Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä 19.3.

Ensimmäisen kerran Minna Canthin ja tasa-arvon kunniaksi liputettiin vuonna 2003. Vuonna 2005 Helsingin yliopiston almanakkatoimisto hyväksyi päivän vakiintuneeksi liputuspäiväksi ja lipun kuvan lisäys kalenteriin tuli vuonna 2007.

Minna Canth on ensimmäinen nainen, jolla on oma liputuspäivä kalenterissa. Sittemmin kaksi muutakin naista on saanut omat liputuspäivänsä: Miina Sillanpää 1.10. (vakiintunut liputus) ja Tove Jansson 9.8. (suositeltu liputus). Kaikki muut nimeltä mainitut henkilöt, joilla on oma liputuspäivä, ovat miehiä (J. L. Runeberg 5.2., Mikael Agricola 9.4., J. V. Snellman 12.5., Eino Leino 6.7., Aleksis Kivi 10.10. ja Jean Sibelius 8.12.).

 

• Kuka oli Minna Canth?
  • Lehtinainen ja vaikuttaja Minna Canth
  • Yrittäjä ja kirjailija Minna Canth
  • Minna Canth – tasa-arvon edistäjä
• Minna Canthin tuotanto
• Kirjallisuutta Minna Canthista

Kuka oli Minna Canth?

Minna Canth, syntyjään Ulrika Wilhelmina Johnson, syntyi Tampereella 19. maaliskuuta 1844. Hänen vanhempansa olivat Finlaysonin puuvillatehtaalla työskentelevä Gustaf Johnson sekä entinen kotiapulainen Lovisa Ulrika. Minnan, jota perhepiirissä Miinuksi kutsuttiin, lisäksi perheessä oli kaksi muuta lasta: poika Gustaf Vilhelm ja tytär Augusta Katharina.

Aikalaisekseen, ja vielä tytöksi, Minna oli onnekas opiskelujen suhteen. Tyttöjen koulutusta ei juurikaan arvostettu tuohon aikaan, joten suurimmalla osalla tytöistä ei ollut mahdollisuutta opiskella. Minna kuitenkin pääsi isänsä ammatin johdosta Finlaysonin tehtaankouluun 6-vuotiaana.

Kun Minnan isä sai työpaikan Finlaysonin Lankakaupasta Kuopiosta vuonna 1853, koko perhe muutti isän työn perässä. Minnan onneksi Kuopioon oli juuri perustettu Frouvasväen koulu. Syntyperänsä vuoksi, Minna ei olisi päässyt opiskelemaan tähän ”sivistyneimpäin vanheimpain tyttäriä varten” olevaan kouluun, mutta koska isällä oli taustallaan menestyksekkäitä liiketoimia, myös Minna pääsi koulun kirjoille.

Koulun jälkeen Minnan isä olisi toivonut tyttärensä jäävän kotiin opetellakseen sen ajan naisille sopivia puuhia, kuten pianonsoittoa, koruompelua ja kaunista käytöstä. Minna ei kuitenkaan tätä tahtonut, vaan haki Jyväskylään juuri perustettuun kansakouluopettajien seminaariin vuonna 1863. Kun Minna pääsi opiskelemaan Jyväskylän seminaariin, hän otti virallisesti käyttöönsä Minna-etunimen.

Minna ei kuitenkaan ehtinyt opiskella seminaarissa kuin vuoden, kun hän hyväksyi luonnontiedonopettajansa Johan Ferdinand Canthin kosinnan. 1800-luvulla naimisissa olevan naisen ei ollut soveliasta opiskella, vaan naisen tehtävä oli huolehtia kodista samalla kun mies käy töissä. Minna ja Johan avioituivat vuonna 1865.

Avioliittonsa aikana Cantheille syntyi yhteensä seitsemän lasta: Anni, Elli, Hanna, Maiju, Jussi, Pekka ja Lyyli.

