Scroll top

Auringon nousu- ja laskuajat

Aurinko on ollut jo ammoisista ajoista lähtien ihmiskunnalle tärkeä taivaankappale. Sen lisäksi, että se on mahdollistanut elämän maapallolla, sitä on jopa palvottu jumalana ja sen liikkeiden pohjalta on esimerkiksi keksitty juliaaninen ja gregoriaaninen kalenteri. Ennen keinovalon keksimistä, auringon noususta ja laskusta on muun muassa määritelty päivän töiden pituus ja ajankohta.

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});

Katso päivä- ja paikkakuntakohtaiset auringon nousu- ja laskuajat.

Kuva maapallosta avaruudessa, jonka taustalta kohoaa aurinko.

Kuten jo peruskoulussa on opetettu, Aurinkohan ei itse laske tai nouse mihinkään, vaan sen näennäinen liikkuminen johtuu maapallon pyörimisestä akselinsa ympäri. Maapallo pyörii pohjoisnavalta katsottuna vastapäivään (yksi pyörähdys on yksi vuorokausi), jonka lisäksi se myös kiertää Aurinkoa vastapäivään. Tämän pyörimisen ja kiertämisen lisäksi maapallon akseli on kallistunut noin 23,5 astetta ratatasoonsa nähden. Näistä ominaisuuksista johtuvat niin vuorokauden kuin vuodenaikojen vaihtelutkin.

Pyörimisakselin kallistuman vuoksi vuorokausi, ts. valoisan ja pimeän aika, planeetallamme ei ole vakio ympäri vuoden. Tämä on hyvin havaittavissa maapallon pohjoisimmissa ja eteläisimmissä kolkissa. Kesäisin näillä alueilla nautitaan Auringon valosta hyvinkin pitkään, talvisin puolestaan hyvin vähän, jos lainkaan. Esimerkiksi Suomen leveysasteilla yöttömästä yöstä nautitaan kesäisin napapiirin pohjoispuolella, kun puolestaan talvisin alueen valtaa kaamos. Tämän alueen raja ei toki sijaitse tismalleen napapiirillä johtuen valon taittumisesta Maan ilmakehässä.

Jos mennään maapallon napa-alueille, niin esimerkiksi pohjoisnavalla Aurinko ei laske kevätpäiväntasauksen jälkeen lainkaan kuin vasta syksyn syyspäiväntasauksena. Päiväntasaajan tienoilla vaihtelu päivänvalon määrässä on vähäisempää eri vuodenaikoina.

Auringon nousu- ja laskuaikojen määrittäminen

Auringonnousu, jossa auringon yläreuna juuri koskettaa horisonttia.
Auringon nousun ja laskun ajankohta määritetään yleisesti siitä hetkestä, kun Auringon kiekon yläreuna koskettaa horisonttia.

Siihen, mihin kellonaikaan Aurinko nousee ja laskee, vaikuttaa moni eri asia. Koska Maan ilmakehä taittaa valoa, Aurinko näyttää olevan korkeammalla mitä se oikeasti on. Tästä johtuen Aurinko on oikeasti esimerkiksi illalla jo painunut horisontin taa, kun se vielä näkyy meille taivaanrannassa.

Tämän lisäksi korkeuserot vaikuttavat ”oikeaan” Auringon nousu- ja laskuaikaan, mutta yleisesti ottaen nämä kellonajat on ilmoitettu oletuksella, että horisontti on aina sama eli merenpinnan taso.

Myös se, lasketaanko Auringon lasku ja nousu tähtemme keskipisteestä vai sen yläreunasta vaikuttaa asiaan. Yleinen kansainvälinen käytäntö on ilmoittaa Auringon nousun ja laskun kellonaika suhteessa Auringon yläreunaan. Näin ollen Auringon nousuksi ilmoitetaan se kellonlyömä, kun Auringon yläreuna tulee näkyviin horisontin takaa. Auringon lasku on puolestaan silloin, kun sen yläreuna katoaa horisontin taakse.

