Sivustomme käyttää evästeitä paremman käyttökokemuksen aikaansaamiseksi. Jatkamalla selailua hyväksyt käytetyt evästeet.
Automaattinen kirjautuminen 
päävalikko
näkymät
toiminnot
ohjeet
TAPAHTUMAT
61 vuotta sitten
(6.12.1956)
Suomelle kaksi painikultaa Melbournen olympialaissa
Rauno Mäkinen höyhensarjassa ja Kyösti Lehtonen kevyessä sarjassa voittivat kultaa Melbournen olympiakisojen kreikkalaisroomalaisessa painissa.
76 vuotta sitten
(6.12.1941)
Iso-Britannia julisti sodan Suomelle, Unkarille ja Romanialle
96 vuotta sitten
(6.12.1921)
Etelä-Irlannista vapaavaltio
Lontoossa viikkoja jatkuneissa rauhanneuvoitteluissa päästiin ratkaisuun Irlannin kysymyksessä. Enemmistöltään katoliset kreivikunnat muodostavat vapaavaltion, joka kuuluu Brittiläiseen kansainyhteisöön. Kuusi pohjoista kreivikuntaa, joiden väestöenemmistö protestantteja, jää Ison-Britannian yhteyteen.
97 vuotta sitten
(6.12.1920)
Ensimmäinen itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentinlinnassa
98 vuotta sitten
(6.12.1919)
Suomen itsenäisyyspäivää vietettiin ensimmäisen kerran
Valtioneuvoston päätös 20.11.1919.
100 vuotta sitten
(6.12.1917)
Suomi julistautui itsenäiseksi
Tunnustus neuvostohallitukselta saatiin 31.12, ja jonka jälkeen vasta muut ulkovallat tunnustivat Suomen.
249 vuotta sitten
(6.12.1768)
Encyclopaedia Britannican ensimmäinen painos ilmestyi
HENKILÖT
69 vuotta sitten
(6.12.1948)
Keke Rosberg syntyi
Kilpa-autoilija (Formula 1) Keijo 'Keke' Rosberg. Formula 1 -luokan maailmanmestari 1982.
73 vuotta sitten
(6.12.1944)
Jarl Hemmer kuoli
Syntyi 18.9.1893.
91 vuotta sitten
(6.12.1926)
Claude Monet kuoli
Syntyi 14.11.1840.
97 vuotta sitten
(6.12.1920)
Dave Brubeck syntyi
Yhdysvaltalainen jazzpianisti.
103 vuotta sitten
(6.12.1914)
Niilo Tarvajärvi syntyi
Suomalainen toimittaja, majuri, kamarineuvos. Kuoli 25.8.2002.
135 vuotta sitten
(6.12.1882)
Anthony Trollope kuoli
Syntyi 24.4.1815.
180 vuotta sitten
(6.12.1837)
Alexandra Frosterus-Såltin syntyi
Suomalainen taidemaalari, joka tunnetaan erityisesti alttaritauluista. Kuoli 29.2.1916.
239 vuotta sitten
(6.12.1778)
Louis-Joseph Gay-Lussac syntyi
Ranskalainen kemisti ja fyysikko. Kuoli 9.5.1850.
376 vuotta sitten
(6.12.1641)
Anton van Dyck kuoli
Syntyi 22.3.1599.

Seuraava päivä » « Edellinen päivä

 © 2002-2024 Paivyri.fi -nettikalenteripalvelut

Palvelua hallinnoi ja kehittää Digitoimisto Preoni
 Näytä historialliset tapahtumat

 Mikä viikko nyt on?

 Juhlapyhät 2024

 Liputuspäivät 2024

 Päivyrin kalenterikauppa

 Nimipäivät

 Mene mobiilikalenteriin

 Päivyri.fi Facebookissa

 Päivyri.fi Twitterissä

 Anna pikapalautetta Päivyristä

 Tietosuojaseloste