Scroll top

Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä 6.7.

Eino Leinon päivää, runon ja suven päivää vietetään vuonna 2022 keskiviikkona 6.7. Leinon päivää on liputettu vuodesta 1992 alkaen, jolloin siitä tuli vakiintunut liputuspäivä. Kalenteriin päivä lisättiin vuonna 1998. Tänä vuonna Eino Leinon syntymästä hänen liputuspäivänään on kulunut 144 vuotta.

Suomenlippu

6. heinäkuuta

Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä

Eino Leino, runo taustalla.
Alkuperäinen kuva: Wikimedia Commons. Kuva: Veera Ahva.

Eino Leinon syntymäpäivän liputtamista ehdotti tamperelainen näyttelijä ja lausuja Veikko Sinisalo vuonna 1991. Samalla ehdotettiin päivän lisänimeä, “runon ja suven päivä”. Kalenteriin lisäämistä ehdotti kokkolalainen kirjallisuuden harrastaja Elvi Löhönen, joka vaikutti myös Jean Sibeliuksen päivän (8.12.) lisäämistä kalenteriin.

 

 

Kuka oli Eino Leino?

Nuoren Eino Leinon muotokuva.
Nuori Eino Leino. Kuva: Atelier Apollo, Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Armas Einar Leopold Lönnbohm syntyi Kainuun kunnassa Paltamon Paltaniemessä Hövelin talossa 6.7.1878. Hänen vanhempansa olivat maanmittari Anders Lönnbohm ja Anna Emilia (os. Kyrenius). Hän oli perheensä kuopus, seitsemäs lapsi. Yhteensä lapsia Lönnbohmin perheessä oli kymmenen. Vaikka perhe oli köyhä, se oli siihen aikaan nähden sivistynyt.

Leinon vanhemmat kuolivat hänen ollessaan nuori; isä vuonna 1890 Leinon ollessa 10-vuotias, ja äiti vuonna 1895, samana vuonna, kun Leino valmistui 17-vuotiaana ylioppilaaksi. Näiden menetysten uskotaan vaikuttaneen syvästi Leinon tuotantoon.

Leino oli herkkä, mutta levoton sielu. Elämänsä aikana hän oli kolme kertaa naimisissa; 1905-1910 Freya Schoultz (tässä avioliitossa syntyi joulukuussa 1906 myös Leinon ainoaksi jäänyt lapsi, Eya Helka), 1913-1920 Aino Kajanus ja 1921-1926 Hanna Laitinen. Vaikka avioliitto Laitisen kanssa ei sujunutkaan, virallisesti he olivat aviossa Leinon kuolemaan asti. Leinolla oli myös rakastettu ja hyvä ystävä jo ensimmäisestä avioliitostaan alkaen, L. Onerva. He eivät kuitenkaan ikinä menneet naimisiin, vaikka läheisiä olivatkin. Tämä suhde aiheutti aikoinaan aikamoisia skandaaleja Suomessa. Ystävyys jatkui kuitenkin Leinon kuolemaan saakka.



Eino Leino oli jo nuorena kiinnostunut suomalaisesta runoudesta. Esikuvinaan hänellä olivat muun muassa Aleksis Kivi ja Elias Lönnrot. Leino kirjoitti runoja jo 10-vuotiaana pöytälaatikkoon. Hänen ensimmäiset runonsa julkaistiin vuonna 1890 Leinon ollessa vasta 12-vuotias hänen veljensä Antin toimittamassa Hämeen Sanomat -sanomalehdessä. Kasimir-veli ehdotti tällöin hänelle taiteilijanimeä Eino Leino. Lyseon aikana hän kirjoitti runojaan ja ajatuksiaan koulun Vasama-nimisessä lehdessä. Ensimmäinen Leinon runokokoelma, Maaliskuun lauluja, julkaistiin vuonna 1896 hänen ollessa 18-vuotias.

Leino valmistui ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1895 hänen ollessa 17-vuotias. Tämän jälkeen Leino muutti Helsinkiin ja samana vuonna hän kirjautui Helsingin yliopistoon. Hän suoritti joitakin kursseja, mutta tärkeä tentti, joka olisi taannut hänelle valtion tuen opiskelujen ajan, epäonnistui. Tämän jälkeen Leino keskeytti yliopiston ja alkoi panostamaan kirjoittamiseen.

Kirjailijaura

Kirjailija Eino Leino istumassa työhuoneessaan.
Eino Leino. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Leino kirjoitti sanomalehtiin muun muassa teatteriarvosteluita ja pakinoita. Kasimir-veljensä kanssa 20-vuotias Leino perusti kulttuuriaikakauslehden Nykyaika. Lehti ei kuitenkaan menestynyt ja sen julkaisu lopetettiin vuoden jälkeen.

