15 vuotta sitten (31.5.2009) | Titanicin viimeinen eloonjäänyt kuoli Viimeinen Titanicin uppomiasesta hengissä selvinnyt ihminen, Millvina Dean kuoli. Hän oli syntynyt 2.2.1912 ja oli 9 viikon ikäinen, kun hänet pelastettiin yhdessä ison veljensä ja äitinsä kanssa. |
22 vuotta sitten (31.5.2002) | Jalkapallon MM-kisat Japanissa ja Etelä-Koreassa 31.5.-30.6.2002 Jokohamassa pelattiin loppuottelu, jossa Brasilia kukisti Saksan lukemin 2-0. Pronssiottelu pelattiin Daegussa 29.6., joilloin Turkki voitti Etelä-Korean lukemin 3-2. |
33 vuotta sitten (31.5.1991) | Angolan rauhansopimus allekirjoitettiin Angolan presidentti José Eduardo Dos Santos ja UNITAn johtaja Jonas Savimbi allekirjoittivat Angolan rauhansopimuksen (tulitauko 1.5.), joka päätti 16 vuotta jatkuneen sodan. Pääministeriksi nimitettiin heinäkuussa Fernando José Franca Van-Duem. Savimbi ei hyväksynyt syksyn 1992 vaalien tulosta ja sisällissota jatkui edelleen, eikä 1994:n rauhansopimuskaan rauhoittanut tilannetta. |
53 vuotta sitten (31.5.1971) | Mariner 9 -luotain kohti Marsia Yhdysvallat laukaisi Atlas-Centaure kantoraketilla Mariner 9 -Mars-luotaimen Cape Kennedystä. Sen onnistui ensimmäisenä luotaimena pääsemään Marsia kiertävälle radalle ja toimitti runsaasti kuvia planeetasta, mm. otti ensimmäiset yksityikohtaiset kuvat Marsin kuista, Phoboksesta Pelko ja Deimoksesta Kauhu. Neuvostoliitto seurasi perässä 27.11.1971. |
54 vuotta sitten (31.5.1970) | Maanjäristys Perussa N. 50 000 kuollutta ja 500 000 koditonta. |
63 vuotta sitten (31.5.1961) | Etelä-Afrikka muuttui tasavallaksi ja erosi Brittiläisestä kansainyhteisöstä |
87 vuotta sitten (31.5.1937) | Hyväksyttiin ensimmäinen kansaneläkelaki, joka tarjosi eläketurvan vanhuuden ja työkyvyttömyyden varalle Vuoden lopulla perustettiin Kansaneläkelaitos hoitamaan kansaneläkkeitä. |
100 vuotta sitten (31.5.1924) | Lauri Ingmanin toinen hallitus nimitettiin Toimi 31.3.1925 asti. |
114 vuotta sitten (31.5.1910) | Etelä-Afrikan liittovaltio perustettiin, kun Transvaal, Oranje, Natal ja Kapmaa yhdistyivät Maa erosi Kansainyhteisöstä 1961 ja muotoutui yhtenäisvaltioksi nimellä Etelä-Afrikan tasavalta. |
122 vuotta sitten (31.5.1902) | Toinen buurisota päättyi Vereenigingin sopimukseen Ison-Britannian ja Etelä-Afrikan buurivaltioiden välinen toinen buurisota päättyi. Transvaal ja Oranje julistettiin Ison-Britannian siirtomaiksi. 1906-07 alueilla toteutettiin itsehallinto. |
123 vuotta sitten (31.5.1901) | Suomen Eläinsuojeluyhdistys perustettiin |
14 vuotta sitten (31.5.2010) | Louise Bourgeois kuoli Syntyi 25.12.1911. |
15 vuotta sitten (31.5.2009) | Jouni Apajalahti kuoli Syntyi 10.4.1920. |
24 vuotta sitten (31.5.2000) | Tito Puente kuoli Syntyi 20.4.1923. |
40 vuotta sitten (31.5.1984) | Juhani Järvinen kuoli Syntyi 9.5.1935,. |
70 vuotta sitten (31.5.1954) | Pekka Sauri syntyi Fislosofian tohtori, psykologi, poliitikko, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja,Yölinja-ohjelman juontaja. |
71 vuotta sitten (31.5.1953) | Pirkka-Pekka Petelius syntyi Näyttelijä. |
79 vuotta sitten (31.5.1945) | Rainer Werner Fassbinder syntyi Saksalainen teatteri- ja elokuvaohjaaja ja kirjailija. Kuoli 10.6.1982. |
94 vuotta sitten (31.5.1930) | Clint Eastwood syntyi Yhdysvaltalainen näyttelijä ja elokuvaohjaaja. |
106 vuotta sitten (31.5.1918) | Vilho Ylönen syntyi Ampuja ja olympiamitalisti. Kuoli 8.3.2000. |
137 vuotta sitten (31.5.1887) | Gunnar Björling syntyi Suomenruotsalainen kirjailija. Kuoli 11.7.1960. |
141 vuotta sitten (31.5.1883) | Lauri Kristian Relander syntyi Suomen tasavallan toinen presidentti, fil. tri. Kuoli 9.2.1942. |
175 vuotta sitten (31.5.1849) | Carl Fredrik Hill syntyi Ruotsalainen taidemaalari. Kuoli 22.2.1911. |
205 vuotta sitten (31.5.1819) | Walt Whitman syntyi Yhdysvaltalainen runoilija. Oikea nimi Walter Whitman. Kuoli 26.3.1892. |
215 vuotta sitten (31.5.1809) | Joseph Haydn kuoli Syntyi 31.3.1732. |