 

Lehtinainen ja vaikuttaja Minna Canth

Vaikka koulutie jäi Minnan osalta lyhyeksi, hän kuitenkin sai miehensä ansiosta paikan sanomalehtinaisena (ensimmäisenä sellaisena Suomessa) Keski-Suomi-lehdessä, myöhemmin myös Päijänne-lehdessä. Canth kirjoitti useita kantaaottavia lehtiartikkeleita sekä pienoisnovelleja näihin lehtiin.

Jo ensimmäisistä kirjoituksistaan alkaen, Canth halusi edistää naisten asemaa yhteiskunnassa. Hänen kirjoituksiensa aiheita olivat mm. tyttöjen koulutus, naisten asema sekä yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Hän otti kantaa myös huono-osaisempien asemaan, kun hän esimerkiksi kirjoitti vaivaistalojen ja vankiloiden huonoista oloista.

Minna Canthin esikoisteos, Novelleja ja kertomuksia, ilmestyi vuonna 1878. Hän oli myös alkanut kirjoittamaan ensimmäistä näytelmäänsä, Murtovarkaus.

Vuonna 1879 Minnan aviomies Johan Ferdinand kuoli sairasteltuaan jonkin aikaa. Avioparin viimeinen lapsi syntyi hieman miehen kuoleman jälkeen. Canth oli nyt yksin seitsemän lapsensa kanssa.

Yrittäjä ja kirjailija Minna Canth

Miehensä kuoleman jälkeen vuonna 1880, Minna Canth otti perheensä ja muutti takaisin Kuopioon. Johnsonien perheen Lankakauppa oli ollut jo tovin tappiollinen, mutta Minna otti kaupan hoitaakseen. Minnan kannalta ajoitus oli hyvä, koska juuri edellisenä vuonna oli astunut voimaan uusi elinkeinovapaus, joka antoi Minnalle poikkeuksellisen mahdollisuuden ryhtyä yrittäjäksi. 1800-luvullahan ei ollut soveliasta, että nainen olisi ollut itsenäinen elinkeinoharjoittaja.

Minna Canth käänsi perheensä tappiollisen Lankakaupan voitolliseksi ja laajensi sen toimintaa sekatavarakaupaksi. Kaupan tuottojen ansiosta Minnalla oli nyt varaa palkata kauppaan apulaisia, ja myös Minnan vanhimmat tyttäret auttoivat äitiään kaupan pyörittämisessä. Tämän ansiosta Canth pystyi keskittymään siihen mistä piti: kirjoittamiseen.

Kuopiossa asuessaan Minna Canth julkaisi suurimmat ja tunnetuimmat teoksensa. Ensimmäisen teoksen, jo Jyväskylän aikana aloitetun Murtovarkaus-näytelmän, Minna lähetti Helsinkiin Suomalaiselle teatterille. Näytelmä hyväksyttiin teatterin ohjelmistoon (vaikkakin se esitettiin vasta vuonna 1882) ja se sai paljon positiivista palautetta. Näytelmä sai myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnon ja sitä verrattiin jopa Aleksis Kiven Nummisuutareihin.

Suurin osa Minna Canthin teoksista herätti aikanaan paljon keskustelua, puolesta ja vastaan. Canthin kirjoitustyyli oli realistinen: hän kertoi miten asiat olivat. Tämä tyylisuunta ei sopinut suurimmalle osalle sivistynyttä väestöä.

Esimerkiksi vuonna 1886 ilmestyneessä teoksessa, Köyhää kansaa, köyhä työläisäiti suree kuolevaa tytärtään, mutta ajan konservatiivit eivät uskoneet, että työläisillä voisi olla tällaisia tunteita; nämä tunteet kuuluivat ainoastaan ”hienostonaisille”. Samalla linjalla mentiin myös vuonna 1887 ilmestyneen novellin Salakari osalta, kun Canth kuvaa naisen tekemää aviorikosta. Konservatiivien mielestä tällainen ei voi olla totta: nainen ei voi tehdä aviorikosta.

