Unikeonpäivä 27.7.

Unikeonpäivällä on pitkä historia niin uskonnollisissa tarinoissa kuin myös kansanomaisissa juhlissa ja joskus hieman epämääräisissä herättelytavoissa. Miten päivä sai alkunsa ja miten päivää on vietetty?

Aloitetaan kertomalla tarina, johon unikeonpäivä alun perin pohjautuu.

Seitsemän unikekoa eli seitsemän Efesoksen pyhimystä

Monet saattavat muistaa tarinan seitsemästä efesolaisesta marttyyrista, jotka Rooman keisari Deciuksen vainoja paetessaan piiloutuivat luolaan ja nukahtivat.

Tarinan mukaan nämä nuorukaiset olivat nimeltään Maximianus, Malcus, Martianus, Dionysius, Johannes, Serapion ja Konstantinus. Nimet tosin vaihtelevat hieman tarinan versiosta toiseen, ja esimerkiksi itäisissä uskonnoissa Malcus on Jambliacus ja Serapion puolestaan Antonius. Yksi tarinan versioista kerrotaan myös islaminuskon Koraanissa. Tässä tarinassa nuorukaisilla on kumppanina myös koira.

Seitsemän Efesoksen pyhimyksen tarinan varhaisin maininta on vuodelta 570.

Tarinan mukaan keisari Decius saapuu Efesoksen kaupunkiin vuonna 249 ja käskee kaupunkilaisia luopumaan kristinuskosta sekä kunnioittamaan entisajan pakanajumalia. Keisari antaa ihmisille aikaa harkita tätä käskyä, mutta tarinan seitsemän nuorukaista eivät tähän suostu. Sen sijaan he antavat kaiken omaisuutensa Efesoksen köyhille, pakenevat vuoristoon ja asettuvat asumaan sieltä löytämäänsä luolaan. Siellä he rukoilevat apua jumalalta, kunnes heidät valtaa syvä väsymys.

Tässä kohtaa tarinat hieman poikkeavat toisistaan. Joidenkin versioiden mukaan keisari Decius löysi nuorukaiset ja käski tukkia luolan suun, jotta he eivät pääsisi enää ulos. Toinen versio kertoo siitä, että heidän koiransa jäi vahtimaan luolan suuta eikä kukaan ohikulkija uskaltanut tämän vuoksi katsoa luolaan peläten koiran vartioimia salaisuuksia.

Unikekojen hyvät unenlahjat

Herättyään nuorukaiset luulivat nukkuneensa vain päivän. Heillä oli kuitenkin kaamea nälkä, joten he lähettivät yhden heistä ostamaan läheisestä kaupungista ruokaa. Kaupunkiin saavuttuaan nuorukainen näki suureksi ihmetyksekseen rakennuksia, joihin oli kiinnitetty ristin symboli; kristinuskohan on kielletty. Vielä suurempi ihmetys tuli eteen, kun nuorukainen yritti maksaa ruokansa: kauppias ihmetteli suuresti vanhoja rahoja. Tällöin selvisi, että nuorukaiset olivat nukkuneet lähes 200 vuotta ja nyt elettiin vuotta 447. (Koraanista löytyvän tarinan mukaan nuorukaiset nukkuivat 300 vuotta.)

Ennen nuorukaisten heräämistä myös luolan löytymisestä on erilaisia versioita. Yhden mukaan paikallinen maanomistaja halusi käyttää luolaa navettana, jonka vuoksi hän olisi tuhonnut luolan suuta peittävän kiviröykkiön. Toisen mukaan puolestaan alueella tapahtunut maanjäristys paljasti luolan suun.

440-luvulla vallalla ollut Rooman keisari Theodosius II kuuli nuorukaisten tarinan ja piti sitä todistuksena ylösnousemuksesta. Kerrottuaan tarinansa kylän piispalle ja keisari Theodosius II:lle, nuorukaiset kuolivat (oletettavasti täysin luonnollisista syistä). Keisari halusi kunnioittaa näitä ihmeellisiä nuorukaisia ja määräsi heidän ruumiinsa pyhitettäviksi. Tämän lisäksi hän myös vapautti kaikki piispat, joita oli vainottu heidän ylösnousemususkomustensa vuoksi.

Tarinoiden poikkeavuuksista huolimatta niiden sisältö on siis aina sama: seitsemää nuorukaista vainottiin, jonka vuoksi he pakenivat luolaan ja nukahtivat. ”Tovin” nukuttuaan he heräsivät ja heidät julistettiin pyhimyksiksi.