Sekunnilleen aikoja ei toki ilmoiteta, vaan ne pyöristetään lähimpään tasaminuuttiin. Esimerkiksi 30 minuuttia 29 sekuntia pyöristetään 30 minuuttiin. Tähän ilmoitettuun aikaan on otettu huomioon myös ilmakehän aiheuttama taittoilmiö.

Hämärän eri muodot

Tavalliselle kansalaiselle hämärä niin aamuisin kuin iltaisin on yleisesti ottaen aikaa, jolloin Aurinko ei ole vielä täysin laskenut mailleen illalla tai noussut aamulla. Vastaajasta riippuen, hämärä siis saattaa olla jollekin aikaa, kun Aurinko on juuri laskeutunut mailleen maalaten taivaan kirkkailla iltaruskon väreillä, kun toisille se on aika, kun näkökentässä näkee juuri ja juuri esimerkiksi rakennuksia tai muita maiseman muotoja.

Hämärän aiheuttaa maapallon ilmakehä, joka, kuten edellä mainittiin, taittaa valoa vielä Auringon jo laskettua mailleen. Jos ilmakehää ei olisi, pimeys saapuisi hyvinkin nopeasti, jopa 10 minuutissa. Tosin tällöin sitä ei olisi kukaan todistamassa, koska ilman ilmakehää planeetallamme ei olisi edes elämää.

Kuten alkuun mainittiin, tavalliselle kansalaiselle hämärä saattaa olla hyvinkin vaihteleva määritelmä. Sille on kuitenkin olemassa tähtitieteessä määritelmiä, jotka jakavat hämärän ajat kolmeen eri kategoriaan. Nämä hämärät ovat porvarillinen eli yhteiskunnallinen hämäränauttinen eli merenkulkijain hämärä sekä astronominen eli tähtitieteellinen hämärä. Hämärän vaiheet kulkevat tässä järjestyksessä iltaisin; aamuisin järjestys on päinvastainen.

Hämärän vaiheiden selitykset englanniksi.
Hämärän eri vaiheet: porvarillinen/yhteiskunnallinen hämärä (civil), nauttinen/merenkulkijain hämärä (nautical) ja astronominen/tähtitieteellinen hämärä (astronomical). Kuva: TWCarlson, Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0

Hämärän ajat vaihtelevat hyvinkin paljon riippuen siitä, missä päin maapalloa sitä havainnoidaan. Esimerkiksi päiväntasaajan paikkeilla eri hämärän vaiheiden kestot ovat huomattavasti lyhyempiä verrattuna korkeampiin ja matalampiin leveysasteisiin. Myös vuodenajalla leveyspiiristä riippuen on suuri vaikutus hämärän kestoon. Saman vuorokauden aikana aamun ja illan hämärän pituus on kuitenkin yhdessä sijainnissa aina sama.

Artikkelin selvyyden vuoksi alla olevat selitykset on kirjoitettu Auringon laskun hämärien näkökulmasta. Nämä hämärän vaiheet ovat havaittavissa helpoiten vain, jos taivas on selkeä. (Pilvisellä säällä täysi pimeys tulee huomattavasti nopeammin.)

Porvarillinen eli yhteiskunnallinen hämärä

Porvarillisen hämärän ajankohta on silloin, kun Aurinko on juuri hävinnyt horisontin alapuolelle ja sen keskipiste on korkeintaan 6 astetta horisontin alapuolella (eli 0–6o). Tänä aikana on vielä sen verran valoisaa, että ulkona näkee esimerkiksi työskennellä tai harrastaa liikuntaa ilman keinovalaistusta. Tämän hämärän loppuvaiheilla ensimmäiset kirkkaimmat tähdet ilmestyvät taivaalle.