Vaikka Canth oli milloin ”sivistyneistön” ja milloin papiston hampaissa, hänen teoksiaan myös ihailtiin ja kehuttiin. Varsinkin naisasiainliike arvosti Minna Canthin kirjoituksia ja ottikin hänet liikkeen omaksi ääneksi.

Näytelmien ja novellien ohella Canth jatkoi edelleen lehtiartikkeleiden kirjoittamista. Hän jatkoi jo Jyväskylän aikoina kirjoittamillaan teemoilla naisasioista ja yhteiskunnan epäkohdista. Nämä kirjoitukset keräsivät Minna Canthin seuraan useita samanhenkisiä ihmisiä.

Minna Canthin kotona alkoi kokoontumaan ihmisiä keskustelemaan yhteiskunnallisista asioista. Näiden tapaamisten johdosta Canthin kotiin muodostuikin Minnan salonki, jonne ihmiset olivat tervetulleita keskustelemaan tai vaikka pelaamaan korttia.

Vieraiden joukossa nähtiin mm. Akseli Gallen-Kallela, Jean Sibelius, Emilie ja Kaarlo Bergbom sekä Juhani Aho. Minnan salonkiin kokoontui myös ns. Kuopion naisintelligenssi, viisi naista, jotka olivat Elisabeth Stenius, Elisabeth Ingman, Lydia Herckman, Selma Backlund sekä itse Minna Canth.

Minna Canth – tasa-arvon edistäjä

Viimeisiin vuosiinsa asti Minna Canth puhui tasa-arvosta, liittyi se sitten avioliittoon tai yhteiskuntaan. Hänen silmissään köyhät ja rikkaat, koulutetut ja kouluttamattomat, miehet ja naiset olivat kaikki tasavertaisia.

Avioliiton osalta Canth kannusti naisia vaatimaan oikeuksia avioliitoissaan, eikä vain jäämään miestensä määräysvallan alle.

”Niin kauan kuin sukupuolten suhde ei perustu tasa-arvoon, ei voi puhua rakkaudesta, ei oikeusvaltiosta eikä yhteiskunta voi merkittävästi kehittyä.”

Hän kannatti tyttöjen koulutusta sekä puhui vapaamman koulun puolesta. 1800-luvulla, ja vielä aika pitkälle 1900-luvullekin, lasten kuritus kouluissa oli yleistä ja suositeltavaakin. Canth itse ei tähän uskonut.

”Kasvattaja olkoon lapsen kokenut ystävä ja neuvonantaja, ei säädäntöjä jakeleva, rankaiseva tuomari.”

Vuonna 1886 Canthin tuella perustettiin Helsinkiin ensimmäinen suomenkielinen yhteiskoulu (SYK). Vuonna 1892 Kuopio seurasi perässä.

Minna Canthin viimeiseksi kirjoitukseksi jäi hänen Päivälehdessä vuonna 1896 julkaistu puheenvuoro. Kirjoituksessaan Arvostelu Ellen Keyn viime lausunnoista Naisasiassa Canth ottaa kärkkäästi kantaa Ellen Keyn kirjoitukseen, joka käsitteli mm. naisten töitä ja naisten eroottisuutta.

Minna Canth kuoli Snellmanin päivänä 12. toukokuuta 1897 sydänkohtaukseen. Hänen hautajaisensa oli suuri surujuhla kansalaisten keskuudessa. Minna Canth on haudattu Kuopion Isolle hautausmaalle.

Minna Canthin tuotanto

Näytelmät

• Murtovarkaus (Porvoo, WSOY, 1883)
• Roinilan talossa (Porvoo, WSOY, 1885)
• Työmiehen vaimo (Porvoo, WSOY, 1885)
• Kovan onnen lapsia (Helsinki, Edlund, 1888)
• Papin perhe (Helsinki, Otava, 1891)
• Hän on Sysmästä (Porvoo, WSOY, 1893)
• Sylvi (Helsinki, Otava, 1893)
• Spiritistinen istunto (Kuopio, Telén, 1894)
• Anna Liisa (Porvoo, WSOY, 1895)
• Kotoa pois (Helsinki, Otava, 1895)