Tämän kuuluisan luolan sijainnista on edelleen jonkin verran erimielisyyksiä. Luolan sijainniksi on ehdotettu Turkin Pion-vuorta, Jordanian pääkaupungin Ammamin läheisyydessä sijaitsevaa luolaa ja jopa Kiinaa.

Unikeonpäivän nimi meillä ja muualla

Muiden kielien nimi unikeonpäivälle viittaa edellä mainittuun tarinaan huomattavasti suomea paremmin. Esimerkiksi ruotsiksi päivän nimi on sju sovares dag, englanniksi Seven Sleepers Day ja saksaksi Siebenschlöfertag, eli suomeksi ”seitsemän nukkujan päivä”. Ainakin 1700-luvulla myös suomen kielessä päivää kutsuttiin nimellä ”7 unikekoa”.

Suomen kielen unikeko-sanan alkuperä on hieman hämärän peitossa. Nimitys tavataan ensimmäistä kertaa vuoden 1652 Hemmingin virsikirjassa, jota ennen se on ilmeisesti ollut kansalaisten käytössä jo tovin. On arveltu, että sana olisi muunnos sanoista unikekko ja unikakkias, joka tarkoittaa ”unenhaltijaa”.

Unikeonpäivän historiaa Suomessa

Unikeonpäivää on tiettävästi vietetty Pohjoismaissa ensimmäisiä kertoja jo keskiajalla. Alkujaan päivää vietettiin Suomessa 27.6., kuten muutamissa muissa maissa. Nykyisinkin mm. Virossa, Tanskassa, Englannissa ja Saksassa unikeonpäivää vietetään 27.6. Päivä kuitenkin perustuu vanhaan juliaaniseen kalenteriin, eikä sen paikkaa ikinä muutettu kalenteriuudistusta tehdessä. Periaatteessa heidän muistopäivänsä olisi siis 7.7.

Ortodoksissa kirkoissa 7 Efesoksen marttyyrien muistopäivää vietetään 4.8. (päivä, jolloin he nukahtivat) sekä 22.10. (päivä, jolloin he kuolivat).

Ensimmäisiä virallisia mainintoja unikeonpäivästä Suomessa on 1600-luvulta. Tällöin alkoi myös perinne, jossa kansa uskoi kyseisenä päivänä pisimpään nukkuvan olevan talon laiskin. Tätä ”laiskimusta” oli lupa kiusoitella ja nimitellä unikeoksi. Tämä johtuu osittain ehkä myös siitä, että kyseisellä päivämäärällä ei ollut lainkaan nimipäiväsankaria, ainoastaan merkintä ”unikeonpäivä”. Vanha kansa siis ilmeisesti mielsi päivän nimipäiväsankariksi kaikki uneliaat unikeot.

Vuonna 1709 unikeonpäivän vietto siirtyi sen nykyiselle paikalle eli heinäkuun 27. päivälle; päivän ajankohdan muuttumisen ajankohdaksi mainitaan myös 1720-luku. Kalenteriin päivä ilmestyi virallisesti vuonna 1929, edelleen ilman virallista nimipäiväsankaria. Unikeonpäivä sai nimipäiväsankarin vasta vuonna 1973, kun päivälle lisättiin Heidin nimipäivä.

Suomi on tiettävästi nykyisin ainoa maa, joka edelleen merkitsee viralliseen kalenteriin unikeonpäivän ajankohdan.

Kylpylöiden unikeonpäivät

Suomessa unikeonpäivän vietto sai alkunsa kylpylöiden loistoaikana 1800-luvun loppupuolella. Kylpylät tosin eivät vielä tuolloin olleet täysin nykyisen kaltaisia huvittelupaikkoja vaan ennemminkin terveydenhoito- ja rentoutumispaikkoja.

Unikeonpäivänä kylpylävieraat tyypillisesti kokoontuivat aamuvarhain juomaan yhdessä terveysvesiä. Vieraat odottivat sitten mielenkiinnolla kuka olisi viimeinen tähän kokoontumiseen osallistuva, jota voitaisiin yhdessä kutsua unikeoksi. Edelleen päivään saattoi liittyä pientä unikeon kiusoittelua, mutta tyypillisesti tämän aamukokoontumisen jälkeen kylpylän henkilökunta järjesti yhteistä ilonpitoa ja ajanviettoa vierailleen.

