Sivustomme käyttää evästeitä paremman käyttökokemuksen aikaansaamiseksi. Jatkamalla selailua hyväksyt käytetyt evästeet.
Automaattinen kirjautuminen 
päävalikko
näkymät
toiminnot
ohjeet
TAPAHTUMAT
30 vuotta sitten
(9.11.1989)
Berliinin muuri murtui
Berliinin muuri murtui kuvaannollisesti, kun Itä-Saksa avasi rajansa Itä-Berliiniin ja muualle Länsi-Saksaan. Tsekkoslovakian vastainen raja oli avattu 3.11, jolloin muutamassa päivässä maasta lähti yli 30 000 ihmistä. Pysyvästi Länsi-Saksaan siirtyi vuoden 1989 aikana 350 000 itäsaksalaista.
63 vuotta sitten
(9.11.1956)
Suomen ensimmäisen värielokuvaesityksen ensi-ilta Helsingissä: Toivo Särkän Juha
81 vuotta sitten
(9.11.1938)
Ns. kristalliyö Saksassa 9.-10.11.1938
Kyseessä oli juutalaisia vastaan tehty hyökkäys kaikkialla Saksassa, jolloin satoja synagoogia poltettiin ja juutalaisten omistamia liikkeitä tuhottiin, 91 juutalaista murhattiin ja noin 20 000 suljettiin keskitysleireille.
101 vuotta sitten
(9.11.1918)
Vallankumous puhkesi Saksassa
Saksa julistettiin tasavallaksi ja keisari Vilhelm II poistui maasta.
120 vuotta sitten
(9.11.1899)
Suomen Pelastusarmeija piti ensimmäisen kokouksensa
Perustaja Hedvig von Haartman.
220 vuotta sitten
(9.11.1799)
Ns. Brumairen vallankaappaus 9.-10.11.1799
Kenraali Napoleon Bonaparte (15.8.1769 - 5.5.1821) kukisti armeijan tuella Ranskan direktion ja muodosti konsuliperustuslain. N. kruunasi itsenä Ranskan keisariksi Notre Damen tuomiokirkossa 2.12.1804. Vallasta hänet syöstiin 1814.
HENKILÖT
15 vuotta sitten
(9.11.2004)
Stieg Larsson kuoli
Syntyi 15.8.1954.
28 vuotta sitten
(9.11.1991)
Yves Montand kuoli
Syntyi 13.10.1921.
49 vuotta sitten
(9.11.1970)
Charles de Gaulle kuoli
Syntyi 22.11.1890.
55 vuotta sitten
(9.11.1964)
Cecília Meireles kuoli
Syntyi 7.11.1901.
63 vuotta sitten
(9.11.1956)
Aino Kallas kuoli
Syntyi 2.8.1878.
66 vuotta sitten
(9.11.1953)
Dylan Thomas kuoli
Syntyi 27.10.1914.
83 vuotta sitten
(9.11.1936)
Mary Travers syntyi
Yhdysvaltalainen folk-laulaja. Kuoli 16.9.2009.
95 vuotta sitten
(9.11.1924)
Maria Stenroth kuoli
Syntyi 25.9.1875.
108 vuotta sitten
(9.11.1911)
Kaj Franck syntyi
Suomalainen muotoilija, keramiikka- ja lasitaiteilija. Kuoli 26.9.1989.
113 vuotta sitten
(9.11.1906)
Erik Lindström syntyi
Suomalainen näyttelijä. Kuoli 27.9.1974.
117 vuotta sitten
(9.11.1902)
Anthony Asquith syntyi 
Brittiläinen elokuvaohjaaja. Kuoli 29.2.1968.
123 vuotta sitten
(9.11.1896)
Hugo Gyldén kuoli
Syntyi 29.5.1841.
149 vuotta sitten
(9.11.1870)
Magnus Enckell syntyi
Suomalainen taidemaalari. Kuoli 26.11.1925.
241 vuotta sitten
(9.11.1778)
Giovanni Battista Piranesi kuoli
Syntyi 4.10.1720.

Seuraava päivä » « Edellinen päivä

 © 2002-2024 Paivyri.fi -nettikalenteripalvelut

Palvelua hallinnoi ja kehittää Digitoimisto Preoni
 Näytä historialliset tapahtumat

 Mikä viikko nyt on?

 Juhlapyhät 2024

 Liputuspäivät 2024

 Päivyrin kalenterikauppa

 Nimipäivät

 Mene mobiilikalenteriin

 Päivyri.fi Facebookissa

 Päivyri.fi Twitterissä

 Anna pikapalautetta Päivyristä

 Tietosuojaseloste