Vuonna 1899 21-vuotiaasta Leinosta tuli Päivälehden kulttuuriavustaja, ja vuonna 1904 hänestä tuli lehden seuraajan, Helsingin Sanomien, vakituinen teatterikriitikko.

Vaikka henkilökohtaisella tasolla Leino tunnettiin ystävällisenä ja mukavana ihmisenä (tosin urbaanilegendat saattavat sanoa toista rauhattoman elämäntyylinsä vuoksi), teatterikriitikon ominaisuudessa hän ei sanoissaan säästellyt. Hänen kirjoittamansa kritiikit olivat usein säälimättömiä Suomalaista Teatteria johtanutta ja perustanutta Kaarlo Bergbomia kohtaan. Myöhemmin on kuitenkin huomattu, että Leinon antama kritiikki on suurelta osin osoittautunut oikeaksi.

Vuonna 1903 julkaistiin ensimmäinen osa yhdestä Leinon tärkeimmistä runokokoelmista, Helkavirsiä. Samana vuonna Leino kirjoitti myös yhden tunnetuimmista runoistaan, Nocturnen (julkaistu mm. Talviyö-runokokoelmassa vuonna 1905). Helkavirsiä-kokoelmassa Leino käsittelee kalevalaisia myyttejä uudella tavalla. Leino tunsikin Kalevalan hyvin; se oli yksi hänen innoittajansa runotuotannossaan. Vuonna 1897 Leino olikin matkustanut Karjalaan, koska hänestä oli tärkeää tutustua paremmin Suomen kansan historiaan ja syntysijoihin. Kalevala-inspiraatio näkyy myös siinä, että Leino sovelsi kalevalamittaa moniin muihinkin teoksiinsa, esimerkiksi näytelmiin.



Vuonna 1908 Leino matkusti Eurooppaan L. Onervan kanssa. Osittainen matkan tarkoitus oli ainakin kääntää Danten Jumalainen näytelmä suomeksi. Leino kiersi Tukholman, Kööpenhaminan ja Keski-Euroopan kautta määränpäähän Roomaan. Roomassa hän asui noin vuoden. Tämän matkan vuoksi Rooman Sacro Cuore -kirkon vieressä olevan rakennuksen seinällä on koreillut Eino Leinon kunniaksi muistolaatta vuodesta 1971 alkaen.

Vappuna 1909 Leino palasi takaisin Suomeen. Euroopan matkalta hän toi mukanaan ainakin hänen ikoniset tavaramerkkinsä: keppi, viitta ja lierihattu.

Suomen sisällissodan päätyttyä vuonna 1918, Leinon kannatus Suomessa oli suuressa laskussa. Sodan aikaan hänen mielipiteensä oli heitellyt monarkismista tasavaltaiseen ajatteluun. Leino kirjoitti runoja, jotka olivat omistettu punaisille, kun myöhemmin hän puolestaan juhli valkoisten voittoa.

Keväällä vuonna 1921 Leino esiintyi Virossa, kun virolainen runoilija Gustav Suits ja hänen vaimonsa Aino auttoivat Leinoa. Virossa runoilija sai hyvän vastaanoton.

Leinon viimeiset vuodet

Joukko ihmisiä seisomassa Syvärannan lepokodin terassilla, mukana myös Eino Leino.
Kirjailijoita ja lehtimiehiä Syvärannan lepokodin terassilla 1921. Eino Leino kuvassa oikeassa reunassa. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Elämänsä viimeisinä vuosina Leino joutui viettämään pitkiä aikoja sairaaloissa ja parantoloissa. Hän oli myös viimeiset kymmenen vuotta elänyt kiertolaisena vailla omaa kotia. Välillä hän asusteli ystäviensä luona, välillä lepokodeissa. Viimeisen elinvuotensa aikana Leino kirjoitti muistelmateoksen lapsuudestaan, Elämäni kuvakirja.

Eino Leino kuoli 10.1.1926 Nuppulinnan Riitahuhdan täysihoitolassa hänen ollessaan vasta 47-vuotias. Leino lähti “viimeiselle matkalleen” Jokelan asemalta 12.1.1926 Helsinkiin valtion kustannuksella haudattavaksi. Vuodesta 2017 lähtien Jokelan asemalla on ollut muistolaatta runoilijamestarin muistolle.

Eino Leinon hautamuistomerkki.
Eino Leinon hautamuistomerkki. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Leino on ollut inspiraation lähteenä myös monelle muulle henkilölle, varsinkin muusikoille. Jo Leinon elinvuosien aikana hänen runojaan sävellettiin. Tuotteliaimpia säveltäjiä taitavat olla Leinon ystävät Toivo Kuula, Leevi Madetoja ja Oskar Merikanto. 1960-luvulla puolestaan Kaj Chydenius sävelsi Leinon runoja. Näitä sävellyksiä tulkitsi muun muassa Vesa-Matti Loiri.

