Sivustomme käyttää evästeitä paremman käyttökokemuksen aikaansaamiseksi. Jatkamalla selailua hyväksyt käytetyt evästeet.
Automaattinen kirjautuminen 
päävalikko
näkymät
toiminnot
ohjeet
TAPAHTUMAT
25 vuotta sitten
(17.6.1994)
Jalkapallon MM-kisat Yhdysvalloissa 17.6.-17.7.1994
Turnauksen voitti Brasilia, joka kukisti loppuottelussa Italian rangaistuspotkukilpailussa maalittoman ottelun jälkeen. Pronssiottelussa 16.6. Ruotsi kukisti Bulgarian 4-0. Ottelut pelattiin Pasadenassa.
28 vuotta sitten
(17.6.1991)
Etelä-Afrikan parlamentti kumosi väestön rekisterilain, jonka perusteella ihmisten rotu luokiteltiin
29 vuotta sitten
(17.6.1990)
Bulgariassa ensimmäiset vapaat parlamenttivaalit 40 vuoteen
56 vuotta sitten
(17.6.1963)
Lahden Mukkulan ensimmäinen kansainvälinen kirjailijakokous 17-21.6
Ensimmäisen kokouksen teemana kirjailija ja ennakkoluulot.
75 vuotta sitten
(17.6.1944)
Islannin tasavalta julistettiin Thingvellirissä
Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Sveinn Björnson. Islanti itsenäistyi 30.11.1918.
107 vuotta sitten
(17.6.1912)
Ensimmäinen varsinainen kesäyliopisto, Jyväskylän kesäyliopisto avattiin
Jyväskylän yliopiston edeltäjä oli 1863 perustettu Jyväskylän seminaari, joka muutettiin 1934 Jyväskylän kasvatusopilliseksi korkeakouluksi. Vuodesta 1912 lähtien Suomalainen Tiedeakatemia piti kaupungissa yliopistollisia luento- ja harjoituskursseja eli ns. kesäyliopistoa. Vuodesta 1966 yliopisto.
119 vuotta sitten
(17.6.1900)
SVUL perustettiin
Ensimmäisenä puheenjohtajana 1900-13 toimi Ivar Wilskman.
180 vuotta sitten
(17.6.1839)
Charles Goodyear keksi kautsun vulkanoinnin
387 vuotta sitten
(17.6.1632)
Julistus kaupunkien perustamisesta Karjalaan annettiin
Tästä julistuksesta sai alkunsa Sortavalan kaupunki, josta 1800-luvulla tuli Laatokan Karjalan henkinen keskus. Kaupunki luovutettiin Neuvostoliitolle 1944.
719 vuotta sitten
(17.6.1300)
Turun Tuomiokirkko vihittiin käyttöön
HENKILÖT
13 vuotta sitten
(17.6.2006)
Paavo Einiö kuoli
Syntyi 13.4.1925.
19 vuotta sitten
(17.6.2000)
Tuomi Elmgren-Heinonen kuoli
Syntyi 5.2.2000.
53 vuotta sitten
(17.6.1966)
Marja-Liisa Vartio kuoli
Syntyi 11.9.1924.
64 vuotta sitten
(17.6.1955)
Ida Aalle-Teljo kuoli
Syntyi 6.5.1875.
98 vuotta sitten
(17.6.1921)
Eeva Joenpelto syntyi
Kirjailija. Kuoli 28.1.2004.
101 vuotta sitten
(17.6.1918)
Marja Rankkala syntyi
Näyttelijä. Kuoli 31.7.2002.
103 vuotta sitten
(17.6.1916)
Einar Englund syntyi
Suomalainen säveltäjä. Kuoli 27.6.1999.
119 vuotta sitten
(17.6.1900)
Hermann Reutter syntyi
Saksalainen säveltäjä. Kuoli 1.1.1985.
127 vuotta sitten
(17.6.1892)
Lennart Segerstråle syntyi
Suomenruotsalainen kuvataiteilija ja graafikko. Kuoli 11.4.1975.
138 vuotta sitten
(17.6.1881)
James Starley kuoli
Syntyi 21.4.1830.
149 vuotta sitten
(17.6.1870)
Ernst Lohrmann kuoli
Syntyi 30.6.1803.
157 vuotta sitten
(17.6.1862)
Santeri Alkio syntyi
Maalaisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja ja kirjailija. Kuoli 24.7.1930.
193 vuotta sitten
(17.6.1826)
Alfred James Hipkins syntyi
Englantilainen musiikkikirjailija ja soittimien tuntija.
201 vuotta sitten
(17.6.1818)
Charles Gounod syntyi
Ranskalainen säveltäjä. Kuoli 17/18.10.1893.
211 vuotta sitten
(17.6.1808)
Henrik Wergeland syntyi
Norjalainen kirjailija. Kuoli 12.7.1845.
217 vuotta sitten
(17.6.1802)
Matthias Akiander syntyi
Professori (venäjän kieli ja kirjallisuus), historiantutkija ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustaja ja sen esimies. Alun perin Matti Akkanen. Kuoli 2.8.1871.

Seuraava päivä » « Edellinen päivä

 © 2002-2024 Paivyri.fi -nettikalenteripalvelut

Palvelua hallinnoi ja kehittää Digitoimisto Preoni
 Näytä historialliset tapahtumat

 Mikä viikko nyt on?

 Juhlapyhät 2024

 Liputuspäivät 2024

 Päivyrin kalenterikauppa

 Nimipäivät

 Mene mobiilikalenteriin

 Päivyri.fi Facebookissa

 Päivyri.fi Twitterissä

 Anna pikapalautetta Päivyristä

 Tietosuojaseloste