Sivustomme käyttää evästeitä paremman käyttökokemuksen aikaansaamiseksi. Jatkamalla selailua hyväksyt käytetyt evästeet.
Automaattinen kirjautuminen 
päävalikko
näkymät
toiminnot
ohjeet
TAPAHTUMAT
14 vuotta sitten
(31.5.2009)
Titanicin viimeinen eloonjäänyt kuoli
Viimeinen Titanicin uppomiasesta hengissä selvinnyt ihminen, Millvina Dean kuoli. Hän oli syntynyt 2.2.1912 ja oli 9 viikon ikäinen, kun hänet pelastettiin yhdessä ison veljensä ja äitinsä kanssa.
21 vuotta sitten
(31.5.2002)
Jalkapallon MM-kisat Japanissa ja Etelä-Koreassa 31.5.-30.6.2002
Jokohamassa pelattiin loppuottelu, jossa Brasilia kukisti Saksan lukemin 2-0. Pronssiottelu pelattiin Daegussa 29.6., joilloin Turkki voitti Etelä-Korean lukemin 3-2.
32 vuotta sitten
(31.5.1991)
Angolan rauhansopimus allekirjoitettiin
Angolan presidentti José Eduardo Dos Santos ja UNITAn johtaja Jonas Savimbi allekirjoittivat Angolan rauhansopimuksen (tulitauko 1.5.), joka päätti 16 vuotta jatkuneen sodan. Pääministeriksi nimitettiin heinäkuussa Fernando José Franca Van-Duem. Savimbi ei hyväksynyt syksyn 1992 vaalien tulosta ja sisällissota jatkui edelleen, eikä 1994:n rauhansopimuskaan rauhoittanut tilannetta.
52 vuotta sitten
(31.5.1971)
Mariner 9 -luotain kohti Marsia
Yhdysvallat laukaisi Atlas-Centaure kantoraketilla Mariner 9 -Mars-luotaimen Cape Kennedystä. Sen onnistui ensimmäisenä luotaimena pääsemään Marsia kiertävälle radalle ja toimitti runsaasti kuvia planeetasta, mm. otti ensimmäiset yksityikohtaiset kuvat Marsin kuista, Phoboksesta Pelko ja Deimoksesta Kauhu. Neuvostoliitto seurasi perässä 27.11.1971.
53 vuotta sitten
(31.5.1970)
Maanjäristys Perussa
N. 50 000 kuollutta ja 500 000 koditonta.
62 vuotta sitten
(31.5.1961)
Etelä-Afrikka muuttui tasavallaksi ja erosi Brittiläisestä kansainyhteisöstä
86 vuotta sitten
(31.5.1937)
Hyväksyttiin ensimmäinen kansaneläkelaki, joka tarjosi eläketurvan vanhuuden ja työkyvyttömyyden varalle
Vuoden lopulla perustettiin Kansaneläkelaitos hoitamaan kansaneläkkeitä.
99 vuotta sitten
(31.5.1924)
Lauri Ingmanin toinen hallitus nimitettiin
Toimi 31.3.1925 asti.
113 vuotta sitten
(31.5.1910)
Etelä-Afrikan liittovaltio perustettiin, kun Transvaal, Oranje, Natal ja Kapmaa yhdistyivät
Maa erosi Kansainyhteisöstä 1961 ja muotoutui yhtenäisvaltioksi nimellä Etelä-Afrikan tasavalta.
121 vuotta sitten
(31.5.1902)
Toinen buurisota päättyi Vereenigingin sopimukseen
Ison-Britannian ja Etelä-Afrikan buurivaltioiden välinen toinen buurisota päättyi. Transvaal ja Oranje julistettiin Ison-Britannian siirtomaiksi. 1906-07 alueilla toteutettiin itsehallinto.
122 vuotta sitten
(31.5.1901)
Suomen Eläinsuojeluyhdistys perustettiin
HENKILÖT
13 vuotta sitten
(31.5.2010)
Louise Bourgeois kuoli
Syntyi 25.12.1911.
14 vuotta sitten
(31.5.2009)
Jouni Apajalahti kuoli
Syntyi 10.4.1920.
23 vuotta sitten
(31.5.2000)
Tito Puente kuoli
Syntyi 20.4.1923.
39 vuotta sitten
(31.5.1984)
Juhani Järvinen kuoli
Syntyi 9.5.1935,.
69 vuotta sitten
(31.5.1954)
Pekka Sauri syntyi
Fislosofian tohtori, psykologi, poliitikko, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja,Yölinja-ohjelman juontaja.
70 vuotta sitten
(31.5.1953)
Pirkka-Pekka Petelius syntyi
Näyttelijä.
78 vuotta sitten
(31.5.1945)
Rainer Werner Fassbinder syntyi
Saksalainen teatteri- ja elokuvaohjaaja ja kirjailija. Kuoli 10.6.1982.
93 vuotta sitten
(31.5.1930)
Clint Eastwood syntyi
Yhdysvaltalainen näyttelijä ja elokuvaohjaaja.
105 vuotta sitten
(31.5.1918)
Vilho Ylönen syntyi
Ampuja ja olympiamitalisti. Kuoli 8.3.2000.
136 vuotta sitten
(31.5.1887)
Gunnar Björling syntyi 
Suomenruotsalainen kirjailija. Kuoli 11.7.1960.
140 vuotta sitten
(31.5.1883)
Lauri Kristian Relander syntyi
Suomen tasavallan toinen presidentti, fil. tri. Kuoli 9.2.1942.
174 vuotta sitten
(31.5.1849)
Carl Fredrik Hill syntyi
Ruotsalainen taidemaalari. Kuoli 22.2.1911.
204 vuotta sitten
(31.5.1819)
Walt Whitman syntyi
Yhdysvaltalainen runoilija. Oikea nimi Walter Whitman. Kuoli 26.3.1892.
214 vuotta sitten
(31.5.1809)
Joseph Haydn kuoli
Syntyi 31.3.1732.

Seuraava päivä » « Edellinen päivä

 © 2002-2024 Paivyri.fi -nettikalenteripalvelut

Palvelua hallinnoi ja kehittää Digitoimisto Preoni
 Näytä historialliset tapahtumat

 Mikä viikko nyt on?

 Juhlapyhät 2024

 Liputuspäivät 2024

 Päivyrin kalenterikauppa

 Nimipäivät

 Mene mobiilikalenteriin

 Päivyri.fi Facebookissa

 Päivyri.fi Twitterissä

 Anna pikapalautetta Päivyristä

 Tietosuojaseloste