Pikkuhiljaa perinne alkoi leviämään ympäri kylpyläkaupunkeja. Usein järjestettiin kulkueita aamuvarhain, jotka kulkivat ympäri kylien katuja paukutellen kattilankansia, töräytellen torvia sekä laulaen Jaakko kultaa. Mitä äänekkäämpää meno oli, sen parempi. Tällä varmistettiin, että viimeinenkin kylän asukas oli aikaisin hereillä unikeonpäivänä. Jos ei tämä äänekäs (vaikkakin hyväntahtoinen) herätys ollut tarpeeksi paha, pitkään nukkuneiden unikekojen päälle heiteltiin myös takiaisia. Niitä jopa myytiin asukkaiden heittotarpeiksi yhdellä Suomen markalla.

Unikeonjuhlat jäivät 1900-luvun alkupuolen jälkeen hetkeksi unholaan. Juhla herätettiin kuitenkin uudelleen henkiin sotien jälkeen ja useilla paikkakunnilla alettiin kehittämään päivälle erinäisiä iloisia tapahtumia. Yksi näistä monista paikkakunnista oli Naantali, joka on nykyisin yksi tunnetuimmista unikekokaupungeista.

Naantalin unikeko eli Valtakunnan Virallinen Unikeko

Yksi varhaisimmista merkinnöistä unikeonpäivän vietosta Naantalissa on vuodelta 1889. Tällöin unikeonpäivää tosin vietettiin vielä yllä mainitulla tavalla Naantalin kylpylässä. Kuten muissakin kylpylöissä, myös Naantalissa päivän vietto kuitenkin laantui hetkellisesti 1900-luvun alussa, mutta päivää alettiin viettää uudelleen muutamia vuosikymmeniä myöhemmin.

Ensimmäisen kerran sotien jälkeen unikeonpäivää vietettiin Naantalissa vuonna 1958, kun ravintoloitsija Lauri Virta ehdotti päivän viettoa. Nykyinen tapa heittää joku Naantalia myönteisellä tavalla tunnetuksi tehnyt kaupunkilainen reihakkaan kulkueen saattelemana mereen alkoi vuonna 1969. Tätäkin ennen tosin on valittu virallinen unikeko, joista ensimmäinen oli vahtimestari Jaakko Sajo; hänkin sai aikanaan aamuisen merikylvyn.

Kaikki Valtakunnan Viralliset Unikeot löytyy helposti Naantalin Unikeko -sivustolta.

Valittu unikeko käydään herättämässä aamulla kello 7, jonka jälkeen hänet kyyditetään melskaavan kulkueen saattelemana meren rantaan. Rannalle saavuttuaan päivän unikeko heitetään laiturilta mereen.

Tämän Valtakunnan Virallisen Unikeon henkilöllisyys salattiin – ja salataan edelleen – tarkoin aina mereen heittämiseen saakka. Myös unikekoa kantavan kulkueen jäsenet on tarkoin valittuja: ”päivänsankaria” kantaa edellisten vuosien unikeot.

Nykyisin Naantalin unikeonpäivää vietetään usean päivän (26.–28.7.) ajan tanssineen, juhlineen ja markkinoineen. Tapahtumassa järjestetään myös konsertteja sekä lapsille hauska pukukilpailu. Tapahtuman järjestää kaupungin omistama Naantalin Matkailu Oy, jonka lisäksi yhteistyökumppaneina toimii Naantalin oppaat ry sekä eri yhdistykset ja yritykset.

Unikeonpäivän uskomuksia

Kuten nimikin kertoo, päivään liitetään paljon uskomuksia pitkään nukkuvista henkilöistä. Esimerkiksi hän, joka herää viimeisenä, on kyseisen talon unikeko ja näin ollen laiskin koko vuoden. Toinen sanonta kertoo myös, että jos unikeon päivänä nukkuu pitkään aamulla, nukuttaa koko vuoden.

Väsymystä voitiin kuitenkin yhden sanonnan mukaan torjua siten, että mentiin aamulla varhain ensimmäisenä silmät kiinni talliin. Tällöin miehestä ja hevosesta tulisi yhtä virkeitä (hevonen kun on kerta luonnostaan virkeä).

Myös sääennustukset olivat olennainen osa unikeonpäivää (kuten hyvin monia muitakin suomalaisia juhlapyhiä). Tunnetuin näistä uskomuksista lienee sanonta: ”Jos unikeon päivänä sataa, niin sataa seitsemän viikkoa yhtä mittaa.” Samainen uskomus on olemassa myös Saksassa, vaikka siellä unikeonpäivää vietetäänkin kuukautta aiemmin.