Nykykielessä sana ”porvarillinen” saattaa kuulostaa turhan poliittiselta ja sanalle onkin annettu vastine yhteiskunnallinen. Porvarillisen hämärän nimitys juontaa juurensa keskiajalle, jolloin käsityöläisiä ja muitakin kaupunkilaisia kutsuttiin porvareiksi. Tämä hämärän vaihe siis tarkoitti sitä, että käsityöläiset pystyivät vielä hyvin työskentelemään ilman ulkoisia valonlähteitä.

Nainen istumassa lauturin päässä sijaitsevalla penkillä auringonlaskun aikaan.
Porvarillisen eli yhteiskunnallisen hämärän aikana pystyy esimerkiksi liikkumaan ulkona ilman keinovalaistusta.

Nauttinen eli merenkulkijain hämärä

Nauttisen hämärän ajankohta on silloin, kun Auringon kiekon keskipiste on 6–12 astetta horisontin alapuolella. Tässä vaiheessa on jo kohtuullisen pimeää ja tähtiä alkaa näkymään taivaalla hyvinkin runsaasti. Ulkona liikkuessa ja työskennellessä tarvitsee tässä vaiheessa keinovalaistusta, jos haluaa nähdä kunnolla eteensä.

Nauttisen eli merenkulkijain hämärä viittaa nimensä mukaisesti merenkulkuun. Ennen vanhaan merenkulkijat pystyivät vielä tämän hämärän aikana suunnistamaan luotettavasti merellä, koska horisontti oli edelleen näkyvissä. Tämän lisäksi taivaalla näkyi jo runsaasti tähtiä, joten paikanmääritys niiden ja horisontin avulla oli vielä mahdollista.

Auringon viimeinen loisto heijastuu taivaalle hieman horisontista ja taivaalla näkyy ensimmäisiä illan tähtiä.
Nauttisen eli merenkulkijain hämärän aikaan taivaalla näkyy jo runsaasti tähtiä, mutta horisontti on edelleen näkyvissä.

Astronominen eli tähtitieteellinen hämärä

Astronominen hämärä vallitsee Auringon kiekon keskipisteen sijaitessa 12–18 astetta horisontin alapuolella. Tavalliselle kansalaiselle tämä vaihe tarkoittaa yleensä jo täydellistä pimeyttä, vaikka niin ei tieteellisessä mielessä ole.

Kuten tämän hämärän nimestä voi ehkä päätelläkin, tässä vaiheessa niin ammatti- kuin amatööriastronomitkin pystyvät aloittamaan himmeimpienkin taivaankappaleiden havainnoinnin.

Yötaivas, jolla näkyy runsaasti tähtiä sekä pieni gegenschein-ilmiö. Horisontissa näkyvillä mäkiä.
Astronominen eli tähtitieteellinen hämärä on viimeinen hämärän vaiheista. Silloin on periaatteessa jo täysin pimeää.

Kun Auringon keskipiste sijaitsee yli 18 astetta horisontin alapuolella, saapuu yö. Tämä vaihe on havaittavissa ainoastaan mittalaittein, joten ei hätää, vaikka olisitkin ajatellut täydellisen pimeyden koittaneen jo aikoja sitten.

Kesäaikaan Suomen leveysasteilla Auringon keskipiste ei koskaan painu 18 astetta matalammalle huhtikuun loppupuolen ja elokuun loppupuolen välisenä aikana. Näin ollen kesällä Suomessa ei ole lainkaan virallista pimeää tähtitieteellisten määritelmien mukaan. Pohjoisin Suomi nauttii kesäisin yöttömästä yöstä, kun muussa Suomessa puolestaan vallitsee sijainnista riippuen enemmän tai vähemmän porvarillinen ja nauttinen hämärä. Talvisin Pohjois-Suomessa puolestaan vallitsee kaamos, ja muussakin Suomessa paikkakunnasta riippuen Aurinko saattaa viipyä taivaalla vain muutaman tunnin.

