14 vuotta sitten (31.5.2009) | Viimeinen Titanicin uppomiasesta hengissä selvinnyt ihminen, Millvina Dean kuoli. Hän oli syntynyt 2.2.1912 ja oli 9 viikon ikäinen, kun hänet pelastettiin yhdessä ison veljensä ja äitinsä kanssa. |
21 vuotta sitten (31.5.2002) | Jokohamassa pelattiin loppuottelu, jossa Brasilia kukisti Saksan lukemin 2-0. Pronssiottelu pelattiin Daegussa 29.6., joilloin Turkki voitti Etelä-Korean lukemin 3-2. |
32 vuotta sitten (31.5.1991) | Angolan presidentti José Eduardo Dos Santos ja UNITAn johtaja Jonas Savimbi allekirjoittivat Angolan rauhansopimuksen (tulitauko 1.5.), joka päätti 16 vuotta jatkuneen sodan. Pääministeriksi nimitettiin heinäkuussa Fernando José Franca Van-Duem. Savimbi ei hyväksynyt syksyn 1992 vaalien tulosta ja sisällissota jatkui edelleen, eikä 1994:n rauhansopimuskaan rauhoittanut tilannetta. |
52 vuotta sitten (31.5.1971) | Yhdysvallat laukaisi Atlas-Centaure kantoraketilla Mariner 9 -Mars-luotaimen Cape Kennedystä. Sen onnistui ensimmäisenä luotaimena pääsemään Marsia kiertävälle radalle ja toimitti runsaasti kuvia planeetasta, mm. otti ensimmäiset yksityikohtaiset kuvat Marsin kuista, Phoboksesta Pelko ja Deimoksesta Kauhu. Neuvostoliitto seurasi perässä 27.11.1971. |
53 vuotta sitten (31.5.1970) | N. 50 000 kuollutta ja 500 000 koditonta. |
62 vuotta sitten (31.5.1961) | |
86 vuotta sitten (31.5.1937) | Vuoden lopulla perustettiin Kansaneläkelaitos hoitamaan kansaneläkkeitä. |
99 vuotta sitten (31.5.1924) | Toimi 31.3.1925 asti. |
113 vuotta sitten (31.5.1910) | Maa erosi Kansainyhteisöstä 1961 ja muotoutui yhtenäisvaltioksi nimellä Etelä-Afrikan tasavalta. |
121 vuotta sitten (31.5.1902) | Ison-Britannian ja Etelä-Afrikan buurivaltioiden välinen toinen buurisota päättyi. Transvaal ja Oranje julistettiin Ison-Britannian siirtomaiksi. 1906-07 alueilla toteutettiin itsehallinto. |
122 vuotta sitten (31.5.1901) | |