Scroll top

Tuomiosunnuntai 24.11.

Tuomiosunnuntai on kirkkovuoden viimeinen sunnuntai, jota vietetään vuonna 2024 24.11. Päivän sanoma liittyy Kristuksen toiseen tulemiseen. Tuomiosunnuntain liturginen väri on vihreä.

Suomenlippu

24. marraskuuta

Tuomiosunnuntai

Kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista ja päättyy tuomiosunnuntaihin. Kirkkovuoden viimeisten sunnuntaiden teemat liittyvät vahvasti yhteen ja tuomiosunnuntai onkin jatkoa viikkoa aiemmin vietettävälle valvomisen sunnuntaille.

Tuomiosunnuntain nimi vaihtelee eri kirkkokunnissa ja kielissä. Katolisessa kirkossa vietetään Herramme Jeesuksen, Kristuksen, maailmankaikkeuden kuninkaan juhlaa eli lyhyemmin Kristuksen kuninkuuden sunnuntaita. Virossa päivä on omistettu kuolleiden muistolle ja Saksassa tuomiosunnuntaita on vietetty jo kaksi viikkoa aikaisemmin, kun taas kirkkovuoden viimeinen sunnuntai on ikuisuuden sunnuntai.

Suomessa tuomiosunnuntai on suhteellisen uusi pyhä. Aiemmin tuomiosunnuntaista puhuttiin 27. kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina. Tuomiosunnuntai-nimi otettiin käyttöön Suomessa vuonna 1958 ja se on saanut vahvasti vaikutteita sen ruotsinkielisestä nimestä domsöndag. Päivän rinnakkaisnimenä on käytetty nykyään myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntai -nimitystä.

Miksi tuomiosunnuntaita vietetään?

Päivän sanoma liittyy Kristuksen toiseen tulemiseen maan päälle, jolloin hän saapuu kuninkaana ja vanhurskaana tuomarina tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Tuomiosunnuntai muistuttaa, että tämä maailma ei ole ikuinen ja olemme vastuussa elämästämme ja teoistamme.

Tuomiosunnuntain evankeliumina toimii kertomus siitä, kuinka Ihmisen Poika kokoaa kaikki kansat eteensä ja jakaa ihmiset kahteen joukkoon. Sitten Hän lähettää toiset taivaan iloon, sillä he ovat tehneet palveluksia Ihmisen Pojalle auttamalla pyyteettömästi kurjia ja köyhiä. Luterilainen.net -sivuston mukaan päivän sanomaan kuuluu tuomitsemisen sijaan erityisesti lähimmäisistä välittäminen sekä Jumalan armoon luottaminen.

Ortodoksit valmistautuvat paastoon

Ortodoksisessa kirkossa tuomiosunnuntaita vietetään myöhemmin, helmikuussa. Se on kolmas ja viimeinen suureen paastoon valmistavista sunnuntaista. Viikko tuomiosunnuntain jälkeen vietetään laskiais- eli sovintosunnuntaita, jonka illasta alkaa pääsiäiseen valmistava kuuden viikon mittainen paasto.

Tuomiosunnuntaina ortodoksit luopuvat jo liharuoasta. Tämän vuoksi tuomiosunnuntaita kutsutaan lihapyhälaskuksi eli liharuoasta luopumisen sunnuntaiksi. Vielä viikon ajan saa kuitenkin käyttää esimerkiksi maitotuotteita ja tuomiosunnuntain jälkeistä viikkoa kutsutaankin maitopyhälaskuviikoksi. Blinejä ja muita maitoruokia nautitaan vielä viimeisen kerran laskiaissunnuntaina, jonka jälkeen siirrytään paastoon.

Milloin on tuomiosunnuntai?

Tuomiosunnuntain ajankohta vaihtelee vuosittain, mutta aikaisintaan tuomiosunnuntaita vietetään 20.11. ja viimeistään 26.11. Vuonna 2024 tuomiosunnuntaita vietetään marraskuun 24. päivä.