Sivustomme käyttää evästeitä paremman käyttökokemuksen aikaansaamiseksi. Jatkamalla selailua hyväksyt käytetyt evästeet.
Automaattinen kirjautuminen 
päävalikko
näkymät
toiminnot
ohjeet
TAPAHTUMAT
8 vuotta sitten
(12.11.2011)
Italian pääministeri Silvio Berlusconi erosi
Euroopan kiistellyimpiin poliitikkoihin 1990- ja 2000-luvulla kuulunut Berlusconi jätti aiemmin lupaamansa eronpyynnön, kun parlamentin alahuone oli hyväksynyt EU:n komissiolle luvatun talouden sopeuttamisohjelman. Berlusconin johdolla Italia oli velkaantunut hurjasti ja suurin talous, joka on ollut mukana Euroopan, euron ja EU:n taloudellisessa kriisissä.Uudeksi pääministeriksi asiantuntija/virkamieshallitukseen nimitettiin EU:n entinen kilpailukomissaari Mario Monti,.
38 vuotta sitten
(12.11.1981)
Avaruussukkula Columbian toinen onnistunut lento 12.-14.11.1981
Miehistö: Joseph H. Engle, Richard H. Truly, Thomas kuoli Mattingly ja Henry W. Hartsfield. Columbiasta tuli ensimmäinen avaruusalus, joka oli lentänyt toistamiseen avaruudessa. Lento kesto 124 tuntia.
93 vuotta sitten
(12.11.1926)
Eduskunta päätti 8 miljoonan markan myöntämisestä Yleisradiolle suuraseman rakentamista varten
101 vuotta sitten
(12.11.1918)
Itävalta julistettiin tasavallaksi
Itävallan keisari Kaarle I luopui kruunusta 11.11.1918. Saint-Germainin rauhassa 1919 vahvistettiin maan rajat. Vuoden 1920 perustuslaissa Itävallasta tuli liittovaltio.
HENKILÖT
12 vuotta sitten
(12.11.2007)
Ira Levin kuoli
Syntyi 27.8.1929.
15 vuotta sitten
(12.11.2004)
Usko Meriläinen kuoli
Syntyi 27.1.1930.
22 vuotta sitten
(12.11.1997)
Carola kuoli
Syntyi 23.3.1941.
25 vuotta sitten
(12.11.1994)
Wilma Rudolph kuoli
Syntyi 23.6.1940.
57 vuotta sitten
(12.11.1962)
Antti Raivio syntyi
Näyttelijä, ohjaaja sekä näytelmäkirjailija. Perusti yhdessä Heikki Kujanpään ja Leo Raivion kanssa Q-teatterin vuonna 1990.
59 vuotta sitten
(12.11.1960)
Ismo Alanko syntyi
Suomalainen muusikko.
67 vuotta sitten
(12.11.1952)
Yrjö Lindegren kuoli
Syntyi 13.8.1900.
72 vuotta sitten
(12.11.1947)
Annika Idström syntyi 
Suomalainen kirjailija. Kuoli 20.9.2011.
90 vuotta sitten
(12.11.1929)
Grace Kelly syntyi
Yhdysvaltalainen näyttelijä, Monacon ruhtinatar, Rainier III:n puoliso. Kuoli 14.9.1982.
104 vuotta sitten
(12.11.1915)
Roland Barthes syntyi
Ranskalainen kirjallisuustieteilijä ja semiootikko. Kuoli 26.3.1980.
105 vuotta sitten
(12.11.1914)
Sylvi Saimo syntyi
Meloja, maanviljelijä, liikuntaneuvoja. Ensimmäinen olympialaisten kesälajissa kultaa voittanut suomalaisnainen. Vuoden 1952 Helsingin olympiakisojen melontakilpailuissa Taivallahden radalla Saimo voitti kultamitalin 500 metrin yksikkökilvassa 0,4 sekunnin erolla Itävallan Gertrude Liebhartiin. Kuoli 12.3.2004.
147 vuotta sitten
(12.11.1872)
Isa Asp kuoli
Syntyi 4.2.1853.
154 vuotta sitten
(12.11.1865)
I. K. Inha syntyi
Suomalainen valokuvaaja, toimittaja ja kirjailija. Valokuvauksen uranuurtajia Suomessa. Kuoli 3.4.1930.
179 vuotta sitten
(12.11.1840)
Auguste Rodin syntyi
Ranskalainen kuvanveistäjä. Kuoli 17.11.1917.
186 vuotta sitten
(12.11.1833)
Aleksandr Borodin syntyi
Venäläinen säveltäjä. Kuoli 27.2.1887.
247 vuotta sitten
(12.11.1772)
Charles Bassi syntyi
Italialaissyntyinen arkkitehti Carlo Francesco (Charles) Bassi. Suomalaisen uusklassismin merkittävimpiä arkkitehteja ja Suomen rakennushallituksen (per. 1811) ensimmäinen johtaja. Kuoli 11.1.1840. .
273 vuotta sitten
(12.11.1746)
Jacques Alexander César Charles syntyi
Ranskalainen fyysikko ja keksijä. Kuoli 7.4.1823.

Seuraava päivä » « Edellinen päivä

 © 2002-2024 Paivyri.fi -nettikalenteripalvelut

Palvelua hallinnoi ja kehittää Digitoimisto Preoni
 Näytä historialliset tapahtumat

 Mikä viikko nyt on?

 Juhlapyhät 2024

 Liputuspäivät 2024

 Päivyrin kalenterikauppa

 Nimipäivät

 Mene mobiilikalenteriin

 Päivyri.fi Facebookissa

 Päivyri.fi Twitterissä

 Anna pikapalautetta Päivyristä

 Tietosuojaseloste