ja Artek puolestaan mm. Riihitie-ruukkuja sekä satulavyötuoleja.

Virpi Suutarin tekemä Aalloista kertova lyhytelokuvasarja Aalto-dialogit löytyy Yle Areenasta. Sarjassa esitetään muun muassa ennennäkemätöntä kaitafilmimateriaalia Aallon ateljeen arjesta sekä tavataan nykyajan kuuluisia arkkitehteja, jotka keskustelevat mm. siitä, mitä ihminen arkkitehtuurilta nykyään tarvitsee.

Alvar ja Aino Aallon ja suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun päivä 2025

Jos Alvar ja Aino Aallon päivää vietetään vielä jatkossakin, ensi vuonna päivän kunniaksi liputetaan sunnuntaina 3.2.2025.