Eino Leinon tuotanto

Runoteokset
  • Maaliskuun lauluja, Otava, 1896
  • Tarina suuresta tammesta y.m. runoja, WSOY, 1896
  • Yökehrääjä, Otava, 1897
  • Sata ja yksi laulua, Otava, 1898
  • Tuonelan joutsen, näytelmäruno, Otava, 1898
  • Ajan aalloilta, WSOY, 1899
  • Kuvaelmia muinaisajoilta, 1899
  • Hiihtäjän virsiä, Otava, 1900
  • Kivesjärviläiset, kertova runoelma, Otava, 1901
  • Pyhä kevät, Otava, 1901
  • Kangastuksia, Otava, 1902
  • Helkavirsiä, Otava, 1903
  • Simo Hurtta. Runoja isonvihan ajoilta, Otava, 1904
  • Talviyö, Otava, 1905
  • Turjan loihtu, näytelmäruno, Emil Vainio, 1907
  • Halla, Otava, 1908
  • Tähtitarha, Kirja, 1912
  • Painuva päivä, Kirja, 1914
  • Elämän koreus, Kirja, 1915
  • Helkavirsiä, toinen sarja, Otava, 1916
  • Karjalan kuningas, runonäytelmä, Kirja, 1917
  • Leirivalkeat, Kirja, 1917
  • Vapauden kirja, runovalikoima, Kirja, 1918
  • Bellerophon, runotarina, Ahjo, 1919
  • Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja, Nil nisi mors, Ahjo, 1919
  • Lemmen lauluja, runovalikoima, kirja, 1919
  • Simo Hurtta. Runoja isonvihan ajoilta, toinen sarja, Otava, 1919
  • Ajatar. Tietovirsiä, Otava, 1920
  • Kodin kukka ja uhrikuusi, runotarina, Ahjo, 1920
  • Syreenin kukkiessa, Minerva, 1920
  • Vanha pappi, kertomaruno, Otava, 1921
  • Pajarin poika, karjalaisia kansantaruja, Otava, 1922
  • Puolan paanit, karjalaisia kansantaruja, Otava, 1922
  • Helkavirsiä 1-2, yhteislaitos, Otava, 1924
  • Shemeikan murhe, uusia runoja, Gummerus, 1924
Kaunokirjallisuutta
  • Päiväperhoja, pieniä tarinoita, Eero Erkko, 1903
  • Kaunosielu, kuvaus, Otava, 1904
  • Päivä Helsingissä, pilakuva, Otava, 1905
  • Tuomas Vitikka, romaani, Otava, 1906
  • Jaana Rönty, romaani, Otava, 1907
  • Olli Suurpää, romaani, Otava, 1908
  • Rikos, tutkielma, Helsingin Sanomat, 1908
  • Nuori nainen, neljä kertomusta, Yrjö Weilin, 1910
  • Työn orja, romaani, Yrjö Weilin, 1911
  • Rahan orja, romaani, Kirja, 1913
  • Naisen orja, romaani, Kirja, 1913
  • Onnen orja, romaani, Kirja, 1913
  • Seikkailijatar, venäläinen kertomus, Karisto, 1913
  • Mesikämmen, joulutarina vanhoille ja nuorille, Kirja, 1914
  • Pankkiherroja, kuvaus nykyaikaisesta suomalaisesta liike-elämästä, Kirja, 1914
  • Paavo Kontio. Lakitieteen tohtori, romaani, Kirja, 1915
  • Musti, eläintarina, Karisto, 1916
  • Alla kasvon kaikkivallan, mystillinen trilogia, Karisto, 1917
  • Ahven ja kultakalat, Ahjo, 1918
  • Elina, Minerva, 1919
  • Kolme lähti, kaksi palasi, Minerva, 1926
Näytelmiä
  • Johan Wilhelm, Wesanderin kirjakauppa, 1900
  • Sota valosta, Otava, 1900
  • Naamioita I: Väinämöisen kosinta, Hiiden miekka, Pentti Pääkkönen, Lydian kuningas, Meiram, näytelmiä, Otava 1905
  • Naamioita II: Melankolia, Lalli, Niniven lapset, näytelmiä, Otava, 1907
  • Naamioita III: Maunu Tavast, Simo Hurtta, Ritari Klaus, näytelmiä, Vihtori Kosonen, 1908
  • Naamioita IV: Carinus, Alkibiades, näytelmiä, Vihtori Kosonen, 1909
  • Naamioita V: Tuomas Piispa, Tarquinus Superbus, Shakkipeli, näytelmiä, Vihtori Kosonen, 1909
  • Naamioita VI: Kirkon vihollinen, Maan parhaat, Ilotulitus, näytelmiä, Yrjö Weilin, 1911
  • Kalevala näyttämöllä, näytelmiä, Yrjö Weilin, 1911
Asiakirjallisuutta
  • Suomalainen näyttämötaide 19 2/4 02, tutkielma, Eero Erkko, 1902
  • Suomalaisia kirjailijoita, pilakuvia, Otava, 1909
  • Suomalaisen kirjallisuuden historia, Yrjö Weilin, 1910
  • Vöyrin sotakoulu, haastatteluja ja historiikkia, Minerva, 1918
  • Helsingin valloitus, muistelmia ja vaikutelmia, Minerva, 1918
  • Elämäni kuvakirja, muistelmateos, Otava, 1925
  • Maailmankirjailijoita: esseitä, arviointeja, arvosteluja kirjallisuuden ja näyttämötaiteen aloilta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1978 (Aarre Peltosen toimittama kokoelma Leinon lehtiartikkeleita)
Elokuvakäsikirjoitus
  • Kesä, 1915 (ohjaus Kaarle Halme)
Leinon tekemiä suomennoksia
  • Zachris Topelius, Draamalliset teokset: Regina von Emmeritz (Werner Söderström 1899 – 1901)
  • Zachris Topelius, Draamalliset teokset: Kypron prinsessa (Werner Söderström 1901)
  • Johan Ludvig Runeberg, Teokset II: Nadeshda, Kuningas Fjalar (Werner Söderström 1903)
  • Racine, Phaidra (Helsinki 1907)
  • Friedrich von Schiller, Wilhelm Tell (Otava 1907)
  • Anatole France, Kuningatar Hanhenjalan ravintola (Yrjö Weilin 1910)
  • Johan Wolfgang von Goethe, Iphigeneia Tauriissa. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toim. 111 (SKS 1910)
  • Dante, Jumalainen näytelmä 1-3 (Werner Söderström 1912-1914)
  • Rabindranath Tagore, Puutarhuri (Kirja 1913)
  • Corneille, Cid (Werner Söderström 1917)
  • Rabindranath Tagore, Uhrilauluja (Kirja 1917)
  • Anatole France, Apotti Coignardin ajatuksia. Poiminut hänen uskollinen oppilaansa Jacobus Paistinkääntäjä (Minerva 1920)

