Sivustomme käyttää evästeitä paremman käyttökokemuksen aikaansaamiseksi. Jatkamalla selailua hyväksyt käytetyt evästeet.
Automaattinen kirjautuminen 
päävalikko
näkymät
toiminnot
ohjeet
TAPAHTUMAT
10 vuotta sitten
(23.4.2009)
Mediamaksua esitetään korvaamaan nykyistä tv-lupakäytäntöä
Liikenne- ja vistintäministeriön asettama YLEn rahoitusta pohtinut työryhmä esitti 175 euron julkisen palvelun mediamaksua kotitalouksille ja osalle yrityksistä nykyisen televisiomaksun tilalle. Mediamaksu tulisi käyttöön vuonna 2011.
19 vuotta sitten
(23.4.2000)
Fränti ja Vahanen panttivangeiksi Malesiassa
Filippiiniläinen Aby Sayyaf -sissijärjestö sieppasi panttivangeikseen sukelluslomalla olleet suomalaiset Seppo Fräntin ja Risto Vahasen sekä 19 muuta ihmistä Sipadanin saarella Malesiassa.Panttivangit vapautettiin 9.9.2000.
52 vuotta sitten
(23.4.1967)
Neuvostoliiton Sojuz 1 laukaistiin maata kiertävälle radalle
Sen miehistönä oli yksi kosmonautti, Vladimir Komarov. Sojuz 1 kiersi maapalloa 201–224 km:n korkeudella. Alus laskeutui maahan 24.4, jolloin Komarov sai surmansa.
93 vuotta sitten
(23.4.1926)
Suomessa naiset saivat oikeuden valtion virkoihin
99 vuotta sitten
(23.4.1920)
Antwerpenin olympiakisojen jääkiekkoturnaus alkoi
Jääkiekko oli ensimmäistä kertaa olympialajina, Suomi ei osallistunut. 26.4 pelattiin finaali.
123 vuotta sitten
(23.4.1896)
Edisonin elokuvien ensimmäinen julkinen esitys New Yorkissa
HENKILÖT
26 vuotta sitten
(23.4.1993)
Knud Möller kuoli
Syntyi 17.1.1919.
29 vuotta sitten
(23.4.1990)
Paulette Goddard kuoli
Syntyi 3.6.1910.
40 vuotta sitten
(23.4.1979)
Samppa Lajunen syntyi
Yhdistetyn hiihtäjä. Voitti kolme olympiakultaa Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002, yhdistetyn maailmancupin kahdesti (1997 ja 2000) ja joukkuemaailmanmestaruuden (Ramsau, 1999).
91 vuotta sitten
(23.4.1928)
Shirley Temple syntyi
Yhdysvaltalainen näyttelijä.
92 vuotta sitten
(23.4.1927)
Ossi Runne syntyi 
Trumpetisti, säveltäjä ja kapellimestari.
107 vuotta sitten
(23.4.1912)
Veikko Lavi syntyi
Suomalainen laulaja, lauluntekijä ja kirjailija. Kuoli 22.5.1996.
117 vuotta sitten
(23.4.1902)
Halldór Laxness syntyi 
Islantilainen kirjailija. Sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1955. Kuoli 9.2.1998.
120 vuotta sitten
(23.4.1899)
Sylvi-Kyllikki Kilpi syntyi
Suomalainen politiikko. Kansanedustajana 1934–58, (SDP ja vuodesta 1946 SKDL). Kuoli 23.2.1987.
128 vuotta sitten
(23.4.1891)
Sergei Prokofjev syntyi
Venäläinen säveltäjä, kapellimestari ja pianisti. Kuoli 5.3.1953.
143 vuotta sitten
(23.4.1876)
Aino Ackté syntyi
Suomalainen oopperalaulaja, ensimmäinensuomalainen kansainvälinen oopperatähti ja suomalaisen oopperan uranuurtajia. HUOM! Syntymäpäiväksi on mainuttu eri lähteessä (Wikipedia) myös 24.4. Kuoli 8.8.1944.
160 vuotta sitten
(23.4.1859)
Elin Oihonna Kallio syntyi
Suomalainen voimistelunopettaja, Suomen naisvoimistelun uranuurtaja. Kuoli 25.12.1927.
161 vuotta sitten
(23.4.1858)
Max Planck syntyi
Saksalainen fyysikko, mm. kvanttiteorian 'isä'. Kuoli 4.10.1947.
169 vuotta sitten
(23.4.1850)
William Wordsworth kuoli
Syntyi 7.4.1770.
196 vuotta sitten
(23.4.1823)
Rietrikki (Rietrik, Fredrik) Polén syntyi
Lehtori ja toimittaja. Hänen 1858 julkaisemansa Johdanto Suomen kirjallishistoriaan oli ensimmäinen suomenkielinen väitöskirja. Kuoli 24.12.1884.
244 vuotta sitten
(23.4.1775)
William Turner syntyi
Englantilainen taidemaalari. Kuoli 19.12.1851.
403 vuotta sitten
(23.4.1616)
William Shakespeare kuoli
Kastettiin 26.4.1564. Syntyi 22/23.4.1564.

Seuraava päivä » « Edellinen päivä

 © 2002-2024 Paivyri.fi -nettikalenteripalvelut

Palvelua hallinnoi ja kehittää Digitoimisto Preoni
 Näytä historialliset tapahtumat

 Mikä viikko nyt on?

 Juhlapyhät 2024

 Liputuspäivät 2024

 Päivyrin kalenterikauppa

 Nimipäivät

 Mene mobiilikalenteriin

 Päivyri.fi Facebookissa

 Päivyri.fi Twitterissä

 Anna pikapalautetta Päivyristä

 Tietosuojaseloste