Novellit ja kertomukset

• Novelleja ja kertomuksia (Helsinki, Weilin & Göös, 1878)
• Hanna (Helsinki, Edlund, 1886)
• Köyhää kansaa (Helsinki, Edlund, 1886)
• Salakari (Helsinki, Edlund, 1887)
• Lain mukaan (Helsinki, Weilin & Göös, 1889)
• Kauppa-Lopo (Helsinki, Weilin & Göös, 1889)
• Novelleja 1-2 (Helsinki, Otava, 1892)

Pamfletti

• Arvostelu neiti Ellen Keyn viime lausunnoista Naisasiassa (Helsinki, Otava, 1896)

Minna Canthin kääntämiä teoksia

• Kyläkertomuksia (kirj. Arne Garborg), 1886
• Päävirtauksia 19:nen vuosisadan kirjallisuudessa: syyslukukautena 1871 Köpenhaminan yliopistossa pitämiä luentoja: siirtolaiskirjallisuus. (kirj. Georg Morris Cohen Brandes) suomennos yhdessä Hilkka Aspin kanssa
• Blindskär (Canthin Salakari-kertomuksen ruotsinnos)

Kirjallisuutta Minna Canthista

• Lucina Hagman: Minna Canthin elämäkerta, osa 1 (1906)
• Helmi Setälä: Minna Canth: ääriviivoja (1910)
• Lucina Hagman: Minna Canthin elämäkerta, osa 2 (1911)
• V. Tarkiainen: Minna Canth (1921)
• Hilja Vilkemaa: Minna Canth: elämäkerrallisia piirteitä (1931)
• Greta Von Frenckell-Thesleff: Minna Canth: ett hundraårsminne (1943)
• Greta Von Frenckell-Thesleff: Minna Canth (suom. Tyyni Tuulio; 1944)
• Hanna Asp: Minna Canth läheltä nähtynä (1948)
• Helle Kannila: Minna Canthin kirjallinen tuotanto : henkilöbibliografia (1967)
• Minna Canthin kirjeet (toim. Helle Kannila; 1973)
• Timo Niiranen: Miten Minna Canth asui Kuopiossa (1986)
• Sanoi Minna Canth: otteita Minna Canthin teoksista ja kirjeistä (toim. Ritva Heikkilä; 1987)
• Hilkka Kauppi: Eräs kirjallinen salonki: Minna Canthin seuran vaiheita 1946—1990 (1990)
• Reetta Nieminen: Minna Canth: kirjailija ja kauppias (1990)
• K. Börje Vähämäki: Minna Canthin kielet (1991)
• Raija Pohjolainen: Minna Canthin palveluksessa (1992)
• Taisteleva Minna: Minna Canthin lehtikirjoituksia ja puheita 1874—1896 (toim. Eila Tuovinen; 1994)
• Outi Vuorikari: Minna Canthin Kuopio: Kanttilasta Canthiaan (1994)
• Maarit Hermansson: Vapautumisen teema Minna Canthin kaunokirjallisuudessa : naisnäkökulma kirjallisuudentutkimukseen ja sosiaalihistoriaan (1995)
• Leeni Tiirakari: Taistelevat lukumallit: Minna Canthin teosten vastaanotto (1997)
• Monisärmäinen Minna Canth (toim. Liisi Huhtala; 1998)
• Kirsti Mäkinen ja Tuula Uusi-Hallila: Minna Canth: taiteilija ja taistelija (2003)
• Ilkka Nummela: Toiselta Kantilta: Minna Canth liikenaisena (2004)
• Kristiina Korpela ja Anna-Maria Heikkinen: Muistikuvia Minna Canthin pihalta ja puutarhasta (2007)
• Minna Maijala: Passion vallassa: hermostunut aika Minna Canthin teoksissa (2008)
• Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth (2014)

Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä 2025

Vuonna 2025 Minna Canthin ja tasa-arvon päivää vietetään keskiviikkona 19.3.