Eino Leinosta kertovia teoksia

  • Juhani Siljo, Eino Leino lyyrikkona, Otava, 1912
  • Nuori Suomi omisti vuoden 1926 vuosikirjansa Eino Leinolle hänen kuolemansa jälkeen.
  • L. Onerva, Eino Leino runoilija ja ihminen, Otava, 1932
  • Hella Wuolijoki, Kummituksia ja kajavia Muistelmia Eino Leinosta ja Gustaf Mattssonista, Tammi, 1947
  • Aino Kallas, Päiväkirja vuosilta 1927-1931, Otava, 1954
  • Aino Thauvon-Suits, Tuntemani Eino Leino – kärsivä ihminen, WSOY, 1958
  • Maria-Liisa Kunnas, Mielikuvien taistelu, psykologinen aatetausta Eino Leinon tuotannossa, yliopistollinen väitöskirja, tark. 13.5.1972
  • Väinö F. Lindén, Spalernajasta talvisotaan, sotalääkäri muistelee, Lindénin omakohtaiset muistelmat, joista osa kertoo myös Eino Leinosta, Tammi, 1972
  • Aarre M. Peltonen, Maan piiristä metafyysiseen, Tampereen yliopisto, 1974
  • Yrjö Larmola, Poliittinen Eino Leino, Otava, 1990
  • Hannu Mäkelä, Eino Leino Elämä ja runo, Otava, 1997
  • Reijo Heikkinen, Aavoja ja vaaroja. Eino Leino ja kotiseutu, Lönnrot-instituutti, 2003
  • Esko Piippo, Tarinoita Eino Leinosta, Edico, 2008
  • Esko Piippo, Kirjaton Eino Leino, tarinoita kodittomuuden ajasta, Edico, 2009
  • Esko Piippo, Keinu, keinu Eino Leino, lapsuus- ja nuoruustarinat, Edico, 2010
  • Eino Leinon varhaisrunot, toim. Esko Piippo, Mäntykustannus, 2012
  • Panu Rajala, Virvatuli, Otava, 2017
  • Esko Piippo, Eino Leino ja isänmaa, Esko Piippo, 2017

 

Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä 2023

Vuonna 2023 Eino Leinon päivää, runon ja suven päivää vietetään torstaina 6.7.

Artikkelin lähteitä:

Artikkeli kuuluu seuraaviin kategorioihin

eino leinoeino leinon päiväkirjailijaliputuspäivärunoilija