Koska näinä aikoina Aurinko ei saman vuorokauden aikana nouse tai laske lainkaan, auringon nousu- ja laskuaika merkitään viivalla (–).

Hämärän eri sävyt

Värikäs auringonlasku vesistön yllä.
Auringon nousut ja laskut maalaavat maisemat usein kauniilla ja kirkkailla väreillä.

Auringon noustessa tai laskiessa taivas usein maalautuu mitä upeimmilla väreillä. Tyypillisesti normaalisti sinistä taivastamme värittävät kauniit punaisen, keltaisen ja oranssin sävyt.

Tästä loistavasta värinäytelmästä on kiittäminen ilmakehäämme (taas kerran). Ilmakehämme koostuu eri kaasumolekyyleistä, pääosin hapesta ja typestä. Tämän lisäksi ilmakehästä löytyy vesihöyryä, jääkiteitä sekä erinäisiä hiukkasia, kuten pölyä, tuhkaa ja ilmansaasteita. Auringon ollessa matalalla horisontissa, valo joutuu kulkemaan kaikkien näiden molekyylien ja hiukkasten läpi saavuttaakseen havainnoijan.

Kun valo siis vihdoin saapuu perille havainnoijan silmiin, suurin osa lyhytaaltoisesta sinisestä valosta on jo sironnut ilman paksuuden ja välimatkan vuoksi pois. Havainnoijan näkökenttään piirtyy siis ainoastaan pitempiaaltoiset värit, kuten punainen, keltainen ja oranssi.

Suurten tulivuorenpurkausten tai metsäpalojen jälkeen taivas saattaa näyttää aamu- ja iltahämärien aikaan ympäri maailmaa entistäkin punertavammalta. Tämä johtuu siitä, että räjähdyksestä purkautuneet tai metsäpaloista ilmaan levinneet hiukkaset ja pöly saattavat jäädä hyvinkin pitkäksi aikaa ilmakehään.

Ilmansaasteet puolestaan saavat hämärän värit näyttämään latteammilta. Meillä täällä Suomen maalla on pohjoisille alueille tyypillinen kohtuullisen hyvälaatuinen ilma, joten aamu- ja iltaruskojen värit esiintyvät tyypillisesti hyvinkin kirkkaina. Jos matkataan esimerkiksi Kiinaan tai Intiaan, värit saattavat olla hyvin laimeita ja latteita.

Auringon laskun ja nousun aikaan on havaittavissa mitä erilaisimpia ilmakehän ilmiöitä. Riippuen vuodenajasta, ja usein henkilökohtaisesta unirytmistä, ihmiset kiinnittävät tyypillisesti enemmän huomiota Auringon laskuun kuin nousuun. Iltojen ja aamujen värinäytelmät ovat kuitenkin aina samat; ne vain tapahtuvat päinvastaisessa järjestyksessä (ja olettaen, että sää on samanlainen aamulla kuin illalla…).

Suurin osa iltojen ja aamujen hämäräilmiöistä tapahtuu porvarillisen ja nauttisen hämärän aikaan. Tällöin taivaalta voi bongata esimerkiksi ruskosäteitä, purppuravalon, hämärän säteitä sekä oman maapallomme varjon.

Näiden lisäksi hämärän ja pimeyden aikoina on havaittavissa paljon muita mitä kiehtovampia ilmakehän ilmiöitä. Joukosta löytyy muun muassa hyvinkin tutut revontulet, mutta myös esimerkiksi valaisevat yöpilvet, vastarusko, eläinratavalo, eksoottiselta kuulostava gegenschein (suomalaisittain vastavalo) sekä nopeasti ohimenevä vihreä välähdys. Näistä ilmiöistä lisää myöhemmässä artikkelissamme.

Katso auringon nousu- ja laskuajat Päivyrin sivulta.

Laajakuva kauniista keltaoranssista auringonlaskusta, jossa joukossa myös sinisen ja violetin sävyjä.

Artikkelin lähteitä: